“Jos vaadimme, että freelancerit tekevät vain journalismia, palkkioiden on oltava isompia”, sanoo Vuoden freelancer Jeanette Björkqvist

Miten ihmeessä kuvittelet pärjääväsi ilman Hbl:aa? Se on alustasi, jota ilman et ole mitään.

Näin totesi kollega Jeanette Björkqvistille, kun tämä teki lähtöä Hufvudstadsbladetista loppuvuodesta 2015.

Toisin kävi.

Jo vuoden 2016 alussa Björkqvist aloitti yhteistyön Svenska Ylen Spotlightin ja Long Playn kanssa. Hän on tehnyt niille ohjelmia ja juttuja muun muassa paperittomuudesta, ihmiskaupasta, huumeidenkäytöstä, nuorten syrjäytymisestä ja raiskauksista.

Syksyllä valmistuu tietokirja KRP:n rikosylikomisario Thomas Elfgrenin kanssa. Lisäksi Björkqvist kirjoittaa muun muassa Journalistiin ja on radio-ohjelma Eftersnackin vakioääni jo 14. vuotta.

Maaliskuussa Björkqvist palkittiin Vuoden 2018 Freelancerina. Tunnustuksen perusteluja olivat monipuolisuus ja korkean profiilin free-työ vaikeiden teemojen parissa.

Isoja juttuja vaikeista aiheista, kuten asunnottomista, Itä-Euroopan romaneista ja turvapaikkaprosessin ongelmista, Björkqvist teki jo 17 vuotenaan Hbl:ssa tavallisen uutistyön ohella.

Kahlatessaan massoittain viranomaispäätöksiä ja raportteja juttujensa taustaksi ja pohtiessaan, miten varmistaa haastateltavien ymmärtävän, että journalisti on journalisti eikä esimerkiksi avustustyöntekijä, hän on monesti ajatellut: ei koskaan enää.

Freelancerina haastetta lisää se, että kuukausien työstä saa palkan vasta sen valmistuttua, ja parempaa tuntipalkkaa saisi pienemmistä jutuista.

”Mutta sitten alan taas ajatella jotain ongelmaa, jonka selvittämistä en voi jättää. Nämä ovat tärkeitä aiheita, jotka jonkun pitää tehdä”, Björkqvist sanoo.

”Kun pystyy antamaan vaikeille asioille kontekstin ja niitä kokeville nimen, muutkin ymmärtävät, että kyse on ihmisistä eikä mistään massasta. Kuten eräs lukija kommentoi reportaasiani naapureiden parjaamasta syrjäytyneiden asuntolasta: juttu teki asukkaiden vihaamisesta vaikeampaa.”

Silti olemassa on niitäkin, joita Björkqvistin jutut turvaverkkojen pudokkaista ärsyttävät. Haukkuja milloin kenenkin hyysäämisestä höystävät painokelvottomat toivotukset ja luonnehdinnat hänestä.

Vaikka kaikkien vakavimmat vihamyrskyt ovat riehuneet muualla kuin Björkqvistin ympärillä, hän on huolissaan siitä, miten yksin freelancer voi jäädä, kun sellainen alkaa.

”Kun takana ei ole ison mediatalon juristeja ja resursseja, toimittajayhteisöltä tarvitaan konkreettisempaa tukea kuin symppausta, komppausta ja kauniita sanoja.”

Björkqvist arvelee, että vihamyrskyn riskiä miettii aiheita valitessaan nykyään toimittaja kuin toimittaja. Puheenvuoroja vihapuheen ja maalittamisen kriminalisoinnista hän tervehtii ilolla.

”Nyt taas joku huutaa ’sananvapaus’, mutta oikeasti pienen vähemmistön tekemä kiusa rajoittaa enemmistön sanavapautta. Se on vakava asia.”

Kun Björkqvist oli lähdössä Hbl:sta, eräs yritys tarjosi hänelle hyväpalkkaista viestintäpäällikön työtä. Tarjous oli helppo hylätä, koska jo toimiala ja yrityksen tekemiset tuntuivat vierailta.

Freelancerina Björkqvistille on tarjottu viestintätöitä harvakseltaan, eikä hän ole muilta projekteilta ehtinyt niihin juuri tarttua.

Pakko ei ole ollut, koska säännöllinen radiotyö turvaa pohjatulon, joihinkin projekteihinsa hän on saanut apurahaa tai joukkorahoitusta, ja juttupalkkioiden suvantojen tasaaminen on onnistunut säästämällä. Silti se, että monen freelancerin tilanne on toinen, mietityttää.

”Elina Grundström oli Journalistissa sitä mieltä, ettei raha ole itsestään selvä peruste tehdä muuta kuin journalismia, mutta kyllä se on. Sen tietää jokainen, jolla ei ole kuukausipalkkaa.”

”Jos haluamme vaatia, että pitää tehdä vain journalismia, myös työsuhteisten on ajettava freelancereille suurempaa palkkaa. Muutenkaan palkkiot eivät ole yksin freelancereiden asia. Miksi työnantajat lopulta maksaisivat kuukausipalkkaa kenellekään, jos freelancereille tarvitsee maksaa todella paljon vähemmän?”

Silti journalistin ammattitaidon käyttäminen verhotusti yritysten ja yhteisöjen tarpeisiin on totta kai myös Björkqvistin mielestä ongelma.

”Toisaalta toimittajien on oltava tarkkana myös journalismissa. Valta johtaa keskustelua valuu yrityksille ja vallanpitäjille myös, jos emme ole tarpeeksi kriittisiä.”

Vaikka Björkqvist sanoo, ettei häntä ajanut Hbl:sta itse työ vaan huono johtaminen ja halu tukea lähdössä ollutta kollegaansa Staffan Bruunia, hän on nauttinut vapaudestaan kirjoittaa ilman uutistyön raameja.

Ihanaa freelanceriudessa on Björkqvistin mielestä myös se, että töitä saa tehdä vaihtuvien yhteistyökumppanien kanssa. Niistä jokaisessa on jotain erityisen kivaa, mutta yhdenkään kanssa ei tarvitse vääntää joka päivä samoista arjen kysymyksistä.

Totta kai myös työstä saatu tunnustus ilahduttaa. Solidaarisuuden läpilyömälle Björkqvistille myös se on mahdollisuus ajaa muidenkin asiaa:

”Moni ruotsinkielinen kollega tekee älyttömän laadukasta journalismia, mutta sitä ei huomioida missään. Ruotsinkielisellä puolella olisi myös suomenkielisille opittavaa. Suomen ruotsinkielinen journalismi on tiiviissä yhteydessä Ruotsiin, joka on isompi maa ja jossa tehdään kriittisempää journalismia kuin meillä.”