Toimittajan ja tiedottajan ero

Joskus törmää johonkin hännystelijään, joka kysyy naama auringolla:

”Mitä tiedottaja?”

Tyyppi arvattavasti vinoilee tai on sitten täysin tietämätön toimittajan ja tiedottajan välisestä erosta. Itse opin tuntemaan tuon eron aikoinaan käytännön kautta.

Oulussa haisee aina, mutta 1980-luvun alussa haisi oikein hyvästi pahalta. Kun Oulu Oy vielä suolasi kaikki heinäpääläisten autot, päätoimittaja Teuvo Mällinen kehotti tekemään jutun ilmansaasteiden vaikutuksista.

Kirjoitin saman päivän aikana jutun: Ilmansaasteet tappavat hitaasti.

Hyvä, että olin ehtinyt kotiin, kun ovella tönötti Kalevan lähetti, että minun pitää tulla heti päätoimittajan tykö jonkun jutun takia.

Kalevan nurkkahuoneessa kuulin, että otsikko oli liian tömäkkä. Niin oli juttukin.

”Mihin tämä perustuu?”

Kävimme lähteet läpi ja päädyimme löysäämään otsikkoa: Ilmansaasteet lisäävät sairastumisriskiä. Seuraavana päivänä kävi kutsu oululaisen teollisuuden tykö illalliselle. Asialla olivat kaksi sellutehdasta Oulu Oy ja Toppila Oy sekä Kemiran lannoitetehdas. Tehtaiden johto uhitteli sisäfileepihvien ja punaviinin lomaan, kuinka kirjoitus pitää heti oikaista.

Päätoimittaja piti tiukasti lehden puolta. Periksi ei annettu tuumaakaan. Tunteiden palo laimeni, mitä enemmän viskisoodaa kaadettiin naamariin. Meikäläisen askista kaivettiin tupakkaa joka välissä.

Kun toinen askikin alkoi loppua, ilmoitin teollisuuspampuille, että nyt loppu ja riitti.

Oulu Oy:n johtaja vinkkasi yhtiönsä tiedottajalle, kaivoi ison setelin taskustaan ja sanoi: ”Kipaseppa Dookkunilta kolome askia punasta Malaporua.”

Silloin koin toimittajan ja tiedottajan eron. Kun toimittaja tarvitsee jotakin, tiedottaja kipaisee.