Journalismi

Turvallisuutta poliisin viestinnällä?

Poliisin ristiriitainen tiedottaminen turvapaikanhakijoista on ihmetyttänyt syksystä lähtien. Media on auttanut virkavaltaa ”rikosten selvittämisessä”.

Ylivieskan poliisi julkaisi viime tapaninpäivänä tiedotteen törkeästä raiskauksesta, epäiltynä kaksi ulkomaalaista, ”hyvin tummaihoista” miestä. Suurin osa lehdistä teki uutisen, johon poliisin teksti päätyi lähes sellaisenaan.

Neljän päivän päästä virkavalta tiedotti, ettei mitään rikosta ollut koskaan tapahtunutkaan.

Kolme viikkoa aiemmin poliisihallitus oli lähettänyt poliisiyksiköille valtakunnallisen kirjeen turvapaikanhakijoihin liittyvästä viestinnästä. Siinä todettiin, että turvapaikkahakijastatuksen kertominen ei ole sallittua yksittäisrikosten yhteydessä. Ohjeistus katsottiin tarpeelliseksi, koska poliisin tiedottaminen oli ollut ristiriitaista. Organisaatiota syytettiin syksyn aikana niin rasismista kuin salailustakin.

 

Yksittäisrikoksen tiedottamisesta vastaa aina jutun tutkinnanjohtaja, ja päätökset tehdään lakiin sekä poliisin johdon määräyksiin pohjautuen.

Miten on siis mahdollista, että edelleen – ohjeistuksista huolimatta – turvapaikanhakijastatuksesta kerrotaan julkisuuteen?

Periaatteessa näin ei olekaan. Poliisi tiedottaa ulkomaalaisista, ei turvapaikanhakijoista. Tämä johtuu laista. Vaikka turvapaikkastatus on salaista tietoa, etninen tausta ei ole. Ulkomaalainen-sanan käyttö on sallittua silloin, jos se auttaa rikoksen selvittämisessä.

Lain, määräysten ja ohjeistuksien noudattaminen on kuitenkin tulkinnanvaraista, ja kuten poliisihallituksen viestintäpäällikkö Marko Luotonen sanoo, yhteneväisten viestintäperiaatteiden toteutuminen on haaste. Tutkinnanjohtajia on satoja, ja siksi myös erilaisia tiedottamisintressejä on satoja.

”Lakia kyllä noudatetaan, mutta samalla tiedotteissa käytetään kiertoilmaisuja. Näin lukija ymmärtää, mistä oikeasti on kyse. Kansan kuuluu tietää mitä täällä tapahtuu”, eräs tutkinnanjohtaja Koillis-Suomesta toteaa.

 

Myönnetään, että poliisin viestintä on ollut haastavassa tilanteessa. Kaikkien miellyttäminen on mahdotonta, kun osa kansasta on sitä mieltä, että rajat pitää panna kiinni, ja osa sitä mieltä, että kyllä tänne mahtuu. Näin toteaa poliisihallituksen viestintäpäällikkö.

Miellyttämisen ei kuitenkaan pitäisi olla oleellista. Poliisin perustehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen ja turvallisuuden ylläpitäminen, ei poliisin suosion kasvattaminen.

Toki poliisi pyrkii viestinnällään vastaamaan kansan vaihteleviin odotuksiin, jotka ovat osittain ristiriitaisia. Erityisesti tutkinnanjohtajien pitäisi tiedostaa, että suomalaiset eivät tarvitse tietoa turvapaikanhakijoiden tekemistä yksittäisrikoksista. Ei suoraa eikä kiertoilmaistua. Sen sijaan turvapaikanhakijoihin liittyvistä rikostilastoista voi ja pitääkin tiedottaa – suunnitelmallisesti – aiheesta syntyvän järkevän keskustelun edesauttamiseksi.

 

Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäen uuden vuoden jälkeen brittilehdessä esittämät lausunnot eivät olleet kovin suunnitelmallisia. Muun muassa Naisasialiitto Unioni ihmetteli, miksi Koskimäki väitti seksuaalisia ahdisteluja uudeksi ilmiöksi. Artikkelin jälkeen Koskimäki istui neljä päivää puhelimen ääressä vastailemassa suomalaistoimittajien kysymyksiin. Hän pysyi edelleen kannassaan.

Nyt Koskimäki sanoo, että brittilehti ”veti mutkia suoriksi”, ja että osasyyllisiä kohuun olivat ”asioita toisistaan irrottelevat yleistoimittajat”.

Koskimäen ja toimittajien välinen yhteistyö on aiemmin sujunut hyvin. Hän sanoo, että nyt journalisteilla oli kuitenkin paljon tunteita ja ideologiaa mukana. Hänen kommenttinsa ymmärrettiin kuulemma tahallisesti väärin.

Kohun jälkeen Helsingin poliisilaitoksen viestintäyksikkö analysoi tapahtumat tarkkaan. Lopputuloksena todettiin, että tiedotustilaisuus olisi pitänyt järjestää, koska silloin väärinymmärrykset olisi voitu oikoa saman tien. Se myös opittiin, että poliisille selkeät asiat täytyy jatkossa avata toimittajille tarkemmin.

 

Hämeen poliisilaitoksen turvapaikkahakijaviestinnästä vastaava tutkinnanjohtaja Martti Hirvonen nimeää poliisin viestinnän epäonnistumiset: varautuminen ja suunnitelmallisuus puuttuivat, eikä organisaatiossa heti tajuttu, kuinka vakavasta tilanteesta on kyse.

Totta. Poliisihallituksella meni neljä kuukautta ennen kuin valtakunnallinen ohjeistus turvapaikanhakijoita koskevasta viestinnästä julkistettiin.

Toisaalta ei kukaan muukaan viranomainen – tai media – osannut varautua, Hirvonen puolustautuu.

Ylivieskan perättömäksi osoittautuneen raiskausrikoksen tutkinnanjohtaja ei sen sijaan peräänny tiedottamisvalinnoissaan. Hän myöntää, että sanavalinta ”hyvin tummaihoinen” oli outo, mutta sitä kuitenkin käytettiin, koska epäillyt haluttiin saada kiinni.

 

Toimittajien vastuu turvapaikkauutisoinnissa tulee tässä: Journalistin ohje suhtautua haastateltavan kommentteihin kriittisesti pätee myös viranomaisiin. Yksittäisrikoksen epäillyn etnisen taustan kertominen ei ole yhteiskunnallisesti merkittävä tieto, eikä se hyvin todennäköisesti auta rikoksen selvittämisessä.

Organisaationa poliisiin voi pääsääntöisesti luottaa, mutta kuten apulaispoliisipäällikkö Koskimäki toteaa toimittajista, myös tutkinnanjohtajilla on ollut viestinnässään mukana ideologista painotusta. ”Hyvin tummaihoinen” -ilmaisu ei edesauta rikoksen selvittämisessä, vaikka raiskaus olisikin oikeasti tapahtunut.

Tässä tapauksessa uutisointi edesauttoi ainoastaan kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välistä vastakkainasettelua. Artikkeleiden jälkeen paikallisten mielestä kaikki ylivieskalaiset afrikkalaiset eli ”hyvin tummaihoiset” olivat syyllistyneet törkeään raiskaukseen. Tämä tuli ilmi sosiaalisessa mediassa kiusaamisen ja uhkailun muodossa.

Sekään ei auttanut, kun lehdet – valemediaa lukuun ottamatta – uutisoivat, ettei mitään rikosta ollut oikeasti tapahtunut.

Kantasuomalaisten rajut reaktiot turvapaikanhakijoista ovat tietenkin yksilöiden omaa valintaa, mutta toimittajien ja poliisien on syytä katsoa hetken peiliin. Tässä asiassa omille ideologioille ei ole tilaa.