Median on ryhdistäydyttävä presidenttiä koskevassa uutisoinnissa, kirjoittaa toimittaja Sami Koski

Suomalainen media suhtautui Sauli Niinistöön presidenttinä kuin Urho Kekkoseen. Alexander Stubbin aikakaudella tiedotusvälineiden täytyy näyttää, että myös tasavallan presidentistä voi tehdä journalismia.

Viimeisen 12 vuoden aikana media on uutisoinut, kuinka Niinistö pelasi jääkiekkoa, kysyi apua työkalupakkauksen avaamiseen – ja muuttui Putin-kuiskaajasta Nato-haukaksi.

Kun kirjoitin opinnäytetyötäni ylempään ammattikorkeakouluun, minulla oli vahva hypoteesi: media on uutisoinut Niinistöstä huomattavan positiivisesti.

Aihe kiinnosti niin paljon, että tutkin molempien iltapäivälehtien kaikki paperilehtien kannet Sauli Niinistön ja Tarja Halosen ensimmäisiltä presidenttikausilta.

Tutkielmassani selvisi, että Niinistön kohtelu oli paljon positiivisempaa kuin Halosen ensimmäisellä presidenttikaudella. Niinistöä koskevien artikkeleiden kansiotsikoista noin 27 prosenttia oli positiivisia, kun Halosen ensimmäisellä presidenttikaudella määrä oli vain 16 prosenttia. Niinistöstä kirjoitetuista artikkeleista 14 prosenttia oli negatiivisia, kun Halosen kohdalla luku oli 24 prosenttia.

Uutisointi on ollut samansuuntaista myös muualla. Iltapäivälehtien lisäksi Niinistö on kertonut Helsingin Sanomissa ”syyn Lennu-koiran mediahiljaisuuteen” ja onpa ”Sauli Naantalista” soittanut Ylen Radio Suomen luonto-ohjelmaankin.

Ero on suuri Halosen presidenttikausiin verrattuna. Halosen virkaanastujaispäivänä Iltalehti uutisoi, kuinka ”Pentti Arajärven ’linnatuomio’ alkaa: Suomi siirtyy Tarjan aikaan”.

---

Alexander Stubb sai ulkoministerinä lähinnä vain suitsutusta – myös medialta. Pääministerinä ja valtiovarainministerinä hän joutui toimittajien silmätikuksi.

Presidenttinä Stubbilla on mahdollisuudet päästä joko Niinistön tai Halosen manttelinperijäksi: toimittajien suosikiksi tai inhokiksi.

Niin ei kuitenkaan saa käydä.

Nyt Niinistö on vaihtunut Stubbiksi, ja median täytyy tarkastella suhtautumistaan ulkopolitiikan johtajaan.

Suomessa ministerin, kansanedustajan ja jopa kasvottoman virkamiehen taksikuitti saattaa nousta viikkojen puheenaiheeksi. Silti uutisointi presidentistä typistyy lähinnä henkilöön.

Politiikan tutkija Johanna Vuorelma pohti lokakuussa Ylen Viimeinen sana -ohjelmassa, ettei ole perusteltua, että pääministeriä ja presidenttiä katsotaan erilaisten lasien läpi.

”He ovat poliittisen vallan käyttäjiä. Saman kriittisen katseen pitäisi kohdistua molempiin”, hän arvioi ohjelmassa.

---

On vihdoin aika avata keskustelu myös median sisällä. Kansa ansaitsee, että myös tasavallan presidentin – ja hänen kansliansa – toiminta läpivalaistaan.

Keskustelu on tärkeää muun muassa siksi, että Alexander Stubbin presidenttikaudella luodaan perustukset sille, miten Suomen Nato-politiikkaa johdetaan. Jo ennen Nato-jäsenyyttä Niinistö testasi valtansa rajoja pääministereinä toimineiden Stubbin ja Jyrki Kataisen (kok.) kanssa.

Moni muistaa myös ehdotuksen Sanna Marinille (sd.) korona-ajan nyrkistä. On vaikea uskoa, että epäsuositumpi presidentti olisi selvinnyt ehdotuksesta ilman kohujulkisuutta.

Alexander Stubb on vakuuttanut, että hänen presidenttikaudellaan ei tule ”vauhtia ja vaarallisia tilanteita”.

Se voi olla totta. Silti pitkän virkakauden aikana tulee lähes varmasti juttuaiheita, joihin kriittisen median pitäisi tarttua.

Stubb oli jo ennen presidenttikauttaan suosittu haastateltava myös ulkomailla. Mitä jos hän lipsauttaakin kansainvälisellä areenalla jotain sellaista, josta ei ole kotimaassa vielä päätetty?

Kirjoittavatko tiedotusvälineet kiltisti, mitä vallan ytimessä oleva tasavallan presidentti linjaa vai uskaltaako media haastaa istuvan presidentin?

Niinistön aikana ei uskaltanut.