Media kohtelee turvapaikanhakijoita epätasa-arvoisesti, väittää toimittaja Seblewongel Tariku

Kun Suomeen alkoi saapua ukrainalaisia turvapaikanhakijoita, media näytti parhaat puolensa. Sotaa paenneita ihmisiä kuvattiin inhimillisesti ja myötätuntoisesti ja haastateltaviin suhtauduttiin tragedian kokeneina ihmisinä. Median kuvaus ukrainalaisista edesauttoi sitä, että heidät otettiin Suomessa vastaan hyvin.

Monien muiden turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien kohdalla tilanne on toinen. Esimerkiksi Afrikasta ja arabiankielisistä maista saapuvat ihmiset kuvataan mediassa usein ongelmana, uhkana tai taakkana. Media käsittelee ukrainalaisia turvapaikan- hakijoita positiivisemmin kuin ei-valkoisia turvapaikanhakijoita ja saa myös yleisön luokittelemaan turvapaikanhakijat ”hyviin” ja ”huonoihin”.

Maahanmuuttajataustaisena toimittajana kiinnitän huomiota siihen, miten median viljelemät stereotypiat paitsi luovat ja ylläpitävät epätasa-arvoa, myös rajoittavat joidenkin maahanmuuttajien sananvapautta. Mediassa ”huonoksi” leimattuun ryhmään kuuluva ihminen saattaa alkaa sensuroida puheitaan ja vetäytyä yhteiskunnallisesta keskustelusta, mistä on haittaa sekä hänelle itselleen että koko Suomelle.

Uutisten tulee tietenkin olla totuudenmukaisia. On kuitenkin toimituksellinen valinta, painottaako tiedotusväline esimerkiksi afganistanilaisia ja irakilaisia käsitteleviä rikosuutisia vai juttuja, jotka käsittelevät heitä vaikkapa yrittäjinä, palvelualalla tai hoiva-ammateissa.

Muuttoliikettä tutkiva Camilla Haavisto on todennut, että ihonvärin, sukupuolen, uskonnon ja lähtömaan kaltaiset tekijät vaikuttavat merkittävästi siihen, miten media käsittelee maahanmuuttajia.

Media kohtelee turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia ilmiselvän epätasa-arvoisesti myös sukupuolen perusteella. Naiset kuvataan usein uhreina, kun taas miesten epäillään syyllistyneen tai syyllistyvän rikoksiin ja julmuuksiin. Haavisto toteaa, että media kohtelee naisia ja lapsia kriisin tai sodan uhreina, mutta suhtautuu negatiivisemmin samaa sotaa tai kriisiä pakeneviin nuoriin miehiin.

Suomalaisten journalistien tulisi myös kiinnostua siitä, luottavatko maahanmuuttajat heidän työhönsä.

Markus Ojalan ja Reeta Pöyhtärin tutkimus vuosien 2015 ja 2016 turvapaikanhakijoita koskevasta journalismista osoitti, että toimittajat tukeutuivat aivan liian usein pelkkiin viranomaislausuntoihin. Resurssien puutteen vuoksi kuva turvapaikanhakijoista saattoi vääristyä ja vaikuttaa uutismediaa kohtaan koettuun luottamukseen.

Cultura-säätiön vuoden 2022 selvityksessä puolestaan todettiin, että vain 41 prosenttia Suomen venäjänkielisistä luottaa suomalaiseen mediaan.

Suomessa on jo otettu askeleita oikeaan suuntaan. Korona-aikana Yle tarjosi tietoa arabiaksi, kurdiksi, somaliksi ja persiaksi. Median monimuotoisuuden ja monikielisyyden ei kuitenkaan tulisi olla harvinainen poikkeus. Suomen asioista kertominen useilla eri kielillä hyödyttää sekä Suomea että maahanmuuttajia. Tiedon saaminen uuden asuinmaan asioista on perusoikeus.

Useita kieliä ja kulttuureita ymmärtävät maahanmuuttajataustaiset journalistit voivat sekä kertoa enemmistön asioista vähemmistöille että auttaa löytämään uusia näkökulmia vähemmistöistä uutisointiin. Tämä toivottavasti johtaisi tasapainoisempaan uutisointiin.

Median yksipuoliset ja vääristyneet narratiivit ja stereotypiat vahingoittavat maahanmuuttajia ja haittaavat heidän kotoutumistaan. Maahanmuutto on Suomelle sekä mahdollisuus että välttämättömyys. Tämän takia myös median tulisi pitää huolta siitä, että se ei toiminnallaan edistä vahingollisia asenteita. Ukrainalaisten turvapaikanhakijoiden käsittely osoitti, että kyse ei ole osaamisen puutteesta, ainoastaan halusta.