Inhimillisten kohtaamisten pitäisi olla toimituksen voimavara

Kohtaamattomuus journalismissa on ongelma, joka aiheuttaa huolta meissä nuorissa toimittajissa.

Ensinnäkin arkipäiväinen työ toimituksissa ei aina vastaa sitä, mitä toimittajat työltään odottavat. Tänä vuonna valmistuneen, Tampereen yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun tekemän journalistien urapolkuja selvittäneen tutkimuksen mukaan viidennes vastaajista oli tyytymättömiä asemaansa työmarkkinoilla ja pohti aktiivisesti vaihtoehtoja nykyiselle työpaikalleen.

Tässä numerossa ääneen pääsee kaksi viestintätöihin vaihtanutta nuorta toimittajaa, joiden alanvaihtopäätöksiin vaikuttivat pätkätöiden epävarmuus ja kiivastahtisen toimitustyön tuottamat paineet. Vaikka alanvaihto voi edistää yksilön työuraa, osaajan lähteminen on aina menetys toimitukselle.

Toiseksi emme toimittajina aina onnistu kohtaamaan niitä ihmisiä, jotka tarvitsisivat kenties eniten riippumatonta ja luotettavaa sisältöä. Panostamalla saavutettavuuteen ja selkokieleen voimme tavoittaa myös ne ryhmät, joille sisältöjen kuluttaminen voi tuottaa vaikeuksia.

Toimituksissa on myös tapana kysellä nuorten perään ja pohtia, miksi he eivät ole kiinnostuneita journalismista. Samaan aikaan lakkautamme heille suunnattuja lehtiä, mikä rapauttaa nuorten motivaatiota paneutua uutisiin ja lukemiseen. Lehtien sijaan tarjoamme someen tuotettuja uutisvideoita, jotka totuttavat yleisön jatkuvaan nopeatempoisuuteen, eivätkä kehitä heidän lukutaitoaan.

Tietyistä alan edistysaskelista olemme kuitenkin ylpeitä ja iloisia. Kun olimme itse vielä peruskoululaisia, Jokelan ja Kauhajoen kouluampumiset jättivät syvän jäljen myös sen takia, että tiedotusvälineet epäonnistuivat kohdatessaan trauman kokeneita nuoria ja heidän läheisiään. Tämän päivän koululaiset kuitenkin antavat kiitosta Viertolan koulusurman asiallisesta uutisoinnista.

Myös Viertolasta raportoineet toimittajat kiittävät toimituksiaan herkkyydestä, jolla tapahtuman aiheuttamaan henkiseen kuormitukseen suhtauduttiin työyhteisössä. Vielä kymmenkunta vuotta sitten tunteista puhuminen jäi kiireisen toimitustyön jalkoihin.

Olemme ammattikuntana oppineet jotakin kohtaamisesta kaikkein kipeimpiä aiheita käsittelemällä. Tämä pitää sisällään myös sen, miten kohtaamme toisemme toimituksissa.

Henkisesti vaikean juttukeikan tai haastattelun jälkeen ei pitäisi kuulla kehotusta kasvattaa paksumpaa nahkaa. Sen sijaan inhimillisten kohtaamisten ja aidon kuuntelemisen pitäisi olla toimitusten voimavara. Toivomme, että siihen tukeutuminen välittyy myös yleisölle, jota varten teemme työtämme journalisteina.

Luet Journalistin satavuotisjuhlanumeroa, jonka on tuottanut ja toimittanut joukko Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijoita. Me kolme työskentelimme päätoimittajina ensimmäistä kertaa urallamme. Tehtävä on paitsi avartanut tapaamme ymmärtää journalismia sisältä käsin myös opettanut katsomaan sitä ulkopuolelta.

Journalismilla on mahdollisuus kehittyä, kunhan otamme lehden opit käyttöön alan eri kohtaamisissa.