Teilattuja totuuksia

”Kirjoita paisuttelusta!” toivoo toimittaja. Kiitosta vaan, mainio aihe.

Tosin minun on vaikea ryhtyä tästä tuumasta toimeen. Olenhan niin tutkijan toimessani kuin toimittajana ja tiedottajanakin työskennellessäni oppinut, että viesti menee parhaiten läpi terävä kärki edellä.

Pieni paisuttelu on aina paikallaan. Ylisana siellä, överöinti täällä – nehän vaan tomeroittavat tekstiä!

#eiku, kuten sosiaalisessa mediassa tavataan sanoa. Ei se siis niin ole, vaan se on näin: Liioittelu syö viestin uskottavuutta. Väritämme sanojamme totuuden kustannuksella.

Jäin miettimään asiaa Ylen julkaiseman uutisen äärellä: Kotus teilasi uuden koulun nimen – herättää ”omituisia” mielikuvia.

Uutisessa kerrotaan Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen tutkijan tekstistä, jossa arvostellaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun nimen Xamk-lyhennettä. Mutta onko paikallaan väittää, että nimi teilattiin ja että teilaaja oli Kotus? Kysehän oli yksittäisen tutkijan mielipidekirjoituksesta. (Mainittakoon, että kyse on työpaikastani.)

Värikästä, vahvoja mielikuvia luovaa teilata-verbiä käytetään uutisoinnissa taajaan: Autoilija teilasi kaksi mopoilijaa. Tähtikokki teilasi arvostelijat. Lakivaliokunta teilasi lait. Twitter teilasi terroristitilejä. Trump teilasi paavin  puheet.

Teilaaminen on alkujaan viitannut mestaamisvälineisiin ja mestatun ihmisen luiden ruhjomiseen. Nykyään teilaamisesta puhutaan useimmiten metaforisesti viitattaessa murhaavaan arvosteluun. Näin kertovat sanakirjat.

Näyttää kuitenkin siltä, että teilaamisen käyttöala on laajentumassa. Enää ei tarvitse olla kysymys murhaavasta arvostelusta. Saatamme määritellä asiallisenkin kriittisyyden teilaamiseksi. Mutta murskaammeko samalla jotain haurasta, totuuden?