Milena Huhta piirsi vanhusten ahdingon

”Normaalisti teen minulta tilatut kuvitukset alusta loppuun digitaalisesti, mutta tällä kertaa maalasin taustat käsin. Halusin kokeilla, miten maalauksen ja digitaalisen kuvan yhdistäminen toimii. Vesiväritausta tuo kuviin pysähtynyttä, haikeaa, muistomaista tunnelmaa”, sanoo kuvittaja Milena Huhta.

Huhta teki kuvituksen Suomen Kuvalehdessä 18. tammikuuta julkaistuun juttuun Aviopari, joka käsittelee vanhustenhoidon ongelmia pöytyäläisen pariskunnan tarinan kautta. Iäkäs mies hoiti sairasta vaimoaan, kunnes heikkeni itse ja tarvitsi apua. Kun apu kymmenen päivää myöhemmin tuli, vaimo oli kuollut ja mies huonossa kunnossa. Pian hänkin kuoli.

”Briiffin saatuani kesti hetken, että sain ryhdyttyä työhön. Asioiden aloittaminen on aina pieni kukkula, mutta tässä sitä kasvatti surullinen aihe, jota olisin mieluummin ollut ajattelematta. Toisaalta olin motivoitunut, koska aihe on tärkeä, vähän omakohtainenkin, ja siitä pitäisi puhua enemmän.

SK:n ulkoasupäällikkö Laura Villi toivoi kuviin vanhusten ympäristöjä, joista välittyisi yksinäisyys ja tunne, että jokin on vähän vialla. Tykkään pelata symboleilla, ja pohdin paljon, mistä tunnistaa ’vanhusten tilan’. Muistelin Kemin-mummoni kotia ja kavereideni isovanhempien koteja. Googlasin hoitokoteja ja tori.fi:ssä myytäviä tavaroita. Kuviin valitsin esimerkiksi seinälautaset ja kukkopillin. Tulkintaa helpottamaan tein myös ’ikonisempia’ esineitä, kuten reinot, kävelykepin ja rollaattorin. Esimerkiksi lattialla hujan hajan oleva dosetti viestii, että kaikki ei ole kunnossa.”

“Tilaukseen kuului myös kansikuva. Lehden kansiaihe kuitenkin vaihtui viime hetkellä, ja kansikuvastani tuli printtijutun avaus. Se on intro aiheeseen. Tila ja outo perspektiivi ovat siinä isossa osassa, ja ulkomaailma tuntuu olevan olohuoneesta tosi kaukana. Pienemmillä kuvilla sidoin kuvitusta yksittäiseen pariskuntaan. Alkuperäisessä avauskuvassa seinäkellot osoittavat keskenään eri aikaa. Ihailin jo lapsena sitä, että kuvissa voi olla merkityksiä, jotka tulevat esiin vasta, kun niitä katsoo pidempään.

Tykkään hirveästi paneutua aiheisiin, ja kuvitustyylini on yksityiskohtia täynnä. Ansaintamielessä toisenlainen työtapa ja tyyli olisi järkevämpi. Kuvittamisella on ylipäätään vaikea elää, ja itse teen työkseni myös tatuointeja. Siksi pystyn olemaan valikoivampi kuvitustöiden kanssa.”