Elettiin syksyä 2008, ja presidentti Martti Ahtisaari oli hiljattain saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Kansainvälisen median pyörityksen keskellä häneltä ei juuri herunut aikaa kotimaisen median haastatteluille.
Työskentelin tuolloin Ilta-Sanomien uutistoimittajana. Kyseisenä päivänä oli julkaistu kolesterolitutkimus, ja uutispäällikkö lähetti minut ja valokuvaajan Töölönlahdelle kyselemään tavisulkoilijoilta, kuinka he pitävät huolta kunnostaan ja kolesterolitasostaan.
Jututimme ja kuvasimme reippailijoita, jotka sattuivat kaikki olemaan naisia. Sanoin kuvaajalle, että meidän pitää tasa-arvon nimissä haastatella joku mieskin.
Tsuumasin katseellani kauemmaksi: ”Tuolla näkyy joku mies… hetkinen… onko se… ei voi olla… on se: Martti ja Eeva Ahtisaari sauvakävelyllä!
Pysäytin heidät ja esittelin itseni ja gallupin teeman. Eeva sauvoi johonkin takavasemmalle, mutta Martti alkoi leppoisalla tyylillä selostaa, kuinka hän ja vaimonsa pitävät kunnostaan huolta.
Kuulemma säännöllisestä lenkistä Töölönlahden ympäri sai enemmän tehoja irti, kun käveli pitkin teiden ulkoreunaa eikä sisäreunaa. Hän kertoi myös, että pariskunnan kokki valmisti heille terveellisiä ruokia.
Kysäisin lopuksi tunnelmia Nobel-sirkuksestakin, kun kerran nyt puheisiin oltiin päästy.
Palasimme gallupsaaliimme kanssa uutispäällikön pakeille.
”Tällainen tarttui haaviin. Kelpaako, vaikkei ole varsinaisesti tavis?” Kelpasihan se.
Koko aukeaman leveydeltä julkaistiin valokuva Ahtisaarista sauvakävelemässä, ja tekstissä ”ei ihan tavis” kommentoi sekä kolesteroli- että Nobel-asioita.

Uusimmassa lehdessä
- Perinteisten mediatuotteiden yleisöt kutistuvat, mutta nekin on tehtävä – ja mielellään hyvin. Millaista on tehdä työtä, jolle toiset povaavat jo sukupuuttoa?
- Kimmo Porttilan mielestä urheiluselostaja on hääjuhlien humalainen eno
- Haastattelujen saaminen on vaikeutunut, arvioivat kokeneet journalistit. Miksi asiantuntijat suhtautuvat pyyntöihin nihkeästi?
- Redigeringen av Bonniers finländska papperstidningar flyttar till Sverige