Yksi kuunteleva aikuinen enemmän

Otavan koulutilan vanhan puutyöluokan lattia hehkuu ruskeaa. Kolminkertainen maalipeitto on osin Elina Raittilan kädenjälkeä. Raittila ja muut mikkeliläisen Otavan Otsojen partiolaiset remontoivat tilan uudeksi kolokseen, kun seurakunta päätti myydä entisen kolon lippukunnan alta.

Syysaamut Raittila kunnosti uusia tiloja, illaksi hän kiiruhti toimitussihteerivuoroon Länsi-Savoon. Silloin työkaverit pitivät harrastusta vähän hulluna.

”Puupölyä on edelleen joka paikassa. Pesuvettä viemäriin kaatessa voi kuitenkin ajatella, että tämäkään ämpärillinen likaa ei tule enää koskaan takaisin”, Raittila tuumaa.

”Paras partiokokemus on, että vanhoista sudenpennuista on kasvanut johtajakavereita.”

Raittila on ollut partiossa ekaluokalta lähtien, samoilla jäljillä kuin isosisarukset, isä ja mummi. Ikänsä Otsoissa olleesta on kasvanut partiojohtaja, joka Mikkeliin paluumuutettuaan alkoi elvyttää viikkotoimintaa yhdessä vanhojen sudenpentujensa kanssa.

”Paras partiokokemus on, että heistä on kasvanut johtajakavereita”, Raittila sanoo.

Nykyisin Raittila vetää ryhmää 7 – 9-vuotiaille. Hän haluaa tarjota harrastuksen lapsille, joiden vanhemmilla ei ole mahdollisuutta kuljettaa näitä 15 kilometrin päähän keskustaan. Sellaisille kuin hän itsekin pienenä.

Kolon lattialla seisoo jo seitsemän keskittynyttä pikkupartiolaista. Syksyllä harrastuksen aloittaneet harjoittelevat tänään sudenpennun lupausta ja partiohuivin solmimista. Ne pitäisi osata viikon kuluttua juhlassa.

Lupaus sujuu, mutta solmuissa on harjoittelemista. Yhden merimiessolmu ei tahdo luonnistua, toinen haluaisi jo siirtyä hankalampiin ja katoaa varastoon etsimään solmukirjaa.

Ohjaajan ajatukset eivät voi eksyä omaan työpäivään. Muuten tilanne karkaa käsistä.

Solmujen jälkeen pelataan lautapelejä.

”Nuorempana olin tiukempi. Nykyään ajattelen, että jos lapset viihtyvät, niin pelatkoon rauhassa pidempään kuin oli suunniteltu. Ei tarvitse lähteä väkisin pystyttämään laavua pihalle”, Raittila sanoo, vaikka pitää tärkeänä, että partio ei ole mikä tahansa kerho.

Tunnin kerta päättyy perinteiseen sisaruspiiriin. Illan kulkuun Raittila on tyytyväinen silloin, kun lapsetkin.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmältä tuntuu olla yksi, kuunteleva aikuinen enemmän. Kololle tullessa lapsilla riittää aina juttua”, hän summaa iltaa.

Joskus harrastus aiheuttaa stressiä. Ryhmiä vetävästä johtajaviisikosta moni tekee Raittilan tapaan vuorotyötä. Välillä oikeaa asennetta saa etsiä töistä kololle kiirehtiessä. Lopettamista Raittila ei ole koskaan miettinyt.

”Etenkin silloin, kun muutin takaisin, partio oli työlle tärkeää vastapainoa. Ehkä tämä porukka on vieläkin tärkein syy, miksi haluan jäädä Mikkeliin.”