Sananvapaus

Toimittajat jäivät vastuunkantajiksi oudossa oikeudenkäynnissä – 6 hälyttävää asiaa Viestikoekeskus-jutussa

Maria Pettersson

Kaksi Helsingin Sanomien journalistia sai tänään perjantaina 27. tammikuuta tuomion niin sanotussa Viestikoekeskus-jutussa. Kolmas vapautettiin syytteistä. Oikeudenkäynnissä ja tuomiossa on lukuisia lehdistönvapauden kannalta vakavia uhkia.

1. Puolustusvoimat salaa aineistoaan väärin perustein

Puolustusvoimat oli salannut suuren määrän asiakirjoja ja vaati, että Helsingin Sanomien toimittajat tuomittaisiin niiden paljastamisesta vankilaan. Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että kaikki puolustusvoimien salaisiksi leimaamat tiedot eivät suinkaan olleet sellaisia, että ne olisi pitänyt salata.

Suomalaiset toimittajat ovat jo pitkään epäilleet, että viranomaiset ”ylisalaavat” asiakirjoja, toisin sanoen leimaavat papereita salaisiksi vain varmuuden vuoksi, ei todellisesta tarpeesta. Tässäkin tapauksessa HS:n toimittaja oli pyytänyt eräitä asiakirjoja puolustusvoimilta. Pyyntö kuitenkin evättiin vetoamalla siihen, että asiakirjat on salattu. 

Käräjäoikeuden näkemys vahvistaa journalistien epäilyt ylisalaamisesta. Se on merkittävä ongelma, koska kansalaiset eivät silloin saa heille kuuluvia tietoja. 

Käräjäoikeudelta oli oikea päätös tarkastella puolustusvoimien salaiseksi väittämiä papereita kohta kohdalta ja pohtia, onko kaikki salattu tosiaan salaista. Tarkastelun lopputulos oli, että osa tiedoista oli salattu turhan takia.

2. Oikeus otti kantaa toimituksellisiin päätöksiin ja teki journalistien työstä erittäin vaikeaa

Käräjäoikeus otti tuomiossa poikkeuksellisella tavalla kantaa toimituksellisiin valintoihin. Se tulee vaikeuttamaan journalistien työtä jatkossa ja johtaa pahimmillaan itsesensuuriin. 

Ensinnäkin käräjäoikeus otti kantaa siihen, mikä Viestikoekeskus-jutun tiedoissa oli olennaista ja mikä vanhentunutta. Olennaisten tietojen julkistamisesta seurasi rangaistus, vanhentuneiden tietojen julkistamisesta ei.

Journalisti ei kuitenkaan voi etukäteen tietää, mitkä asiat ovat käräjäoikeuden mukaan vanhentuneita (eli julkaistavissa) ja mitkä olennaisia (eli salassa pidettäviä).

Puolustusvoimat oli toiminut väärin ja merkinnyt kaiken materiaalin salaiseksi. Todellisuudessa osan siitä sai julkaista.

Jos journalisti jatkossa saa käsiinsä viranomaisen osittain ylisalaaman dokumentin, hänen on lähes mahdoton tietää, mitkä osat siitä oikeus myöhemmin toteaa oikeasti salaisiksi ja mitkä viranomainen on salannut väärin perustein. Journalisti saattaa jättää varmuuden vuoksi kaiken tiedon julkaisematta. Se tarkoittaa, että kansalaiset eivät saa heille kuuluvaa tietoa viranomaisten toiminnasta.

Toisekseen oikeus kommentoi artikkelin kirjoitus- ja kuvitustyyliä:

Se, että salassa pidettäviksi tiedettyjä kohtia salaisiksi tiedetyistä asiakirjoista poimitaan ”väriläiskiksi” ja tehosteiksi, jotta jutulle tuodaan mielenkiintoa, ei ole yhteiskunnallisesti tärkeän asian edistämistä.
[–] valittu tyyli artikkelissa [ei] käräjäoikeuden arvion mukaan edesauttanut kysymyksessä olevien epäkohtien esiintuomista.

Oikeus siis ottaa kantaa siihen, millä tyylillä juttu on kirjoitettu ja kuvitettu. Jatkossa toimittajien, editorien, kuvatoimittajien ja graafikoiden pitää siis pohtia, millä tyylillä juttunsa laativat. Liian lennokas tyyli voi johtaa ongelmiin oikeudessa. Tilanne on kestämätön eikä jutun tyyliseikkojen tulisi olla käräjäoikeuden asia. 

3. Miksi ketään ei kiinnosta vuotaja?

Viiden vuoden ajan poliisi, syyttäjä, oikeuslaitos ja media ovat käsitelleet Hesarin toimintaa. Ketään ei ole kiinnostanut, kuka puolustusvoimissa vuotaa salaista – tai ainakin puolustusvoimien salaiseksi väittämää – tietoa.  

Oikeuslaitoksen, poliisin ja jopa median energia on suunnattu toimittajien syyttämiseen ja tuomitsemiseen, kun taas vuotajaa ei tänä päivänäkään ole saatu selville tai tuomiolle. Eikä saada vastakaan, juttu on hänen osaltaan nimittäin vanhentunut. 

Vaikuttaa siltä, että puolustusvoimilla tai viranomaisilla ei ole mielenkiintoa putsata omia nurkkia, vaan sen sijaan viedä oikeuteen viestin välittäjä.

4. Tuomitut ovat rivitoimittajia, jotka eivät tee julkaisupäätöksiä

Tänään tuomion saaneet kaksi toimittajaa eivät ole päättäneet jutun julkaisusta. 

Niin syytetyt kuin Hesarin johto ovat toistuvasti kuulusteluissa ja oikeudessa todenneet, että tämän kaltaisten artikkeleiden julkaisupäätös tehdään toimituksen johdossa. Esimerkiksi jutun julkaisun aikana Hesarin vastaavana päätoimittajana toiminut Kaius Niemi kertoi selväsanaisesti kuulusteluissa, että julkaisupäätös on ollut yksin johdon. 

Tästä huolimatta apulaisvaltakunnansyyttäjä päätti syyttää ainoastaan rivitoimittajia ja keskijohtoa. Tuomion perusteella toisen tuomitun toimittajan rooli on kaiken lisäksi ollut 16.12.2017 julkaistussa jutussa erittäin pieni – niin vähäinen, että sen perusteella lähes kuka tahansa juttuun koskenut editori tai taittajakin olisi voinut saada tuomion. 

Keskijohtoa edustanut journalisti, joka ei myöskään tehnyt julkaisupäätöstä, vapautettiin onneksi syytteistä.  Valtio maksaa hänelle noin 243 000 euroa oikeudenkäyntikuluja. Sananvapausoikeudenkäynnit eivät ole halpoja. 

5. Oikeusjuttu on ollut hyvin omituinen ja kestänyt kohtuuttoman pitkään

Oikeudenkäynti HS:n journalisteja vastaan on kestänyt viisi vuotta. Se on aivan liian pitkä aika löysässä hirressä. Tämän myöntää myös käräjäoikeus: ”Oikeudenkäynti on viivästynyt valtion vastuulla olevasta syystä.”

Oikeudenkäynnissä on ollut monia kummallisia piirteitä ja oikeusoppineet ovat kritisoineet apulaisvaltakunnansyyttäjän toimintaa useissa kohdissa tapausta. 

Esimerkiksi prosessioikeuden dosentti Markku Fredmanin mukaan syyttäjän toimista voisi kannella jopa oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle, jotka voisivat antaa huomautuksen tai jopa nostaa syytteen virkarikoksesta.

Osa syytteistä oli sananvapauden kannalta äärimmäisen huolestuttavia. Toimittajia syytettiin esimerkiksi turvallisuussalaisuuden paljastamisen yrityksestä eli artikkeleista, joita ei ollut vielä julkaistu. Käräjäoikeus kumosi syytteet, mikä oli luonnollisesti oikea päätös. Silti Suomi on nyt maa, jossa journalisti voidaan vetää oikeuteen jutuista, joita ei ole edes julkaistu. 

6. Suomalaistoimittajien tuomiot vaikeuttavat kollegoiden tilannetta koko maailmassa

Poikkeuksellinen oikeudenkäynti on herättänyt kansainvälistä huomiota. Esimerkiksi kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö on todennut, että oikeusprosessi vaikuttaa merkittävästi Suomen kansainväliseen maineeseen.  

Suomi on perinteisesti puolustanut sananvapautta kansainvälisissä yhteyksissä ja myös tarjonnut suojaa muista maista paenneille journalisteille, muistutti Toimittajat ilman rajoja -järjestön edustaja Pavol Szalai. Szalai on järjestön EU-asioista vastaava päällikkö ja saapui Suomeen tarkkailemaan sekä oikeudenkäynnin loppulausuntoja että tuomioita. 

Kun lehdistönvapausindeksissä korkealle arvioidussa maassa käydään journalisteja vastaan oikeutta heidän työnsä takia, se vaikuttaa lehdistönvapauden kehitykseen koko maailmassa, Szalai selitti. Viranomaiset maissa, joissa lehdistönvapaus on huono, seuraavat Suomen viranomaisten toimintaa. He tarkkailevat, millaisista asioista journalisteja voidaan Suomessa syyttää ja tuomita, ja ottavat oppia.

Helsingin Sanomien toimittajien tuomiot eivät ole lainvoimaisia. Tuomitut eivät ole vielä päättäneet, aikovatko valittaa tuomioista. 

Juttua varten on haastateltu Journalistiliiton juristi Tytti Orasta, Helsingin Sanomien vt. vastaavaa päätoimittajaa Antero Mukkaa ja toimittaja Laura Halmista.