Pesukarhuspekulaatio päästi ministerin liian helpolla

Tämä tiedetään varmuudella: perussuomalaisten Vilhelm Junnila käytti uusnatsien ja muun äärioikeiston symboleja osana poliittista kampanjointiaan ja muuta julkista viestintäänsä. Hän on myös kansanedustajana puhunut äärioikeiston tapahtumassa osin uusnatseista koostuneelle yleisölle.

Nämä seikat nostettiin sosiaalisessa mediassa esiin, kun Junnila nimitettiin ministeriksi. Hallituspuolueiden kaikki kansanedustajat katsoivat kuitenkin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, ettei tämä ollut este ministerinä toimimiselle. Julkisen keskustelun seurauksena Junnila erosi itse ministerin paikalta, mutta jatkoi monissa tärkeissä poliittisissa tehtävissä.

Tällä hetkellä on epäselvää, hyväksytäänkö suomalaisen politiikan huipulla natsistisia viittauksia sisältävä viestintä. Noin puolet eduskunnasta ei pitänyt Junnilan toimintaa esteenä ministerin tehtävään nimittämiselle. Lähes koko hallitus ilmaisi virallisen tukensa Junnilalle, vaikka hallitus samaan aikaan sanoutui äänekkäästi irti rasistisesta ääriajattelusta.

Tilanne oli – ja on yhä – erittäin vakavassa kysymyksessä erittäin epäselvä. Tästä syystä on erityisen tärkeää, että journalismi esittää Junnilan tapauksessa tosiasiat mahdollisimman selkeinä. Tilanteen kaikenlaista hämärtämistä tulisi journalismissa kaikin keinoin välttää.

Seuraavaksi toimittajat ja somekommentoijat valitettavasti huomasivat pesukarhut kravatissa, jota Junnila käytti luottamusäänestyksen aikana. Pesukarhun englanninkielisellä lempinimellä ”coon” on Yhdysvalloissa rasistinen merkitys. Merkitys ei kuitenkaan ole yleinen: pesukarhun kuva ei lähtökohtaisesti viittaa rasistiseen pilkkanimitykseen. Pesukarhu on yleisesti käytetty koristekuva-aihe. Jos Junnila halusi asuvalinnallaan eduskunnassa luoda nimenomaan rasistisen mielleyhtymän, sitä ei ole pystytty näyttämään toteen.

Junnila itse käytti syntynyttä keskustelua tilanteen hämärtämiseen. Blogikirjoituksessaan Pesukarhujahti – vastine kesän syytöksiin hän esitti julkisuudessa avoimeksi jääneen tulkinnan kravatistaan ikään kuin keskeisimpänä asiana häneen kohdistuneesta kritiikistä. Retoriikan oppien mukaisesti hän kumosi heikoimman argumentin, vähätteli kaiken muun merkitystä ja ohitti osan tosiasioista kokonaan. Jos Junnilan tarkoituksena oli kravattivalinnallaan sekoittaa ja hämärtää julkista keskustelua, hän onnistui siinä varsin hyvin.

Tilanne ei missään tapauksessa ollut toimituksille helppo. Toimittajien työtä on kertoa myös epävarmoista asioista, jos niiden tueksi on riittävästi faktaa. Vaarana kuitenkin on, että tällainen julkinen spekulaatio tekee asiat poliitikoille liian helpoiksi. Heikoimman argumentin kumoaminen on hyvin tehokas ja helppo julkisuuden hallinnan temppu. Se on vaarana aina, kun spekulaatio jää ilmaan – kuten näyttää käyneen pesukarhun kanssa.

Spekulaatio huterallakin näytöllä on toimittajille houkuttelevaa monesta syystä. Ensinnäkin on inhimillistä rakentaa mielessään satunnaisista tapahtumista ehjää tarinaa. Ajattelemme, että asuvalinnan täytyy ilman muuta olla tiedostettu valinta, joka liittyy meneillään olevaan tarinaan.

Toiseksi journalismi kärsii eräänlaisesta fomo-ilmiöstä, ulkopuolelle jäämisen pelosta. Kun jostain puhutaan somessa, tuntuu pahalta, ettei siitä puhuta myös omassa mediassa.

Kolmanneksi journalismin ansaintalogiikka edellyttää, että tarinoihin ilmestyy aina uusia käänteitä. Näin uutisvirtaa voidaan päivittää riittävän usein.

Neljänneksi toimituksissa vieroksutaan työtä, josta ei synny tuotetta. Asioiden tarkistaminen ja selvittäminen ilman, että syntyy mitään julkaistavaa, ei ole toivottavaa.

Ja kuitenkin monissa tapauksissa juuri se olisi sitä tärkeintä journalistista työtä. Tarkistaa, tiedetäänkö asiasta niin paljon, että siitä kannattaa tehdä uutisia. Toisinaan tärkein journalistinen päätös on jättää uutisoimatta.

On hyvä kysyä, paransiko pesukarhu-uutisointi suuren yleisön ymmärrystä siitä, mistä Junnilan ministerierossa oli kyse. Vai hämärsikö se mahdollisesti sitä? Olisiko pesukarhukravatin mahdollisen symboliikan selvittämisen pitänyt olla toimitusten sisäistä työtä julkisuuteen tuodun spekulaation sijaan?