Lehtikuvaaja Anja Halla (o.s. Roos) 30. 10. 1933 Kannus – 4. 12. 2023 Heinola
Anja Halla työskenteli pitkän uransa ajan sanomalehti Itä-Hämeessä. Hän kehitti ammattitaitoaan lukuisilla kursseilla, joita vetivät maan parhaat lehtikuvaajat, kuten Seppo Saves.
Pohjanmaalta Heinolaan muuttanut Anja Halla ehti nähdä puutalojen ja puutarhojen idyllin. Hän kiirehti kamera kaulassa kuvaamaan katoavaa puu-Heinolaa, joskus juuri ennen puskutraktoreita.
”Turvallisuuden tunne katosi”, Anja Halla sanoi. Vanhaa Puu-Heinolaa muisteltiin myöhemmin kaupunginmuseon näyttelyissä vuosina 1985 ja 2013.
Vähitellen kuvaajan maine kasvoi. Yksi kohokohta oli, kun hän sai kutsun Urho Kekkosen hautajaisiin. Kuvissa kulkevat mustissaan muun muassa Arja Saijonmaa ja Timo Sarpaneva.
Museoviraston Journalistinen kuva-arkisto on digitoinut Finna-verkkosivustolle yli 240 Anja Hallan kuvaa. Puu-Heinolan ja pienten kylien lisäksi esillä ovat Kullanhuuhdonnan MM-kisat -77, Irwin, Sleepy Sleepers sekä Monacon ja Jordanian prinssit.
Anja Hallan kuvia julkaistiin vuosi sitten naisten kuukauden kunniaksi Europeanassa, Euroopan kulttuurin verkkosivustolla.
Opetusministeriö myönsi Anja Hallalle sanomalehtimieseläkkeen vuonna 2000.
Anja Halla oli neljän tyttären äiti. Hän arvosti tyttäriään ja sanoi sen pohjalaiseen tapaan:
”Minun lapseni ovat ihmisiä.”

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.