Lehtikuviin tarvitaan enemmän kyyneliä, kirjoittaa valokuvaaja Maiju Talala

Kun nostan kamerani esiin, kuvattava reagoi lähes aina samoilla eleillä: paita suoraksi, ryhti ojoon ja hymy kasvoille.

Ihminen haluaa ikuistua kuvaan edustavana. Tämän takia uutiset ovat täynnä asiallisia ja neutraaleja kasvoja sekä iloisia ilmeitä. Haastateltavat hallitsevat kuvissa tunteensa jopa silloin, kun juttu kertoo äärimmäisestä köyhyydestä, parantumattomasta sairaudesta tai oman lapsen saattohoidosta.

Itku, hädän ja häpeän merkki, pääsee lehtikuviin harvoin. Myös näkyvät vihanpurkaukset ja muut voimakkaat tunnetilat ovat lehtikuvissa harvinaisia. Kävin läpi painetut Aamulehdet syksystä 2021 syksyyn 2022. Jaksoon mahtui yli 14 000 sivua ja journalistisia valokuvia suunnilleen saman verran. Vain 14 kuvassa näkyi kyyneleitä – alle yhdessä kuvassa tuhannesta.

Se on yllättävää, koska ajanjaksolle ajoittuivat esimerkiksi jääkiekon MM-voitto, Vesa-Matti Loirin ja kuningatar Elisabet II:n kuolemat sekä yhdeksän kuukautta Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.

---

Kuvissa pitäisi näyttää enemmän erilaisia tunteita. Tunne nimittäin tarttuu kuvasta katsojaan.

Kulutustutkijat Hanna Berg, Magnus Söderlund ja Annika Lindström ovat todenneet, että hymyt mainoksissa ja tuotekuvituksissa herättävät myönteisiä tunteita ihmisissä. Neuropsykiatrit Barbara Wild, Michael Erb ja Mathias Bartels taas ovat osoittaneet, että jos katsoja näkee kuvan surullisista kasvoista, alle puolessa sekunnissa hänessäkin nousee suru. Mitä vahvemman ilmeen ihminen näkee kuvassa, sitä voimallisemmin hän alkaa tuntea.

Journalistit haluavat sisältöjensä herättävän yleisössä tunteita. Olisi tehokasta ilmentää tunnetta kuvissa esiintyvien ihmisten kasvoilla, ei vain tekstin kerronnassa.

Kuvilla voidaan vaikuttaa jopa lukijoiden terveyteen. Mediassa esiintyvät kuvat muovaavat käsityksiä siitä, millä tavoin tunteita on soveliasta näyttää. Nykyinen kuvasto kannustaa katsojaa hallitsemaan tunteensa ja karttamaan väkevien tunteiden näyttämistä. Kun Aamulehdessä julkaistaan vuodessa vain yksi kuva itkevästä miehestä, ei ole ihme, että moni mies kokee tunteiden näyttämisen vaikeana.

Tunteiden piilottamisella on haitallisia vaikutuksia niin fyysiseen kuin psyykkiseen terveyteen. Tunteiden tukahduttaminen on yhteydessä erityisesti ahdistukseen ja masennukseen.

Jos surun, liikutuksen, ilon tai pettymyksen kyyneliä näytettäisiin runsaammin, itkua ei olisi tarvetta enää kontrolloida ja padota.

Uutiskuvaa uudemmat mediamuodot ovatkin tässä pidemmällä: sosiaalisessa mediassa on yleisempää ja siksi sallitumpaa parkua, ja tosi-tv suorastaan metsästää tunteenpurkauksia.

---

Tunteiden näkymättömyys lehtikuvissa ei ole kuvattavan syy.

Lehtien tunnekuvasto rakentuu kehässä, jossa on karkeasti kolme osaa: kuvaajat, kuvien valitsijat ja kuvissa esiintyvät ihmiset. Ne vaikuttavat toisiinsa, joten muutoksen aikaansaaminen ei käy äkkiä eikä helposti.

Kuvattavan on vaikea näyttää tunteita kuvissa, jos hän ei ole tottunut näkemään niitä.

Kuva- tai deskitoimittaja ei voi valita tunteikkaita otoksia, jos sellaisia ei ole.

Kuvaaja voi tehdä parhaansa luodakseen turvallisen ympäristön tunteiden näyttämiseen, mutta jos kohde on kahliutunut kuvastoista oppimiinsa ilmeisiin, hymyn murtaminen on konstikasta. Tarkoitushakuinen itkettäminen tai suututtaminen lienee epäeettistä silloinkin, kun tunteiden näyttäminen kuvissa tukisi jutun sanomaa.

Muutos lähtee asian tiedostamisesta. Liian usein juttuun valitaan kiireessä ”hyvä kuva” sillä perusteella, että tuossahan kuvattava hymyilee kivasti. Naurava kuva ei kuitenkaan anna haastateltavasta järin arvokasta vaikutelmaa, jos juttu kertoo vaikkapa vanhempien menettämisestä tulipalossa.

Meidän tulee ymmärtää kuvien merkitys ihmisen käyttäytymiseen ja julkaista tunteenpurkauksia, jotta lukija näkee, että tunteita saa näyttää niin kuin niitä elää.