Media-ala

Helsingin Sanomat irtisanoo kahdeksan ja kymmenien työnkuva muuttuu

Helsingin Sanomien pääluottamushenkilön Lilli Korhosen mukaan työnantaja käy seuraavaksi työntekijöiden kanssa keskusteluja työnkuvista, joten epävarmuus neuvottelujen seurauksista jatkuu vielä.


Helsingin Sanomien muutosneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen seurauksena kahdeksan journalistia irtisanotaan. Lisäksi useiden kymmenien journalistien työnkuva muuttuu.

Helsingin Sanomien pääluottamushenkilön Lilli Korhosen mukaan henkilöstön tunnelmat ovat kaksijakoiset.

”Ihmiset ovat huojentuneita siitä, että irtisanottavien määrä oli ennakkoon ilmoitettua maksimia alempi. Mutta ihmiset ovat huolissaan, osuuko irtisanominen omalla kohdalle, koska niiden kohdentumisia ei ole vielä ilmoitettu. Kaikki on vielä niin epävarmaa.”

Ennen neuvotteluja työnantaja ilmoitti, että ne voivat johtaa enintään kahteenkymmeneen irtisanomiseen ja sadan työnkuvan muuttumiseen.

Korhosen mukaan työnantaja käy tämän ja ensi viikon aikana työntekijöiden kanssa keskusteluja työnkuvista alkaen esihenkilötehtävistä. Keskustelut on tarkoitus saada päätökseen perjantaihin 26.4. mennessä.

”Keskustelut vievät pitkään, joten epävarmat päivät ja pelot jatkuvat vielä. Tämän päivän uutiset eivät olleet meidän kannaltamme vielä lopullinen tulos.”

Helsingin Sanomien uutisen mukaan uudessa organisaatiossa toimitus jaetaan aiempaa pienempiin sisältötiimeihin.

”Tiimien koko ja keitä niissä on, tiedetään vasta maanantaina 29.4.”, Korhonen sanoo.


Helsingin Sanomien mukaan sen uudessa organisaatiossa kirjoittavien toimittajien määrä kasvaa ja toimitus jakautuu aiempaa pienempiin sisältötiimeihin.

Tulevia sisältötiimejä johtamaan on nimitetty viisi toimituspäällikköä. Jussi Pullinen jatkaa toimituspäällikkönä vastuullaan deski ja uutiset. Emma-Leena Ovaskainen jatkaa kuvasta ja designista vastaavana toimituspäällikkönä. Riku Jokinen vastaa pääkaupunkiseudun ja koko Suomen seurannasta. Hän on johtanut aiemmin kotimaan toimitusta.

Kaupunkitoimituksen aiempi vetäjä Lari Malmberg on jatkossa politiikan, talouden ja maailman sisällöistä vastaava toimituspäällikkö. Syventävistä sisällöistä vastannut toimituspäällikkö Jutta Sarhimaa jatkaa vastuualueinaan kulttuuri ja lifestyle. Antero Mukka jatkaa Helsingin Sanomien päätoimittajana ja Esa Mäkinen kehitysjohtajana.

Helsingin Sanomien uusi organisaatio aloittaa 13.5. Pääluottamushenkilö Lilli Korhonen luonnehtii siihen johtavaa prosessia ”tosi isoksi mylläykseksi”.

”Kyllä siinä hetki menee, että opetellaan uudenlainen tekeminen uudessa organisaatiossa. Se on kaikille jännittävää. Monella tapaa.”


Sanoma Media Finland kertoi helmikuun lopussa aloittavansa muutosneuvottelut paitsi Helsingin Sanomissa myös Sanoman B2B-yksikössä. Siellä uhan alla on enintään kaksikymmentäviisi työpaikkaa.

Maalis–huhtikuussa Sanoma Media Finland kävi muutosneuvottelut myös aikakauslehtiä kustantavassa Sanoma Lifestyle -yksikössään. Neuvottelut koskivat Sanoma Lifestylen studion kaikkia seitsemää valokuvaajaa, ja neuvottelujen seurauksena heistä kolme irtisanottiin. Sanoma Lifestylen pääluottamushenkilö Ilja Ojala ei halunnut kommentoida neuvotteluja.

Journalisti ei toistaiseksi tavoittanut Helsingin Sanomien vastaavaa päätoimittajaa Erja Yläjärveä kommentoimaan lehden muutosneuvottelujen seurauksia.