Valmistatko reseptin ja käärit sen pukinkonttiin?

Kielen muutos on aihe, josta journalistiikan opiskelijoillani riittää aina keskusteltavaa. Miten kieli muuttuu, miten sen annetaan muuttua ja miten sen ei toivottaisi muuttuvan? Mikä on kielen tavanomaista muuntelua ja mikä taas mahdollista tietämättömyyttä yleisistä toimintatavoista?

Yhteisesti ymmärrettävän yleiskielen käyttämiseen pyrkiminen on yleensä helppo hyväksyä. Silloin kirjoittaja saa ajatuksensa todennäköisemmin ymmärretyksi haluamallaan tavalla.

Sanakirjoista on apua. Koetan opettaa, että journalistin olisi hyvä mahdollisimman usein tarkastaa käyttämiensä sanojen merkitys, käyttöala, tyyliarvo ja ­oikeinkirjoitus Kielitoimiston sanakirjasta. Aivan samalla tavalla tarkastetaan muitakin faktoja eri lähteistä.

Sanakirjamääritelmät eivät tietenkään ole kaikenkattavia, eivätkä kaikki journalistien tarvitsemat sanat välttämättä koskaan päädy sanakirjaan. Aika pitkälle sillä silti pötkii.

Journalistinalut tuntuvat olevan joka vuosi tietoisempia siitä, kuinka paljon ja nopeasti uudissanoja lainautuu muista kielistä suomeen. Sen sijaan he eivät ihan yhtä hyvin tunnista muualta lainautuvia rakenteita tai ilmauksia. Tämä pulma ei tosin valitettavasti koske pelkästään journalisteja saati nuoria.

Kaikki eivät hoksaa esimerkiksi, että suomeksi ei ­”kokata reseptejä” vaan vaikkapa laitetaan ruokaa. Yleiskielessä resepti tarkoittaa edelleen (ruoka)ohjetta, jota voi toki hyödyntää ruoanlaiton apuna. Virkkeessä ”heidän reseptejään valmistetaan niin suomalaisissa ­kodeissa kuin päiväkotien ja koulujen keittiöissäkin” voisi mainiosti puhua reseptien käyttämisestä.

Täällä ei myöskään ”kääritä paketteja”, tai jos lahjat täytyy välttämättä kääriä, ne kääritään lahjapaperiin. Suomeksi on ollut tapana näppärämmin paketoida lahjat.

Odotan jo, millaisia lahjoja tänä vuonna kehotetaan ”käärimään pukinkonttiin”. Taitaa olla jokseenkin jousta­vaa materiaalia tuo kontti.