Valokuvaaja Tuire Punkki 25. 1. 1978 Maaninka – 30. 12. 2023 Maaninka
Pohjolan taivaalle syttyi uusi kirkas tähti pakkasyönä 30. joulukuuta, kun monelle niin rakas Tuire Punkki kuoli 45-vuotiaana syöpäsairauden uuvuttamana.
Punkki oli Savon Sanomien valokuvaaja ja visuaalisen toimituksen esihenkilö, mutta ennen kaikkea Tuire oli ihminen, joka surunkin keskellä antoi ympärilleen valon. Hänellä oli iso hymy, hersyvä nauru ja lämmin sydän.
Tuire Punkki teki Savon Sanomien kuvaajana töitä vuodesta 1999 lähtien ja kouluttautui kuvataiteilijaksi. Vakituinen lehtikuvaaja hän oli vuodesta 2007 lähtien. Hän työskenteli välillä Warkauden Lehdessä, kunnes hänet valittiin Savon Sanomien kuvatoimituksen esimieheksi vuonna 2012.
Viimeisen työpäivänsä Tuire teki syyskuussa 2022, kun jäi töistä pois vakavan sairauden vuoksi. Jotakin Tuiren rakkaudesta työhön kertoi se, että hän lähetti kuvia julkaistavaksi vielä sairauslomansakin aikana. Etenkin kuvavalinnoista riitti keskusteltavaa viimeisinäkin viikkoina.
Vaikka arkinen kontakti työyhteisöön katkesi, yhteys sen ihmisiin ei koskaan hiipunut.
Vaikka Tuire on nyt poissa, hän ei koskaan jätä meitä. Kaipaamaan jäävät puoliso ja kaksi lasta, perhe, sukulaiset ja ystävät, joille Tuire on Tuire, nyt ja aina.
![Kansikuva](https://journalisti.fi/wp-content/uploads/2024/05/kansi-5-2024-826x1024.jpg)
Uusimmassa lehdessä
- Toimitukset kalastelevat nuoria lyhytvideoilla, mutta heidän elämänsä uhkaa jäädä varjoon journalismissa. Se on kohtalokasta lukutaidolle ja median tulevaisuudelle, sanoo tutkija.
- Inhimillisten kohtaamisten pitäisi olla toimituksen voimavara
- Tasa-arvovaltuutettu patistaa liittoja neuvottelemaan vanhempainvapaista
- Lokale reportern nominerades till Snöspaden – så reagerade Åland