Pohjoismainen mediamalli on sirpaloitunut

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideaan kuuluu julkisesti tuettu, vapaa, monipuolinen mediakenttä, joka edistää demokraattista keskustelua. Internetin aiheuttama mullistus on kuitenkin vienyt kunkin Pohjoismaan omalle polulleen.

Tämä käy ilmi suomalaisten tutkijoiden analyysista, joka julkaistiin lukuna kirjassa Epistemic rights in the era of digital disruption.

Kolmen esimerkin avulla tutkijat osoittavat, että Pohjoismaiden mediapolitiikka ei kulje yhtä latua. Eri maat ovat reagoineet viestintäteknologian haasteisiin eri tavoin. Päätökset, jotka yhdistävät Pohjoismaita, tehdään nykyään Euroopan tasolla.

Ensimmäinen tapaus on vuoden 2018 EU-direktiivistä käynnistynyt suoratoistopalveluiden sääntely Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Tanska alkoi kehittää direktiiviä varten kokonaan uusia kansallisia säädöksiä. Suomen ja Ruotsin suunnitelmana oli puolestaan vaatia suoratoistopalveluita suojelemaan yleisöä entuudestaan määritellyiltä laittomuuksilta. Tarkat rikokset, joihin maat suunnittelivat soveltavansa direktiiviä, erosivat toisistaan.

Toisessa tapauksessa tutkijat tarkastelivat vihapuheen torjuntaa. Tälläkään saralla Pohjoismaat eivät muodosta yhtenäistä aluetta.

Pohjoismaita yhdistää linja, jonka mukaan nettihäirinnän ongelma tulee ratkaista eurooppalaisella tai laajemmalla kansainvälisellä tasolla. Lisäksi Suomi ja Tanska ovat kehittäneet lainsäädäntöään nettihäirinnän torjumiseksi.

Kolmas tapaus osoittaa, että Suomi irtaantui pohjoismaisesta median rahoitusmallista jo 1990-luvulla, jolloin meillä lakkautettiin suorat lehdistötuet. Tämä kiristi kaupallisen ja julkisen median välejä juuri internet-vallankumouksen kynnyksellä.

Sittemmin kaupalliset mediat ovat ajaneet omaa etuaan muun muassa pyrkimällä rajoittamaan Ylen toimintaa.

Pohjoismaita yhdistävät edelleen mediaa koskevat ihanteet, kuten sananvapaus ja moniäänisyys. Tutkijat kuitenkin toteavat, että ajatus yhteispohjoismaisesta mediamallista on aikansa elänyt.