Menisitkö lakkoon freelancekollegan puolesta, kysyy toimittaja Anna-Sofia Nieminen

Todetaan alkuun fakta: freelancerit tienaavat lähes puolet vähemmän kuin työntekijät.

Vertailulla en halua luoda vastakkainasettelua freelancerien ja työntekijöiden välille. Päinvastoin toivon lisää solidaarisuutta. Sitä varten on kuitenkin tunnistettava ja tunnustettava tosiasiat.

Journalistiliiton työmarkkinatutkimusten mukaan freelancerin euro on 57 senttiä. Palkkiot eivät pääosin ole nousseet lainkaan ainakaan vuosina 2009 – 2021 (sen pidemmälle historiaan en ole tutustunut, ja sen uudempaa tutkimusta ei vielä ole). Lomia voi pitää vain, jos pystyy kattamaan ne saamillaan palkkioilla.

Freelancerien todellisuus on erilainen kuin työntekijöiden, joiden palkat nousevat säännöllisesti ainakin tes-korotusten verran. Freelancerien huono asema on kuitenkin uhka myös vakituisille työntekijöille. Miksi työnantajat pitäisivät kiinni työntekijöistä, jos työt voi teettää halvemmalla freelancereilla? 

Liiton – eli kaikkien meidän liiton jäsenten – tulee entistä enemmän keskittyä freelancerien aseman parantamiseen. Samalla logiikalla meidän tulee parantaa myös pätkätyöläisten asemaa. Solidaarisuus itseä heikommassa asemassa olevia kohtaan on alan yhteinen etu.

Juuri nyt freelancerien edunvalvonnassa tapahtuu paljon. EU-komissiolta tuli viime syksynä linjaus, jonka mukaan yksinyrittäjät voivat tietyissä tilanteissa neuvotella yhteisesti palkkioista ja työn ehdoista. Myös ammattiliitot voivat edustaa yksinyrittäjiä neuvotteluissa. Se tarkoittaa, että esimerkiksi Journalistiliitto ja mediayrityksiä edustava Medialiitto voisivat sopia freelancereiden minimipalkkioista.

Journalistiliitto on tarttunut asiaan tarmokkaasti. Tuloksiakin on jo tullut: av-kääntäjien työehtosopimuksessa sovittiin historiallisesti yksinyrittäjien vähimmäispalkkioista. Sen sijaan lehdistön ja kustannusalan freelancerien puolesta ei olla vielä päästy aktiivisesta yrittämisestä huolimatta edes neuvotteluihin, koska Medialiitto ei ole niihin suostunut.

Neuvotteluilla voi vaikuttaa siihen, ettei freelancejournalismista tule vain harrastus, jota pitää rahoittaa muilla töillä. Koko ajan enemmän freelancerien voimin pyörivälle alalle on äärimmäisen tärkeää, ettei niin pääse käymään.

Osin niin on jo käynyt. Suomen freelance-journalistit (SFJ) valitsi vuoden 2022 freelancejournalistiksi Harri Römpötin. Haastattelin häntä SFJ:n sivuille, ja freelancekulttuurijournalisti sanoi näin: ”Minä pärjäilen vielä jotenkuten, mutta ammatikseen tätä tekeviä kollegoita alkaa olla tosi vähän. Aika moni konkari sanoo suoraan, ettei miellä itseään toimittajaksi, vaan on sitä tai tätä ja tekee sivuduunina vähän journalismia. Tämä alkaa ammattina kuolla.”

Liitto ei pyörisi ilman työntekijöitään ja aktiivejaan. Emme kuitenkaan voi ajatella, että ”liitto” hoitaa asiat – liitto tarkoittaa kaikkia meitä jäseniä, ja asioiden hoitaminen on siis kaikkien meidän vastuulla. Lopulta liitto on juuri niin vahva kuin sen koko jäsenistö on yhtenäinen jokaista rivijäsentä myöten. Jokaisen tulee tehdä osansa, vaikka se kuulostaisi miten vanhanaikaiselta.

Solidaarisuus on tekoja. Se voi olla vaikka työtaistelutoimia. Työtaistelisitko sen puolesta, että freelancekollega voisi elää palkkioillaan? Arkisemmin se voi olla työsuhteisen kollegan juttutilaus, joka on mitoitettu sen perusteella, kuinka suuren palkkion tämä voi luvata freelancerille.

Työntekijä, jos et tiedä mitä tehdä: tutustu freelancerien todellisuuteen, kysy heidän huolistaan ja pidä niistä meteliä.

Journalistiliiton freelancestrategiassa lukee, että työtaistelutilanteessa freelancerien odotetaan menevän lakkoon työsuhteisten kollegoidensa työehtojen puolesta. Tämä on tärkeää, mutta on myös iso vaatimus lakkoilla jonkun puolesta, jolla on asiat itseä paremmin, varsinkin kun freelancer on lakkoillessaan hyvin turvattomassa asemassa.

Freelancestrategian mukaan vastaavasti freelancerien edunvalvonnan on oltava myös työsuhteisten asia. Olisitko sinä valmis menemään lakkoon freelancekollegan puolesta?