Paikallismedia kytkee ihmiset yhteisöönsä. Alajärvelle muuttanut Jukka Vuorio huomasi tarttuvansa pikkukunnan uutisiin sitä painokkaammin, mitä synkemmältä maailma muussa mediassa näyttää.

Eräänä kesäpäivänä puhelimeni soi. Vastaan nimelläni, ja toisesta päästä kysytään, olenko ”se lehtimies”. Myönnän olevani.

Miesääni kertoo, että Paalijärven rannassa on ”miljoonittain lokkeja”.

”Ne paskovat kaikki rannat ja vedet ja kalliot täyteen”, hän sanoo.

”Okei. Vai että on kauhea määrä lokkeja”, vastaan hänelle.

”Niin”, hän sanoo.

”Aivan”, vastaan ja jatkan: ”No mitäs sille asialle pitäisi tehdä?”

”No eikö siitä pitäisi tehdä lehtijuttu?”

”Niin, ehkäpä. Tarkoitatte varmaan Järviseutua, että sinne juttu vai?”

”No niin”, mies sanoo.

Lupasin soittajalle, että ilmoitan asiasta paikallislehti Järviseudun päätoimittajalle, niin kuin teinkin. Päätoimittaja Johanna Katajaa puheluni hieman nauratti, mutta hän lupasi, että heidän toimittajansa kävisi tarkistamassa Paalijärven lokkitilanteen.

En myöhemmin huomannut lehdestä lokkiuutista, mutta soittaja oli oikeassa siinä, että olen Alajärvellä asuva lehtimies. Muutin perheineni Alajärvelle vuoden 2022 alussa, kun puolisoni vanha mummola jäi tyhjilleen ja työnantajillemme kävi etätyöelämän jatkaminen Helsingin sijaan Etelä-Pohjanmaalta käsin.

Päivätyökseni olen Seuran toimittaja. Kirjoitan kaikkia juttutyyppejä kaikista aiheista. Tänä vuonna olen käsitellyt muun muassa presidentinvaaleja, tamperelaista leipomoa, Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia, jääkiekon SM-liigan tulevaisuutta sekä avantouintia. Helsingin-toimituksessa käyn noin kahden viikon välein, juttukeikkoja pyrin löytämään muualta kuin pääkaupunkiseudulta. Kuten Alajärveltä.

Olen huomannut, että läheskään kaikki tuttavani eivät ole olleet perillä siitä, missä ja mikä Alajärvi on (kaupunki Etelä-Pohjanmaalla). Jotkut ovat jopa sekoittaneet sen Ylöjärveen (kaupunki Pirkanmaalla).

Moni kaltaiseni Urheiluruutua vuosikymmenet katsonut tuntee kyllä pesäpallosta parhaiten tunnetun urheiluseuran Alajärven Ankkurit. Kaupungissa on myös suurehko määrä Alvar Aallon suunnittelemaa arkkitehtuuria. Sieltä on kotoisin myös esimerkiksi Onni Kivipelto, The Voice of Finland -kykykilpailun voittaja vuodelta 2023.

Ja paikallisella Jykän grillillä yritettiin vuonna 2012 tehdä maailmanennätystä. Grillijonossa seisoi lopulta 1 100 henkilöä, mutta virallista maailmanennätystä yritys ei tuonut. Se sai kuitenkin aikaan mediamylläkän, josta uutisoivat radioiden ja maakuntalehtien lisäksi myös molemmat iltapäivälehdet. Kerron siitä aina kavereilleni, jotka tulevat käymään Alajärvellä. Pähkähullu ennätys kertoo jotain järviseutulaisesta mielenmaisemasta, joka kokonaisuudessaan on hieman erilainen kuin esimerkiksi Helsingissä.

Alajärvi on myös reilun 9 000 asukkaan vireä eteläpohjalaiskunta, jossa on paljon yrityksiä ja maataloutta. Liikuntamahdollisuuksiin on panostettu kuin suuremmassakin kaupungissa. Uimahalli, monitoimihalli ja jäähalli ovat kaikki valmistuneet kymmenisen vuotta sitten. On lukio ja ammattioppilaitos, elokuvateatteri, hyviä päiväkoteja, keskisuuria teollisuusyrityksiä, kahvila, taidemuseo, hotelli, muutama ravintola ja yleisimmät ruokakaupat. Ja paljon muuta.

Kaikesta huolimatta tulevaisuus puhuttaa tällä seudulla, sillä yli 64-vuotiaita on kolmannes väestöstä ja samaan aikaan lasten ja nuorten ikäluokat pienenevät. Kyläkouluja on lakkautettu pitkä liuta, ja samalla mietitään, mistä löydetään tulevaisuuden veronmaksajat. Huolenaihe on siis sama kuin lukemattomissa muissakin maaseutukunnissa.

---

Ennen muuttoamme olin vieraillut paikkakunnalla säännöllisesti lähes kymmenen vuoden ajan. Suunnilleen saman ajan olin tottunut myös lukemaan paikallislehti Järviseutua, sillä se tuli tilattuna Alajärveltä kotoisin olevalle puolisolleni Helsinkiin. Paikallismediaa Järviseudulla, johon kuuluvat Alajärven lisäksi naapurikunnat Lappajärvi, Vimpeli, Soini ja Evijärvi, on paljon. Järviseutu on vuodesta 1937 ilmestynyt tilattava paikallislehti, jonka toimitus on Alajärvellä.

Järviseudun Sanomat puolestaan on vuonna 1962 perustettu tilattava paikallislehti, jonka toimitus on Lappajärvellä.

Torstai on Alajärveltä käsin toimiva ilmaisjakelulehti, joka ilmestyy kaikkiaan 12 kunnan alueella.

Alueen postilaatikkoihin ilmestyy joka viikko myös Ykköset!-lehti, jonka kotipaikka on Alajärven naapurissa Alavudella. Lehden on 1990-luvulla perustanut kyläkauppias Vesa Keskinen, ja lehden keskeisintä sisältöä ovatkin Tuurin kyläkaupan mainokset.

Kahden viime vuoden aikana minusta on tullut entistäkin innokkaampi paikallislehtien lukija. Kun valtakunnalliset mediat syytävät lööpeissään ja otsikoissaan lukijoiden niskaan päivittäisellä mattopommituksella uutisia sodasta, tuhosta, kulkutaudeista, ympäristötuhoista ja katuväkivallasta, herkempi ihminen käpertyy sisäänpäin jo vähemmästäkin.

Mitä kiihtyvämmällä tahdilla maailma marssii uutisten perusteella kohti itsetuhoa, sitä enemmän olen kiinnostunut lehtijutuista, joissa käsitellään esimerkiksi paikallisen päiväkodin hiihtopäivää, maamiesseuran tanssipaikkaa tai eläkeläisyhdistyksen bingoiltaa. Paikallislehteä lukiessa maailma sentään näyttää olevan yhä mallillaan.

Samanlaiseen tunnelmaan pääsee kuuntelemalla radiokanava Järviradiota. Sen kotipaikka, toimisto ja toimitus on Alajärven keskustassa. Kanavalla on vahva paikallisradion tuntu, mutta se kuuluu valtakunnallisesti ja tavoittaa viikossa noin 265 000 kuuntelijaa. Järviradion kuuntelijat ovat poikkeuksellisen uskollisia, sillä keskimääräinen kanavan kuunteluaika on yli kolme tuntia päivässä.

Yksi kanavan suosituimmista ja pitkäikäisimmistä ohjelmista on Grammari. Se on kontaktilähetys, johon kuuntelijat saavat soittaa, esittää levytoiveita ja lähettää terveisiä.

Helmikuisena lauantaina Grammarin ensimmäinen soittaja esittäytyy Pauliksi. Tavallisesti hyväntuulisen harmiton ohjelma saa synkän mausteen.

”Mitä kuuluu”, kysyy ohjelman juontaja.

”Ei hyvää”, Pauli vastaa, ja alkaa kertoa keuhkokuumeestaan.

Juontaja ja Pauli harmittelevat tilannetta jonkin aikaa yhdessä, kunnes Pauli toivoo kappaletta On aika kiitoksen.

Tätä juttua varten alan kuunnella Järviradiota useammin. Kun seuraavan kerran napsautan Järviradion päälle, meneillään on tutustuminen harmonikka-artisti Paavo Raivosen 1930-luvun tuotantoon.

Tapaan Järviradion ohjelmapäällikkö ja toimitusjohtaja Markku Mäenpään. Hän on myös yksi kanavan perustajista.

”Filosofiamme on, että kuuntelija on musiikkipäällikkö”, Mäenpää sanoo.

Hän esittelee mielellään kanavan levystöä. Sitä on hylly- ja huonekaupalla. Pelkästään vinyylilevyjä on Mäenpään mukaan 110 hyllymetriä. Lisäksi on tietenkin cd-levyjä ja c-kasetteja. Savikiekkojakin löytyy suuri kokoelma.

”Ostimme juuri seitsemäntuhatta vinyyliä lisää. Se oli erään klassisen musiikin keräilijän kokoelma.”

Mäenpää kertoo, että ohjelmia voidaan ideoida hyvin vapaasti, ja ohjelma-aikaa on myös myynnissä kiinnostuneille tahoille. Suorat lähetykset tehdään tietysti Alajärven studiossa, mutta avustajat ympäri Suomea tekevät myös kotistudioissaan ohjelmien jaksoja, jotka sitten ajetaan eetteriin Alajärveltä.

Kun teen lähtöä studiolta, Mäenpää kysyy, meneekö kaikki aikani päivätyössä. Arvaan, mitä hänellä on mielessään, ja vastaan, että ainahan sitä jotain sivuprojektia on.

Sitten hän sanoo, että kyllä hyvälle toimittajalle löytyisi töitä Järviradiosta, olisinko kiinnostunut? Se on mukava, kutkuttavakin ehdotus, johon annan epäselvän vastauksen. Kanavan leppoisa kansanradiomainen tunnelma ja ideoinnin vapaus kyllä puhuttelevat minua, mutta tosiasiassa päivätyön ja pikkulapsiarjen keskellä ei ole järkevää edes haaveilla mistään lisäsitoumuksista.

---

Näppini tosin ovat jo Järviseudun paikallismediassa. Pian muuttomme jälkeen aloin vapaa-ajallani kirjoittaa harvakseltaan kolumneja Järviseutuun. Siksihän se lokkipuhelukin tuli, soittaja kun oli nähnyt lehdessä nimeni.

Ryhdyin kolumnistiksi, sillä ajattelin ulkopuolelta tulevana tekeväni naamaani vähän tunnetuksi ja samalla voivani auttaa paikallisia näkemään paremmin seutunsa positiivisia puolia. Kymmenen hyvää syytä asua Alajärvellä onkin ollut teksteistäni suosituin.

Alajärven naapurikunta Vimpelistä kotoisin oleva Järviseudun päätoimittaja Johanna Kataja kertoo olevansa paikallislehtien kouluttama ja on työskennellyt journalistina Järviseudulla nyt kaksikymmentä vuotta. Hänen ensimmäinen työnsä toimittajana oli Järviseudun Sanomissa vuonna 2004. Sieltä hän jatkoi Ilkan aluetoimittajaksi, jossa oli vuoteen 2021, jolloin tuli valituksi Järviseudun päätoimittajaksi.

Kataja on koordinoiva päätoimittaja, mikä tarkoittaa paitsi Järviseudun esihenkilötehtävää, myös mukanaoloa I-median muiden paikallislehtien (Viiskunta, Jurvan Sanomat, Suupohjan Sanomat ja Komiat) digikehitykseen liittyvissä hankkeissa. Lisäksi hän on I-medioiden toimituksen johtoryhmän jäsen.

Työssään Kataja yrittää koko ajan ajatella, mitä lukija haluaa. Sen selvittämiseksi apuvälineenä käytetään runsaasti analytiikkaa. Minulla ja Katajalla on yksi olennainen ero. Hän on ensisijaisesti verkko- ja digilukija, kun minä taas olen ennen kaikkea printti-ihminen, puhutaan sitten Seurasta, Järviseudusta tai vaikkapa Helsingin Sanomista.

Järviseudun verkkosivuilla on sekä maksutonta että vain tilaajille tarkoitettua maksullista sisältöä. Suurempi osa on maksullista. Printin tilauksen hintaan kuuluu lukuoikeus kaikkiin verkkojuttuihin sekä digitaaliseen näköislehteen. Silti moni Järviseudun printtilehden tilaaja ei analytiikan mukaan käytä lehden verkkosivuja juuri lainkaan.

Ongelman ydin on, että moni tilaajista ei ole aktivoinut verkkotunnuksiaan tai on unohtanut ne. Jos sivusto kysyy tunnuksia useammin kuin kaksi kertaa, monelta menee into niiden syöttämiseen. Järviseudussa on useasti julkaistu neuvoja verkkotunnusten aktivointiin, mutta tulos ei ole ollut toivottu. Lukijoita on myös toivotettu tervetulleeksi lehden toimitukseen, jossa autetaan kädestä pitäen alkuun tunnusten aktivoinnin kanssa.

”En usko, että olemme suinkaan ainoa paikallislehti, joka painiskelee saman ongelman kanssa tässä digimurroksessa. Monilla mielikuva paikallislehdestä on printtituote, mutta toivoisin, että siitä päästäisiin jo eteenpäin.”

I-Mediat kertoi maaliskuun lopulla aloittavansa muutosneuvottelut, jotka tähtäävät kannattavuuden parantamiseen. Irtisanomisuhka ei koske toimituksellista henkilöstöä, mutta lomautusuhka koskee.

---

Paikallisten kanssa jutellessani monen puheissa korostuu näkemys, että moni alueelta pois muuttanut jatkaa Järviseudun tilaamista. Paikallislehti on hyvä keino säilyttää yhteys kotiseutuunsa.

Niin sanoo myös huoltoasemayrittäjä Kai Rantala, joka kertoo lukevansa kaikkia Järviseudun paikallislehtiä, mutta maakuntalehteen hän ei ole enää vuosiin koskenut.

”Eniten luen Järviseudun Sanomia, koska se tohtii kirjoittaa vähän räväkämmin kuin nämä muut. Siellä on vähän enemmän yksityisajattelua, kun taas Järviseutu ja Torstai tuntuvat lähtevän siitä, että poliitikot, päättäjät ja johtajat kertovat kyseenalaistamattoman totuuden.”

Alueen lehdet hän näkee kaikki hieman omansa laisina julkaisuina.

”Järviseudun Sanomat kirjoittaa laajimmalta alueelta. Torstai puolestaan on yrityksen kannalta paras lehti, jos haluaa markkinoida. Mainoksia olemme laittaneet myös Ykköset!-lehteen. Järviseutu on hyvä lehti, se on ollut olemassa koko elämäni ja tullut lapsuudenkotiini.”

Myös Alajärven keskustassa perheineen asuva Kirsi Lassila sanoo tottuneensa lapsesta saakka lukemaan Järviseudusta tuttujen merkkipäivät, perheenlisäykset ja ylioppilasjuhlien kutsut.

”Kun asuin Tampereella, luin aina vanhempien luona käydessä ensimmäisenä Järviseudun, jotta pääsin kärryille uusimmista tapahtumista.”

Lassila on aiemmin työskennellyt vuosia radiokanava Sunilla ja tehnyt myöhemmin keikkoja niin Järviradiolle kuin Järviseudun Sanomillekin. Medioista juuri radio on hänelle läheisin.

”Jos vaikka Sunia ja Järviradiota vertaa, niin Sunilla oli paljon tarkemmat raamit ja konsepti kuinka paljon aikaa oli puheelle ja mitä soitetaan. Järviradiossa on huomattavasti vapaampaa, joku kuuntelija saattaa esimerkiksi soittaa lähetykseen, että kissa on kateissa, ja sitten puhutaan hetki siitä.”

Myös ilmaisjakelulehti Torstain AD Jani Levijoki kertoo, että lapsuudessa ja nuoruudessa maakuntalehdet Ilkka ja Pohjalainen sekä paikallislehti Järviseutu kuuluivat koko perheen lukemistoon. Nykyään hän ei enää tilaa niitä.

Levijoen mukaan Torstain viime vuosien suurin haaste on ollut lehden jakelusta vastaava Posti.

”Posti tekee paikallislehtialasta niin vaikeaa, ettei kohta kenellekään ole enää kivaa”, hän sanoo.

Kun lehti jaetaan keskiviikkona seudun postilaatikoihin, lehden täytyy olla valmis maanantaina, mikä käytännössä tarkoittaa, että sivujen täytyy olla jo perjantaina lähes valmiita.

”Väkisinkin siinä välissä ehtii uutinen vanheta.”

Posti on viime vuosien aikana nostanut hintojaan kymmeniä prosentteja. Jakelukustannukset ovat noin kolmasosa Torstain liikevaihdosta.

---

Levijoki sekä Torstaita julkaisevan Järvi-Pohjanmaan Viestinnän hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Lauri Joensuu kertovat, että Postin hinnannousujen vuoksi Torstaissa on jouduttu pohtimaan, onko toimintaa ylipäätään kannattavaa jatkaa. Toistaiseksi on jatkettu.

Torstain tekijöiden mukaan printtimainonta vetää kyllä edelleen, eli ilmoittajia on riittänyt.

”Mutta ilmoitustuloilla ei ole mahdollista kuroa umpeen Postin hintojen nousua. Ilmoitushinnoissa on nostamisen varaa vain hyvin vähän”, Joensuu sanoo.

Paikallismedian tulevaisuuden moni järviseutulainen näkee eräänlaisena viivytystaisteluna, jota voidaan jatkaa vielä lähes parikymmentä vuotta. Joensuu uskoo esimerkiksi Torstailla olevan yhteiskunnallistakin merkitystä, sillä lehdessä on paljon kuntatiedotusta.

”Aivan varmasti meidänkin jakelualueella on ihmisiä, jotka eivät käytä juuri lainkaan nettiä tai somea. Kyllä heille ja monelle muullekin printtilehti on paras kanava saada omaa seutua koskevaa tietoa.”

Joensuu myöntää somen olevan ensisijaisesti lasten ja nuorten uutislähde. Hän ei silti allekirjoita ajatusta, että nuoriso olisi printin suhteen jo menetetty. Hän käy toisinaan puhumassa paikallisissa kouluissa yrittäjyydestä, ja on tehnyt mielenkiintoisen havainnon.

”Yllättävän monta kättä siellä nousee aina pystyyn, kun kysyn, että kuinka moni tietää, mikä on Torstai-lehti.”

Hänen mielestään kouluissa ja perheissä kannattaisi ehdottomasti tukea lasten kiinnostusta printtimediaa kohtaan.

”Lapsille ja nuorille vaan enemmän kirjoja ja lehtiä käteen sähköisten systeemien sijaan, niin voisi levottomuus vähentyä ja pitkäjänteisyys lisääntyä”, Joensuu sanoo.

Olen tietysti hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Meillä on samanikäiset eskarilaiset, ja uskon täysin, että esimerkiksi kirjastossa ja jalkapalloharjoituksissa pyöriminen tekee heille parempaa kuin Youtuben ja Minecraftin tuijottelu sohvalla.

Järviseudun päätoimittaja Johanna Kataja on valoisalla mielellä paikallislehtien tulevaisuuden suhteen. Hän näkee jatkuvia hyötyjä siitä, että lehden takana on iso konserni. Koska konsernin sisällä lehdet voivat vapaasti julkaista toistensa sisältöjä, Kataja uskoon esimerkiksi Seinäjoen ja Vaasan toimittajien osaamisen valuvan myös Järviseudun lukijoiden hyödyksi.

Kaikki eivät kuitenkaan jaa Katajan uskoa digitaaliseen tulevaisuuteen. Heihin kuuluu esimerkiksi Jani Levijoki, joka on ollut mukana laatimassa exceleitä, miten yksinomaan sähköisesti ilmestyvästä lehdestä saataisiin kannattava.

”Ei sellaista exceliä ole saatu luotua, joka todistaisi, että pelkkä digilehti olisi kannattavaa liiketoimintaa. Ja jos liiketoiminta ei ole kannattavaa niin… No, sitten se on ihan se ja sama.”

---

Levijoen sanoja makustellessani huomaan ajattelevani, että jos järviseutulaisessa, tai yleisemmin suomalaisessa tulevaisuudessa halutaan olevan laadukasta paikallismediaa, joidenkin on saatava siitä elantonsa.

Järviseudun arjessa ihminen tarttuu paikallislehteen, lehti yhteisöön ja yhteisö yksilöön. Ne ovat kuin liimaa, joka pitää niitä yhdessä. Oli siellä sitten printtiä tai digiä.

Alajärvellä asuminen on vahvistanut käsitystäni siitä, että harva asia maailmassa on mustavalkoinen. Yksi esimerkki on bensa. Ehkä on vaikea ymmärtää asian merkitystä, jos omalta lähimmältä pysäkiltä menee bussi tai ratikka kymmenen minuutin välein. Helsingissä moni autoton tuttuni ajatteli, että hyvä kun bensan hinta nousee: maailma pelastuu, kun yksityisautoillaan vähemmän. Maaseudulla julkista liikennettä ei ole, ja pitäisi nämä lapset viedä viidentoista kilometrin päähän päiväkotiin.

Ehkä meitä maakuntien tunteiden tulkkeja voisi olla mediassa enemmänkin. Jo moniäänisyyden säilyttämiseksikin tuntosarvet maakuntiin kannattaa valtakunnallisissa medioissa pitää herkillä.

Elävä kosketuspinta paikallisuuteen ja pikkukuntaan tuo omaan työhöni Seurassa kaivattua perspektiiviä.

Maakunnat eivät ole mikään hassu periferia, vaan olennainen osa arkipäivän Suomea.

Oman arjen asiat ovat ihmisille läheisimpiä ja siksi ne kiinnostavat. Jonkun pitää olla raportoimassa, kun Paalijärven rannassa on valtava määrä lokkeja.