Puoluekantojen tivaamisen sijaan pitäisi tutkia lopputulosta

Journalistien poliittiset kannat esiin!

Eduskuntavaalien lähestyessä ja vaalimittelön kiihtyessä vanha vaatimus noussee tulevina kuukausina jälleen esiin. Kovin järkevä se ei ole.

Suomessa journalistien puoluekantoja ei ole juurikaan tutkittu. Kun asiasta puhutaan, viitataan yleensä kahteen selvitykseen. Ilkka Ruostetsaari on tutkinut median johtoportaan eli päätoimittajien ja toimituspäälliköiden puoluekantoja. Tutkimus kertoo, että mediaeliitin keskuudessa Kokoomus oli 50 prosentin kannatuksella ylivoimaisesti suosituin puolue. Luvut tosin ovat vanhoja, vuodelta 2011. 

Keskustelijat, jotka haluavat väittää median olevan vasemmiston läpilyömä, viittaavat usein Tampereen yliopiston opiskelijoiden puoluekantoja selvittäneeseen työhön vuodelta 2015. Se on kuitenkin hyödytön työkalu journalistien puoluekantojen selvittämiseen muun muassa siksi, että siinä ei tutkittu journalisteja.

Selvityksestä intoilijat muistavat erinomaisesti, että 75 prosenttia journalistiikan ja viestinnän opiskelijoista kertoi äänestävänsä vasemmistoa tai vihreitä, mutta unohtavat mainita, että vaikkapa matematiikan tai informaatiotutkimuksen opiskelijat olivat reippaasti enemmän vasemmalla. Jostain syystä matemaatikkoja ei kuitenkaan julkisessa keskustelussa pidetä Tampereen opiskelijaselvityksen perusteella erityisen vasemmistolaisina. 

Päähänpinttymä journalistien puoluekantojen paljastamisesta on sikälikin omituinen, että journalistit ovat todennäköisesti liikkuvia äänestäjiä siinä kuin muutkin ihmiset. Äänestäjät eivät myöskään omaksu puolueiden näkökantoja sellaisinaan – journalistit, kuten muutkin äänestäjät, saattavat olla tärkeistäkin asioista eri mieltä äänestämiensä puolueiden kanssa. 

Puoluekantojen tivaamisen jalkoihin jää paljon tärkeämpiä kysymyksiä. Journalistit ovat varsin tietoisia, että heidän puoluepoliittista suuntautumistaan epäillään ja arvuutellaan nykyään melko paljon. Uutisointiin, juttujen valintaan ja näkökulmiin vaikuttaa kuitenkin moni muukin seikka: esimerkiksi asuinpaikka, ikä, luokka-asema ja elämäntilanne. 

Journalisti 9/2022 kertoo, miten journalistit ovat jakaantuneet ympäri pääkaupunkiseutua. On reilua kysyä, kuinka paljon uutisten tekijöiden asuinpaikka vaikuttaa kaupunginosauutisten määrään ja sävyyn. Ollaanko tutkimusmatkalla tuntemattomassa, hiukan jännittävässä idässä vai kotoisasti Kalliossa?

Vaikuttaako sote-uutisointiin se, että työsuhteiset toimittajat ovat keskiluokkaisia ja työterveyden piirissä? Osataanko vanhustenhoidon ongelmiin tarttua ennen kuin oman vanhenevan äidin kohtelusta löytyy epäkohtia? Miten kirjoittavat lapsiperheiden asioista ne, joilla lapsia ei ole tai joiden lapset ovat olleet pieniä 30 vuotta sitten?

Kuinka hyvää journalismia maahanmuutosta tekee toimittaja, joka ei tunne yhtään maahanmuuttajaa? Millaista journalismia syntyy, kun keskiluokkainen käsittelee köyhyyttä, työssäkäyvä työttömyyttä ja koulutettu kouluttamattomia?

Aiheiden valintaan ja näkökulmiin vaikuttaa moni paljon perustavanlaatuisempi seikka kuin se, minkä numeron ihminen äänestyslappuun parin vuoden välein kirjoittaa. 

Median vallankäytön ja mahdollisten ennakkoasenteiden ja vinoumien tutkiminen on tärkeää. Sitä ei tehdä puoluekantoja tivaamalla vaan lopputulosta tarkastelemalla. Lopputuloksen pitäisi olla kattava, tasapainoinen, reilu ja monipuolinen kuvan yhteiskunnasta. 

Olisikin hyvä, jos että mediatutkijoiden ohella myös toimitukset ja mediayhtiöt tutkisivat säännöllisesti oman talon tuotteita.