Työelämä

Saneltuja palkkioita ja supistusten välissä hoidettuja töitä. Väitöstutkimus kertoo, mitä freet ajattelevat työelämän laadusta.

Työntekoa supistusten välissä synnytyslaitoksella. Keuhkokuumeessa sairaalassa sekä migreenin, ruokamyrkytyksen ja noidannuolen kourissa.

Nämä hurjat kokemukset nousivat esiin helsinkiläisen Laura ­Haapalan syyskuussa julkaistussa väitöskirjassa Itsensätyöllistäjän työelämän laatu.

Tutkimukseensa Haapala haastatteli 27:ää asiantuntijatyötä tekevää itsensätyöllistäjää. Useampi kuin neljä viidestä kertoi, ettei uskalla sairastaa, koska pelkää menettävänsä asiakkaita.

Tähän asti Suomessa on tutkittu vain palkansaajien työelämän laatua. Sen kehittämisellä on Haapalan mukaan sitoutettu ihmisiä työpaikkoihinsa ja lisätty heidän tuottavuuttaan. Muilla tavoin työllistyvien kokemuksilla ei ole nähty samanlaista merkitystä.

”Tutkimukseni perusteella myös yksinyrittäjien työelämän laatua olisi syytä kehittää hyvinkin laajalla spektrillä. Suomessa itsensä työllistäminen yleistyy, ja EU-tasolla se on ennen kaikkea asiantuntijatyössä vahvasti yleistyvä työllistymisen tapa.”


Osa Haapalan tutkimukseen osallistuneista työskenteli media-alalla. Vastausten perusteella ­ammattiala vaikuttaa vahvasti palkkioista sopimiseen.

”Esimerkiksi it-alan konsulteilla neuvottelu­asema voi olla aivan erinomainen. He voivat sanoa potentiaaliselle asiakkaalle, että haluaisin tästä työstä tämän verran korvausta”, Haapala kertoo.

”Mediapuolelta tuli täysin päinvastaisia mainintoja: mediatalot sanelevat palkkiot ilman neuvottelumahdollisuutta, minkä vuoksi yrittäjä joutuu tekemään alihinnoiteltua työtä.”

Tutkimuksensa perusteella Haapala uskoo, että kollektiiviset neuvottelut parantaisivat konkreettisesti itsensätyöllistäjien työelämän laatua.

”Media-alalla koetaan erityisen uuvuttavana, ­että freelancerin täytyy koko ajan perustella työnsä arvoa ja hintaa. Se vaatii jatkuvaa yrittäjyystaitojen kehittämistä, mikä koetaan raskaaksi, elleivät ne ole itselle luonnollisia.”


Yksinyrittäjien työelämän laadun kokemus näyttäytyi tutkijalle monin tavoin ristiriitaisena. Kauhukertomusten vastapainoksi kaikilla haastatelluilla oli yhteinen tuntemus: rakkaus työtä kohtaan.

”Useimmille vastaajista itsenäisesti tehty oman näköinen työ ei ole pelkkä työ. Se on elämäntapa, joka on äärimmäisen mielekäs ja merkityksellinen”, Haapala sanoo.


Toimeentulon epävarmuudesta ja muista vai-keuk­sista huolimatta juuri kukaan ei kaivannut palkka­työhön. Vaihtelevien haasteiden voittaminen omin avuin oli haastatelluista myös palkitsevaa.

”Haasteet koetaan mielekkäiksi, jos ne tukevat omien tavoitteiden saavuttamista, eikä niitä ole liikaa suhteessa voimavaroihin. Taloudellista epävarmuuttakin voi selättää itsensä ja toimenkuvansa kehittämisellä. Uraa voi viedä haluamaansa suuntaan vapaammin kuin palkansaajana organisaatiossa. Työstä voi tehdä itsensä näköistä”, ­Haapala sanoo.

Tutkimukseen haastatellut kuvasivat työtä ­intohimona, josta on vaikeaa ja jopa ­tarpeetonta irtautua. Moni samastui työhön niin ­vahvasti,  että koki sen erottamattomana osana ­omaa persoonaa, harrastuksia ja koko elämää. Haapalan mukaan sekään ei ole pelkästään positiivista.

”Jos työ ja vapaa-aika eivät erotu toisistaan, työn kuormituksesta ei palaudu. Tutkimuksissa on ­todettu, että mitä enemmän ihminen kokee työn imua ja nauttii työstään, sitä tärkeämpää on pystyä myös irtautumaan siitä.”

Työn ja oman minän rajaa hälventää sekin, ­että haastateltujen mielestä kilpailu asiakkaista vaatii jatkuvaa henkilöbrändin ylläpitämistä. ­Haapala tiivistää jaetun kokemuksen: freelancer on aina kävelevä käyntikortti. Osa koki sen vaikeaksi.

”Substanssiosaamisen todistamisen ­lisäksi ­pitäisi joka kanavassa korostaa, millä tavoilla  on kiinnostavampi kuin kollegansa. Jokainen vapaa-ajankin kohtaaminen voi olla kohtaaminen poten­tiaalisen asiakkaan kanssa.”


Haapala on itsekin työskennellyt media-alan freelancerina. Hän löytää tutkimuksestaan monta ­kehityskeinoa itsensätyöllistäjien asemaan. Niitä ovat esimerkiksi kollektiivinen neuvotteluoikeus, sosiaali- ja työttömyysturvan uudistaminen, tuki yrittäjyystaitojen kehittämiseen sekä itsensätyöllistäjille suunnatut palvelut, jotka tukevat työn kysyntää ja tarjontaa.

Lopulta kaikki palautuu Haapalan mukaan ­inhimillisiin tarpeisiin. Tutkimuksen perusteella yhteiskunnan turvaverkkojen lisäksi pitäisi vahvistaa yksin töitä tekevien vertaisverkkoja.

”Vastauksissa kaivattiin ihan vaan keskusteluseuraa ja mahdollisuutta ideoiden pallotteluun. Ihmiset haluaisivat tutustua samalla tavalla eläviin ihmisiin, jotka ymmärtävät yhteisiä huolia ja ongelmia.”