MTV Uutisten uutisankkuri arvioi olevansa vähintään yhtä hauska kuin Jan Andersson.
Televisiotyössä tärkeintä on muistaa, miltä asiat ja varsinkin uutisankkurit näyttävät.
Ulkonäöllä on varmasti tässä työssä merkitystä, mutta lähinnä katsojille, sillä palaute koskee 99-prosenttisesti ulkonäköä. Toki vähän pelkään, mitä seurauksia sillä olisi työnkuvani kannalta, jos näyttäisin ulkoisesti kovin maskuliiniselta. Meillä on iltauutisissa aina mies-naispari.
Olet piinallisen tietoinen siitä, että vaikka tekisit toimittajana mitä tahansa, sinut muistetaan aina tuolilta putoamisesta.
Näin se on. Asia ei toki piinaa minua, mutta olen hyvin tietoinen siitä, että en ole tehnyt journalistisella urallani mitään merkittävämpää. Onneksi nykyisin olen turvassa, koska seisomme lähetyksissä – paitsi Jan Anderssonin kanssa. Hänen työvuoroillaan me istumme, koska emme seisten mahtuisi tiukkaan kuvarajaukseen.
Tuolilta putoaminen oli silti parasta mitä sinulle saattoi tapahtua, koska se nosti sinut ennennäkemättömään julkisuuteen.
Se teki tunnetummaksi, mutta en osaa sanoa, oliko sillä positiivisia vai negatiivisia vaikutuksia. Olen varonut sitä, että rakastuisin julkisuuteen tai tunnettuna olemiseen. Väittämä on tosi, mutta julkisuuden tuomista seurauksista en ole ihan varma.
Uutisankkurina työskentely kannattaa erityisesti siksi, että julkisuus tuo sinulle juontokeikkoja, joista oikeasti maksetaankin jotain.
On totta, että juontokeikoista maksetaan todella hyvin. Yksi juontokeikka vastaa noin parin viikon työtä Maikkarilla, mutta tekisin silti uutistöitä, vaikka juontokeikkoja ei tulisikaan. On illuusio, että juontaminen olisi helppoa ja siitä saisi ilmaista rahaa. Ei saa, vaan ne vaativat todella paljon taustatöitä.
Jos toimittaja tekee jutustaan mielestäsi huonon juontotekstin, kollegat ympärilläsi kuulevat suorasanaisen mielipiteesi siitä.
Vihaan sitä, jos ”suorapuheisuudella” peitellään huonoa käytöstä tai ikävästi sanomista. Sellainen en ole. Olen ystävällinen ja kannustava, mutta en halua koskaan sanoa juonnossa mitään sellaista, mitä en itse ymmärrä. Silloin hinkkaamme tekstiä niin kauan, että minä ymmärrän sen.
Maikkarilaiset haastoivat työnantajansa oikeuteen epätasapuolisesta kohtelusta lomien jakamisessa. Sinä et ay-kähinöihin osallistu, koska niistä tulee ikävä fiilis.
Ammattiliittoasia on minulle todella vaikea kysymys. Olen käyttänyt sen miettimiseen todella paljon aikaa. Yrittäjänä minua on pänninyt se, että ay-liike ajoi aikanaan vain vakituisten kuukausipalkkaisten asiaa yt-neuvotteluissa. Nyt maailma on muuttunut ja olen taas paljon pohtinut tätä, eikä minulla enää ole mitään syytä olla kuulumatta liittoon.
Olet puolet lyhyempi, mutta tuplasti hauskempi kuin juontajakollegasi Jan Andersson.
Haluaisin sanoa, että asia on justiinsa näin. Olen toki häntä noin puolet lyhyempi, mutta Jan Andersson on kyllä käsittämättömän hauska ihminen, joten olemme vähintään yhtä hauskoja tai sitten Andersson on jopa vähän hauskempi.
Piipahdit vuonna 2015 Helsingin Sanomissa, mutta et viihtynyt, koska siellä työskentely oli ankeaa ja asiakeskeistä.
Keksin itselleni sinne mieluisan työtehtävän sosiaaliseen mediaan liittyen, mutta päädyin esihenkilöksi. Hesarissa ei ollut mitään vikaa, mutta löysin itseni hallinnointihelvetistä, työstä, jossa en todellakaan ollut hyvä. Tein parhaani, mutta olin kuin pieni hiiri hevosten esteradalla. Siitä ei vaan tullut mitään, joten palasin noin vuoden jälkeen Maikkarille.
Laulat usein työvuorojen aikana deskissä, ja koska olet televisiotähti, miksi et laulaisi.
Lauleskelen kyllä paljon kaksimielisiä tai härskejä lauluja tyyliin Junnu Vainion isojen poikien lauluja, mutta olen äärimmäisen epämusikaalinen ja minulla on huono lauluääni. Jostain syystä työkaverit harvemmin pyytävät minua vaikenemaan, toisin kuin lapseni kotona.
Kirsi Alm-Siira, 50
MTV:n uutisten toimittaja ja uutisankkuri vuodesta 2005 alkaen. Vuonna 2015 lyhyt työsuhde Helsingin Sanomissa.
Urheiluankkuri ja toimittaja Nelosen uutisissa 2001 – 2005.
Työskenteli vuosina 1996 – 2001 freelancerina. Toimeksiantajia muun muassa Satakunnan Kansa, Radio Pori ja Helsingin Sanomat. Koulutukseltaan tradenomi 2006 Satakunnan ammattikorkeakoulusta. Ylioppilas 1994 Pomarkun lukiosta.
Syntynyt Porissa. Asuu Helsingin Punavuoressa. Kaksi tytärtä, avoliitossa.
Harrastaa ryhmäliikuntatuntien ohjausta ja kuntoilua.

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.