Journalismin pitää kertoa, miten elää rikkinäisessä maailmassa

”Ei ole kovin kiinnostavaa, kuinka voimme kuolla, vaan kuinka voimme elää maailmassa, joka on rikki.”

Näin kirjoittaa kirjailija ja kääntäjä Ville-Juhani Sutinen esseekokoelmassaan ­Hajonneen maailman käyttöohje (Into 2023). Se käsittelee sopeutumista elämään ilmastokriisin ja luontokadon todellisuudessa.

Ajatus sopisi ohjeeksi ilmastojournalismin tekemiseen.

Ilmastonmuutosta käsittelevä uutisointi on pitkään keskittynyt lähinnä sen torjumiseen tai hillitsemiseen.

Väitöstutkija Annu Perälä kirjoittaa Media & viestinnässä (3/2023) julkaistussa tutkimusartikkelissaan siitä, miten ilmastonmuutos on kyllä siirtynyt tiedesivuilta politiikan ja talouden aiheeksi. Sitä käsitellään kuitenkin useimmin esimerkiksi kansainvälisten ilmastokokousten tai -raporttien kautta. Keskiössä ovat esimerkiksi poliittiset kiistat. Työkaluja sopeutumiseen ei juuri ole tarjolla.

Päivä päivältä näyttää kuitenkin entistä epätodennäköisemmältä, että ihmiskunta saa päästönsä kuriin ja vältämme lämpenemisen haitalliset muutokset omaan elinympäristöömme.

On siis aika käsitellä sitä, miten voimme siinä ympäristössä elää.

---

Sopeutumisen käsittely on tärkeää siksi, että se antaa ihmisille mahdollisuuden toimia, tehdä jotain oman selviytymisensä hyväksi.

Tammikuun Journalistin kansijutussa aiemmin meteoro­logina työskennellyt Ylen luontotoimittaja Kerttu Kotakorpi puhuu toivon merkityksestä ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta uutisoinnissa. Hänen mielestään olisi hyvä, jos toivo ja katastrofiuutiset osattaisiin lomittaa.

Katteettomaan toivoon on turha hukata aikaa. Ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja siihen sopeutumisen käsittely voi kuitenkin luoda toivoa siitä, ettei nykyisen elämäntavan loppu olekaan maailmanloppu.

Toisaalta sopeutumisen käsitteleminen on tärkeää siksi, että käsillä on aivan jokaisen ­arjen perustuksia horjuttava muutos. Journalistien pitäisi jo olla haastamassa päättäjiä siitä, kenen ehdoilla sopeutuminen tapahtuu. Ketkä voittavat ja ketkä häviävät? Millaisia perustuksia uutta maailmaa varten rakennetaan?

Annu Perälän tutkimus kertoo, että nykyuuti­soinnissa sopeutumista käsitellään usein hallinnollisena kysymyksenä ja yksittäisiä ihmisiä kuluttajina, ei kansalaisina.

---

”Me elämme katastrofaalista aikaa, mutta ­katastrofi tapahtuu hidastettuna ja siksi siitä tulee meille toinen luonto”, Ville-Juhani ­Sutinen kirjoittaa.

Arkemme on muuttunut vähä vähältä, harmittoman oloisesti. Kerrostaloasuntoihin ostellaan viilentäviä ilmalämpöpumppuja, koti­mainen porkkana on kortilla lähikaupassa, pohjoisen turistit pettyvät vähälumiseen joulukuuhun.

Maailmalta saamme lukea uutisia metsäpaloista, kuivuudesta ja tuhotulvista.

”Suuri mullistus on tosiasiassa jo meneillään, ja silti me puhumme siitä niin kuin se ­olisi vasta tulossa”, Sutinen kirjoittaa.

Reilut kuusi vuotta sitten Vihreän Langan toimitus kehotti journalisteja kysymään jokaisen juttunsa kohdalla: ”Entäs ilmasto?”

Tarkoitus oli kiinnittää huomiota siihen, ­miten ilmastonmuutos ei ole vain tieteen tai politiikan aihe, vaan että se pitäisi huomioida myös jutuissa halpalennoista ja jättikodeista:

”Meidän velvollisuutemme toimittajina on ilmastonmuutoksen syiden ja seurauksien huomioiminen kaikkien aiheiden ja kaikkien juttutyyppien kohdalla”, toimitus kirjoitti.

Nyt näyttää siltä, että ilmastomuutos seurauksineen on jo uinut jokaiseen aiheeseen ilman, että journalistit sitä erikseen huomioivat.

Olemme jo alkaneet sopeutua rikkinäiseen maailmaamme. Enää meidän pitäisi vain tajuta se.