Kerrotaan niille kaikki

On syytä pysähtyä hetkeksi ja miettiä, mistä on kyse, kun Yle julkaisee verkkosivuillaan seuraavan otsikon: ”Niinistön puheesta katosi ääni – syy tekninen vika, ei sensuuri tai salaliitto.”

Tällainen on ennenkuulumatonta, ja hälyttävä merkki tilanteesta, johon suomalainen yhteiskunta ja media ovat ajautuneet pienen mutta äänekkään ryhmän painostuksen alaisena.

Moni toimittaja ajattelee edelleen, että valemedian touhuista pitäisi vain vaieta, sillä uutisointi vain antaa niille ylimääräistä näkyvyyttä. Tavallaan antaakin, mutta uudessa uljaassa mediamaisemassa on turha kuvitella, etteivät ihmiset törmää ilmiöön, jos me pysymme siitä vaiti.

Valtaosa kansalaisista tuskin kuvitteli, että Yleisradio sensuroisi Tasavallan presidentin puhetta, mutta tarpeeksi moni vihainen veronmaksaja uskoi mieluummin salaliittoon kuin mokaan. Presidentti kun sattui puhumaan äänen kadotessa pakolaisista.

Kysyin salaliittoteorioihin perehtyneeltä sosiaalipsykologilta Viren Swamilta, toimiko Yle oikein julkaistessaan selityksen, jossa kumottiin sosiaalisessa ja valemediassa levitellyt huhupuheet.

Kyllä toimi. Swamin mukaan paras tapa vastata verkon villeihin huhuihin ja teorioihin on avata kaikki mahdollinen asiaan liittyvä data. Yle selitti kohtuullisen sel-keästi, mistä vika johtui.

Hieman samaan tapaan toimi Euroopan hiukkastutkimuskeskus Cern, kun sitä syyteltiin salaliitosta viime vuoden syyskuussa. Oli nimittäin taas tulossa maailmanloppu, ja ovet helvetin palavaan rotkoon avaisi Cernin jättimäinen hiukkaskiihdytin. Cern julkaisi verkkosivuillaan palstan, jossa se vastasi selkeästi ja tieteeseen perustuen ”kysymyksiin, joita on esitetty sosiaalisessa mediassa”.

Olisiko läpinäkyvyydessä – oikeastaan radikaalissa läpinäkyvyydessä – ammattijournalismin pelastus?

Kun vale- ja vihasivustot väittävät, että valtamedia valehtelee, valtamedia vastatkoon kertomalla, mihin lähteisiin ja johtopäätöksiin sen uutiset perustuvat.

Voisimme avata journalistisia prosesseja ja kertoa avoimesti, millaisia valintoja jutunteossa on tehty.

Voisimme kuvata tarkkaan, miten kunkin jutun faktat on tarkistettu ja selittää, millä perusteella jokin asia näyttää todelta ja toinen valheelta.

Voisimme nimittää suuriin lehtiin lukija-asiamiehiä, jotka käsittelisivät lukijoiden valitukset ja kritiikin ja vastaisivat niihin itsekriittisillä kolumneilla. Tällainen henkilö on esimerkiksi The New York Timesin palkkalistoilla.

Vielä ilmainen idea Ylelle: julkisen palvelun yhtiö voisi vastata radikaalilla läpinäkyvyydellä niin kaupalliselta medialta kuin poliitikoilta saamaansa kritiikkiin. Yle voisi avata budjettinsa selkeästi datavisualisoinnin keinoin ja kertoa euron tarkkuudella, mihin kaikkeen yhtiö niitä kallisarvoisia veroeuroja käyttää.

Tärkeintä on tehdä selväksi, miten oikea journalismi eroaa kaikesta muusta, mitä mediaksi nimitetään – esimerkiksi yritysviestinnästä, natiivimainonnasta, propagandasta ja huhupuheista.

Jos me toimittajat emme sitä tee, voimme olla varmoja, ettei sitä tee kukaan muukaan.