Näin julkisuutta koskevat lait ja käytännöt eroavat toisistaan Ruotsissa ja Suomessa

Julkisuusperiaate

Ruotsissa julkisuusperiaate on vahvasti suojattu, sillä se on kirjattu perustuslakiin. Perustuslakia on hankalampi muuttaa kuin tavallista lakia. Ruotsissa on neljä perustuslakia, joista sananvapauslaissa ja painovapausasetuksessa otetaan kantaa julkisuusasioihin. Perustuslaillisissa teksteissä määritellään muun muassa, mikä on julkinen asiakirja ja säädetään kansalaisen oikeudesta saada sellainen itselleen. Lisäksi Ruotsissa on julkisuus- ja salassapitolaki, jossa on säädetty tarkempia määräyksiä.

Suomessa julkisuusperiaate on pääasiassa omassa laissaan. Perustuslaissa säädetään sananvapaudesta ja julkisista asiakirjoista, mutta vain yleisellä tasolla. Tarkemmat määrittelyt löytyvät julkisuuslaista, jota on perustuslakia helpompi muuttaa.

Lakimuutokset

Ruotsissa julkisuus- ja salassapitolakia on muutettu hiljattain niin, että viranomaisten keskinäiseen tiedonvaihtoon liittyvää salausta on purettu. Toisaalta tuoreen raportin mukaan ruotsalaisviranomaiset ovat ryhtyneet salaamaan tietoja aiempaa enemmän. Molemmat muutokset liittyvät jengirikollisuuteen: viranomaisten halutaan pystyvän vaihtamaan tietoja vapaasti, toisaalta tietojen pelätään valuvan jengiläisten käsiin.

Suomessa julkisuuslakia ollaan uudistamassa, mutta työ on edennyt hyvin hitaasti. Uudistus aloitettiin jo vuonna 2021. Tuolloin perustettiin työryhmä, joka esitti uuden julkisuuslain säätämistä. Oikeusministeriö kuitenkin ilmoitti viime vuonna, että työn aloittamisen jälkeen ”Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut ja julkisen viranomaistiedon hyödyntämiseen liittyvät riskit ovat kasvaneet”. Ministeriö ilmoitti, että työtä jatketaan arvioimalla salassapitoperusteiden muutostarpeet. Keväällä 2026 tilanne on se, että aiheesta on tilattu ulkopuolinen selvitys. Uudistuksella ei ole tällä hetkellä työryhmää. Oikeusministeriö arvioi, että lakiuudistus valmistuu vasta seuraavalla hallituskaudella.

Tietopyynnöt

Ruotsissa kuka tahansa voi tehdä tietopyynnön julkisesta asiakirjasta. Viranomaisen on perustuslain mukaisesti käsiteltävä pyyntö kiireellisesti. Tietopyyntö saa olla anonyymi, eikä sitä tarvitse perustella.

Suomessakin kuka tahansa voi tehdä tietopyynnön julkisesta asiakirjasta. Viranomaisen on annettava se lain mukaan mahdollisimman pian mutta viimeistään kahden viikon kuluttua. Jos tietopyyntö on laaja tai salattavia tietoja on paljon, aikaa on kuukausi. Tietopyynnön saa tehdä anonyymisti, mutta henkilötietoja sisältävän asiakirjan saamista voi joutua perustelemaan journalistisella tarkoituksella.

Henkilötiedot

Ruotsissa henkilötiedot ovat lähtökohtaisesti julkisia, sillä Ruotsin veroviraston ylläpitämät väestörekisteritiedot lasketaan julkiseksi asiakirjaksi. Henkilötiedot ovat yleensä löydettävissä netistä henkilötunnuksen loppuosaa myöten. Tietoja on hyvin hankala saada salatuiksi. Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus GDPR joutuu käytännössä väistymään perustuslain vuoksi. Ruotsissa on nimittäin määrätty, ettei GDPR:ää sovelleta silloin, kun se on ristiriidassa perustuslakien kanssa.

Suomessa henkilötiedot ovat huomattavasti suojatumpia kuin Ruotsissa. Henkilötunnuksia ei löydy netistä. Omat henkilötiedot on myös helppo suojata ja piilottaa. Suomi.fi-sivustolla saa pelkästään klikkaamalla asetettua tietojenluovutuskiellon. Esimerkiksi yhteystietokiellon valitsemalla ei omia tietoja luovuteta numero- ja osoitetietopalveluille. Kieltoa ei tarvitse perustella.

Rikostoimittajan työ

Ruotsissa tuomioistuimet julkaisevat nettisivuillaan usein viikko-ohjelmansa, josta käy ilmi, mitä tapauksia on käsittelyssä. Ohjelmasta näkee diaarinumerot, joiden perusteella voi tilata kiinnostavista tapauksista paperit itselleen – oli sitten toimittaja tai muutoin asiasta kiinnostunut. Ruotsissa on hyvin selkeä käytäntö siitä, milloin mikäkin asiakirja tulee julkiseksi. Syyte ja esitutkintapöytäkirja julkaistaan samana päivänä, kun syyte nostetaan. Ne saa tilattua tuomioistuimesta sähköisesti. Ruotsissa ei siis tarvitse odotella oikeudenkäynnin alkua saadakseen tietää tarkalleen, mitä on tapahtunut.

Suomessa oikeudenkäyntien tietoja tai tapausten diaarinumeroita ei julkaista yleensä avoimesti netissä. Oikeuspaperit ovat lähtökohtaisesti julkisia, mutta tietoja salataan paljon Ruotsia enemmän. Syyte ja esitutkintapöytäkirja tulevat yleensä julkiseksi vasta, kun oikeuskäsittely alkaa.

Kaupalliset toimijat

Ruotsissa on kaupallisia toimijoita, joilta voi ostaa oikeusasiakirjoja, kuten tuomioita ja esitutkintoja tai tiedon siitä, onko henkilö osallisena oikeusprosessissa. Tällä hetkellä Ruotsissa on kuitenkin kiistaa siitä, ovatko tällaiset palvelut laillisia. Korkein oikeus on linjannut, että käytäntö on ristiriidassa GDPR:n kanssa. Asia on edennyt EU-tuomioistuimeen, jonka päätöstä vielä odotetaan.

Suomessa ei ole kaupallisia toimijoita, joilta selvittää ja ostaa tietoja henkilön oikeusprosessista. Toimittajat voivat sen sijaan tehdä kyselyitä oikeusrekisterikeskukseen, josta saa selville ihmisen rikoshistoriaa ja kesken olevia oikeusprosesseja. Tietoja saa kymmenen viime vuoden ajalta.

Ruotsissa rikostoimittajalla on helppoa, sillä miltei kaikki on julkista

Ruotsissa on helppoa olla rikostoimittaja. Miltei kaikki tieto on julkista ja hyvin helposti sekä nopeasti saatavilla. Näin on tavallaan Suomessakin, sillä molempien maiden lakien pohjalla on sama paperi, Ruotsin vuoden 1766 julkisuusperiaate. Silti ero maiden välillä on valtava.

Olen asunut Ruotsissa 12 vuotta. Kirjoitan paljon jengirikollisuudesta, erityisesti Iltalehteen. Viime vuonna seurasin merkittävää jengimurhaa, jossa kaksi lasta oli murhattu. Vyyhti oli valtava, syytettyjä oli 18. Lisäksi kolmea alle 15-vuotiasta lasta vastaan oli nostettu todistekanne. Siinä selvitetään syyllisyys, mutta tuomiota ei anneta nuoren iän vuoksi. Syytteeseen oli kirjattu kaikkien syytettyjen nimet henkilötunnuksineen, myös näiden alle 15-vuotiaiden lasten.

Esitutkintapöytäkirjalla oli mittaa 16 000 sivua. Se tuli julkiseksi syytteennostopäivänä, mutta meni salattavaksi. Yhdeksän päivän kuluttua sain hakea sen käräjäoikeudesta. Se annettiin muistitikulla, josta maksoin 17 euroa. Yleensä esitutkinnat ovat ilmaisia ja lähetetään sähköisesti, mutta tämä oli poikkeuksellisen iso. Siksi siitä piti maksaa ja odottaa näinkin kauan.

Esitutkintapöytäkirjasta oli salattu ruumiskuvat löytöpaikalta sekä ruumiinavauskuvat. Näiden lisäksi oli salattu osa todistajien ja uhrien omaisten nimistä, samoin jokunen osoite ja puhelinnumero.

Tässä rikostapauksessa molemmat murhatut lapset olivat olleet huostaanotettuina. Se on jengeihin liittyvissä tapauksissa tavallista, monesti niin murhaajat kuin murhatutkin ovat lastensuojelun piirissä. Tilasin hallinto- ja kamarioikeuksista kuolleiden lasten aiemmat huostaanottopäätökset. Niistä ei salattu yhtään mitään. Sain laajasti tietoa lasten kotioloista ja elämästä ennen murhia. Huostaanottopäätökset ovat usein täysin salaamattomia.

Yksi jutun syytetyistä, joka myöhemmin tuomittiinkin, oli Suomen kansalainen. Henkilö vaikutti esitutkinnan perusteella kuitenkin identiteetiltään ruotsalaiselta, joten soitin väestötietorekisteriin. Halusin tietää, miksi täysin ruotsalaiselta vaikuttavalla ihmisellä on Suomen kansalaisuus. Kysyin, mistä syytetyn vanhemmat ovat kotoisin, entä onko syytetty itse asunut koskaan Suomessa. Selvisi, että kansalaisuus oli periytynyt toiselta vanhemmista, eikä tuo lopulta Suomeen karkotettu mies ollut koskaan ennen asunut siellä.

Suomen käytännöt rikosasioissa vaikuttavat minusta Ruotsiin verrattuna sekavilta ja monimutkaisilta. Kun joskus tutkin suomalaisia rikostapauksia, en löydä netistä niiden diaarinumeroita, ja minulle jää epäselväksi, milloin mikäkin paperi on saatavilla.

Haastattelin tätä artikkelia varten Helsingin Sanomien oikeustoimittajaa Susanna Reinbothia. Oikeustoimittajan työnsä ohella hän vie tapauksia oikeuteen tilanteissa, joissa tietopyyntö on evätty heppoisin perustein. Usein hän voittaa juttunsa.

Reinbothin mielestä Suomessa ollaan ”ihan hysteerisiä” EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen eli GDPR:n suhteen. Asetuksen varjolla kieltäydytään antamasta monia tietoja. Suomessa toimittajan voi esimerkiksi olla vaikea saada henkilötunnuksia käsiinsä, vaikka ne ovat ainoa tapa vahvistaa, että kyse on yhdestä ja samasta ihmisestä. Ruotsissa koko GDPR taas tavallaan ohitetaan, koska perustuslaki menee sen edelle.

Reinbothin mukaan Suomessa on trendinä, että salassapitosäännöksiä ujutetaan tavallisiin lakeihin ilman, että juuri kukaan ehtii huomata. Esimerkiksi uusi asiakastietolaki teki kaikista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedoista pysyvästi salaisia. Nyt esimerkiksi sukututkijat eivät pääse käsiksi aiemmin saatavilla olleisiin tietoihin, vaikka GDPR ei koske kuolleita. Reinbothin mukaan Suomessa viranomaiset pyrkivät ylipäätään salaamaan enemmän kuin mitä laki sallisi.

Viranomaisista poliisia Reinboth kuvailee ”katastrofiksi, jonka kanssa on valtavia ongelmia”. Hän viittaa erityisesti Poliisihallituksen vuonna 2019 julkaisemaan julkisuuskäsikirjaan. Siinä poliisi otti uuden salaustulkinnan käyttöön ilman, että laki taustalla muuttui. Tuon tulkinnan mukaan kaikki yksityiselämää koskevat tiedot salataan. Reinbothin mukaan yleinen asenneilmapiiri Suomessa on nykyisin julkisuutta kyseenalaistava.

Ruotsinkin mallissa on toki omat varjopuolensa. Myös minun henkilötunnukseni ja osoitteeni ovat netissä kaikkien saatavilla. Se on toimittajalle haavoittuvainen ja aika inhottava tilanne.

Aina välillä mietin, hakisinko suojattuja henkilötietoja. Suojausta tulee hakea väestörekisteritietoja ylläpitävältä verovirastolta. Muutaman kerran olenkin avannut hakulomakkeen tätä varten, mutta pyyntö tulee perustella perinpohjaisesti – eikä se silti automaattisesti mene läpi. Lomakkeessa kysytään, kuka sinua uhkaa tai häiritsee, mitä on tapahtunut ja onko poliisille ilmoitettu. Vaikuttaa siltä, että jotain olisi pitänyt jo sattua, jotta omat yhteystiedot saisi salaisiksi.

Anni Emilia Alentola

Kirjoittaja on Ruotsissa asuva freelancetoimittaja, joka seuraa erityisesti jengirikollisuutta.

Lue lisää aiheista:

Uusimmassa lehdessä

Lue näköislehteä