Viranomaiset rahastavat salaamisella. ”Julkisuuslain noudattaminen ei ole liiketaloudellista toimintaa”, sanoo emeritusprofessori Olli Mäenpää.

Jäisikö juttu tekemättä, jos sitä varten viranomaiselta pyydettävien asiakirjojen hinta olisi 7 000 euroa?

Ainakaan Iltalehti ei ollut valmis maksamaan moista summaa, kun se pyysi Valviralta päätösasiakirjoja terveydenhuollon ammattilaisten ammatinharjoittamisen rajoittamista koskevista tapauksista. Hallinto-oikeuden kesäkuussa tekemästä ratkaisusta ilmenee, että Valvira lätkäisi 7 000 euron hinta-arvion työstä, joka olisi sisältänyt 44 asiakirjan salattavien tietojen mustaamisen.

Lehti tilasi lopulta 19 päätöstä, joiden hinnaksi tuli 1 440 euroa. Iltalehti maksoi laskun, mutta riitautti sen myöhemmin oikeudessa. Oikeus hylkäsi valituksen.

Valviran liiketaloudellisen hinnaston mukaan erityisiä toimia vaativassa tietopyynnössä tiedon esille hakeminen ja salassapidon vaatimat toimet maksavat 80 euroa tunti. 7 000 euron hinta-arvioon oli laskettu salaamistyötä kaksi tuntia per asiakirja.

Iltalehti vetosi valituksessaan siihen, että Valviran hinnoittelu kaventaa olennaisesti journalistien mahdollisuuksia selvittää, millaisista syistä terveydenhuollon ammattilaisten oikeuksiin on puututtu. Lehden mielestä Valviran kohtuuton laskutus on omiaan rajoittamaan sananvapautta ja on vastoin julkisuuslain avoimuusperiaatetta.

Hallinto-oikeuden päätökseen asiassa voit tutustua tarkemmin täällä.

Valviran hallintojohtaja Jussi Luomajärvi sanoo Journalistille, ettei näe maksuissa mitään ongelmaa lehdistönvapauden ja julkisuuslain edellyttämän avoimuusperiaatteen kannalta. Hänen mukaansa viranomaisella on oikeus periä asian hoitamisesta maksu, joka vastaa viranomaiselle aiheutuneiden kustannusten määrää. Yleensä lähtökohtana on omakustannushinta, jonka tulee olla kohtuullinen.

”Valvira vastaanottaa lukuisia laajoja tietopyyntöjä, joiden käsittely vaatii resursseja. Tietopyynnöistä perityillä maksuilla Valvira kattaa tietopyynnöistä virastolle kertyneitä kustannuksia”, Luomajärvi perustelee.

Journalistin haastattelemat tutkivat journalistit törmäävät jatkuvasti korkeisiin maksuihin, jotka liittyvät nimenomaan tietojen salaamisesta koituviin kuluihin.

---

Jos maksut nousevat korkeiksi, sillä on epäilemättä median vapautta rajoittavaa merkitystä.

Olli Mäenpää, hallinto-oikeuden emeritusprofessori

Freetoimittajana työskentelevä Outi Salovaara kertoo tapauksesta, jossa hän olisi halunnut Maanmittauslaitokselta kaikkien Etelä-Karjalan maakunnassa tehtyjen kiinteistökauppojen tiedot vuoden ajalta. Hän halusi päästä käsiksi venäläisten tekemiin kauppoihin.

”Maanmittauslaitos tarjosi todella naurettavaa diiliä. Esimerkiksi Ruokolahden kunnan lomarakennuspaikkoja koskevien kiinteistökauppojen tiedot olisin saanut 159 eurolla. Voi kuvitella, mitä olisi maksanut, jos olisin tilannut tiedot kaikista kunnassa tehdyistä kiinteistökaupoista, saati maakunnan kaikista kiinteistökaupoista.”

Salovaara sanoo, että on pystynyt toimeksiantajiensa kanssa sopimaan maksujen hoidosta eikä ole joutunut maksamaan niitä itse. Kiinteistökaupoistakin syntyi lopulta juttu.

Iltalehden toimittajalta Jarno Liskiltä jäivät asiakirjat kerran tilaamatta, kun hän olisi halunnut tietoja väestötietojärjestelmästä. Niistä olisi pitänyt poistaa henkilötietoja ennen luovutusta.

”Järjestelmän käyttö oli ulkoistettu isolle it-toimijalle, jonka sopimuksessa ei ollut erillistä hinnastoa tietopyyntöhauille. Minulle sanottiin, että pelkkä tietokoneen käynnistäminen maksaa 1 500 euroa, vaikka kyse olisi ollut viiden minuutin hommasta.”

Liski kertoo, että hänelle on tullut välillä sellainen olo, että viranomaisilla on tapana säikytellä tiedonpyytäjää korkeilla maksuilla. Ulkopuolisen on vaikea arvioida työtuntien tarpeellisuutta.

”Tämä on tehokas tapa blokata tiedonsaantia”, Liski sanoo.

Helsingin Sanomien oikeustoimittajan Susanna Reinbothin mukaan on hätkähdyttävää, miten huonosti viranomaiset tuntevat julkisuuslain 34. pykälää, johon maksujen pitäisi perustua.

”Jos kaikki on asiakirjassa julkista, siitä ei voi periä ’salausmaksua’. Maksuja voidaan periä, jos salassa pidettävä tieto ei ole vaivatta erotettavissa. Nythän erottelu ei ole teknisesti vaikeata. On normaalia virkatyötä, että he lukevat kaikki sivut läpi.”

Reinbothilla on hallinto-oikeudesta päätös, jossa hän voitti poliisin. Viranomainen oli perinyt runsasta 800 euron maksua tietojen salauksesta, mutta maksoi lopulta rahat takaisin.

Poliisin hinnaston mukaan tavanomainen kopiomaksu on 70 senttiä sivulta. Jos asiakirjan luovuttaminen vaatii erityisiä toimia, hinta on 76 euroa tunti. Käräjäoikeudessa salaamisen hinta on 3,70 euroa sivu mutta enintään 193 euroa asiakirjalta. Verohallinnossa tietojen luovutuksesta peritään 70 euron tuntihinta, jos se vaatii yli puolen tunnin työn.

---

Hyvä kysymys on, miksi tietojen salaaminen medialle luovutettavista asiakirjoista ei ole normaalia virkatyötä. Veronmaksajat rahoittavat viranomaistoiminnan, mutta veronmaksajien tiedonsaantia median välityksellä rajoitetaan korkeilla maksuilla.

”Mielestäni se on virkatyötä, kun noudatetaan julkisuuslakia. Lain noudattaminen ei ole liiketaloudellista toimintaa”, sanoo hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää.

Mäenpää kummeksuu Valviran Iltalehdelle antamaa 7 000 euron hinta-arviota.

”Se kuulostaa vähän erikoiselta. Jos maksut nousevat korkeiksi, sillä on epäilemättä median vapautta rajoittavaa merkitystä. Ymmärrän, että laajasta tietopyynnöstä voi syntyä työtä ja jokin korvaus siitä voidaan periä. Se ei ole kuitenkaan markkinoilla tapahtuvaa toimintaa.”