Miksi maalittamisen kriminalisointi on niin vaikeaa

Joukkoistettu häirintä eli maalittaminen uhkaa vapaata tiedonvälitystä ja demokraattista yhteiskuntaa. Se johtaa myös helposti keskustelun vaimentumiseen.

Oikeusministeriö teetti vuonna 2022 selvityksen maalittamisen kriminalisoinnista. Selvitys päätyi rikosoikeudelliseen hahmotelmaan, jonka mukaan maalittamista on netissä tapahtuva painostaminen tai väärän, vääristellyn, halventavan tai yksityiselämää koskevan tiedon esittäminen, jonka nimenomaisena tarkoituksena on saada aikaan henkilöön kohdistuvaa järjestelmällistä häirintää tämän työn tai yhteiskunnallisten tehtävien vuoksi.

Nykyhallitus ei ole edistämässä maalittamisen kriminalisointia. Esimerkiksi poliisin ja oikeuslaitoksen henkilöstöä edustavat järjestöt ovat kuitenkin katsoneet sille olevan yhteiskunnallista tarvetta. Mutta auttaisiko maalittamisen kriminalisointi joukkoistetun somehyökkäyksen kohteeksi joutuneita journalisteja?

Jos nimekäs poliitikko nostaa somessa esiin yksittäisen toimittajan ja haukkuu hänen kriittisen juttunsa, on vaikea todistaa, että teon nimenomaisena tarkoituksena oli saada aikaan henkilöön kohdistuvaa järjestelmällistä häirintää tämän työtehtävien tai yhteiskunnallisten tehtävien vuoksi.

Kun kyse on esimerkiksi somen uutisia koskevasta keskustelusta, jota demokraattisessa yhteiskunnassa pitää erityisesti suojata, on puuttumisen kynnys korkealla. Uutiskeskustelun aloittajan maalittamistarkoitus on hankalaa näyttää toteen ilman, että puututaan yhteiskunnallisen keskustelun vapauteen.

Somehyökkäyksen masinointi ei välttämättä edellytä näkyvää yllyttämistä. Jos puolestaan arvostellaan lehtikuvaa, missä vaiheessa mielipiteen ilmaisu muuttuisi rikokseksi? Häirinnän käynnistäjä voisi tällä määritelmällä jäädä edelleen tunnistamatta.

Maalittamisen käsitteen ulkopuolelle on selvityksessä rajattu yksityiselämää koskevan tiedon esittäminen, jos se koskisi esimerkiksi poliitikkoa, ja tiedon esittäminen olisi tarpeen tämän toiminnan arvioimiseksi. Maalittamisena ei myöskään pidettäisi yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Näin on pyritty suojaamaan journalismia ja julkista keskustelua.

Olisivatko nämä rajaukset riittävän ymmärrettäviä? Epäselvä rikostunnusmerkistö voi haitata epäkohtien nostamista esiin samalla tavalla kuin maalittamisen kohteeksi joutumisen pelkokin.

Jotta rikoksesta seuraisi rangaistus, pitäisi se tietysti viedä tuomioistuimen käsittelyyn. Kun kaikkia kunnianloukkauksiakaan ei nykyisin saada tutkittua kunnolla, niin maalittamisen kriminalisointi ei välttämättä ratkaisisi ongelmaa.

Sananvapauden rajoittaminen on aina tasapainottelua. Yhteiskunnan on kuitenkin syytä suojata instituutioitaan, kansalaiskeskustelua ja vapaata tiedonvälitystä.

Journalisteille epäasiallisen joukkoistetun häirinnän kohteeksi joutuminen on todellinen ongelma, kuten olemme kesän aikana nähneet. Työyhteisön näkyvä tuki näyttää toistaiseksi olevan paras tapa auttaa häirinnän kohteeksi joutunutta journalistia.