Lähes joka viikko joku lehti julkaisee freelancetoimittaja Anneli Juutilaisen tekemän kansijutun. Hän ei ole laskenut, miten monta kansijuttua on uransa aikana tehnyt, mutta monta niitä on joka tapauksessa.
Anneli Juutilainen, 41, on työskennellyt toimittajana monissa eri toimituksissa: Oho-lehdessä, Ilta-Sanomissa sekä Otavamedialla, jossa hän kirjoitti pääasiassa Seuran, Kotilääkärin ja Vivan kansijuttuja.
Vuodesta 2019 alkaen Juutilainen on ollut freelancer ja erikoistunut henkilöjuttuihin. Hän tekee kansijuttuja tällä hetkellä pääasiallisesti Me Naisiin ja Seuraan.
Kansijutun pääasia ei voi olla uusi elokuva tai kirja, vaikka se olisikin haastateltavalle tärkein syy tulla mukaan juttuun. Kansihaastatteluissa pääosassa on aina ihminen. Ne käsittelevät elämän syvimpiä tuntoja, suuria muutoksia, onnen hetkiä ja kriisejä.
Haastattelutilanteessa tärkeintä on Juutilaisen mukaan kuunteleminen.
”En mene haastatteluun oma briiffi edellä, vaan annan ihmiselle tilan, jotta hän kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. En keskeytä, vaan kuuntelen ja osaan tarttua oikeisiin kohtiin.”
Juutilainen on läsnä omana itsenään eikä yritä ”luoda tunnelmaa”.
”Tuntuisi luonnottomalta olla olematta mukana kokonaisena ihmisenä, kun toinen avaa sydämensä kertomalla esimerkiksi surustaan.”
Juutilainen silmäilee etukäteen haastateltavasta aiemmin tehdyt jutut. Hän tekee kysymyspohjan, jota ei kuitenkaan välttämättä noudata, mutta siitä voi olla apua.
Haastateltavien sometilit hän kahlaa läpi, että voi jutella haastateltavalle läheisestä aiheesta. Sometilin läpikäynti on erityisen tärkeää, jos tapaa haastateltavan ensimmäistä kertaa.
”Hänet pitää saada puhumaan elämän syvistä kysymyksistä, joten tilannetta voi pehmentää kysymällä esimerkiksi harrastuksista: onko hän käynyt avantouimassa tai mitä hänen koiralleen kuuluu.”
Instagram on myös loistava keino tavoittaa erityisesti nuoremman polven haastateltavia.
Me Naisten päätoimittaja Katja Sipilä sanoo, että henkilöjuttujen tekijöillä pitää olla hyvät kontaktit ja kokemusta. Suomessa on melko vähän vetovoimaisia haastateltavia, ja heidän perässään ovat kaikki lehdet.
”Silloin merkitsee se, miten toimittaja osaa kohdata ihmisen ja saavuttaa hänen luottamuksensa”, Sipilä sanoo.
Sipilä haluaa sitouttaa hyviä tekijöitä.
”Freelancerit oppivat toimituksen työtavat, ja heillä on vakiintuneet työparit toimituksessa. Näin turvataan työyhteisöajattelu”, Sipilä toteaa.
Seuran tuottajan Elina Kirssin mukaan taitava henkilöjuttujen tekijä on empaattinen ja aidosti kiinnostunut toisen ihmisen tarinasta.
”Hän osaa esittää jatkokysymyksiä niin, että tarina syvenee.”
Juutilaisen toiveasiakas briiffaa selvästi, mitä haetaan, mutta myös kunnioittaa haastateltavaa ja luottaa tekijään.
”Voin saada briiffin, joka sisältää kahden sivun listan tarkkoja kysymyksiä. Olen myös tehnyt töitä henkilölle, joka laati etukäteen toiveotsikon: lähdet hakemaan tätä sitaattia. Hyvin harvoin haastattelu poikii sen, koska toisen suuhun ei voi laittaa sanoja.”
Kanteen on kuitenkin aina saatava myyvä otsikko.
”Usein otsikko tulee siten, että kun haastateltava sen sanoo, tiedän, että se on tuossa. Joskus sitä täytyy hakea isommasta massasta, mutta kyllä se sieltä aina tulee”, Juutilainen kertoo.
”Jos ei ole myyvää sitaattia, ei ole kansijuttuakaan”, Seuran tuottaja Elina Kirssi sanoo.
Me Naisten Katja Sipilä kertoo, että journalistiset ratkaisut tehdään aina toimituksessa. Haastateltavien rajoja kuitenkin kunnioitetaan, kun haastattelua sovitaan.
”Jos kyseessä on ihmisen yksityiselämän piirin kuuluva asia, jolla ei ole yhteiskunnallista merkitystä ja jonka hän kokee liian araksi tuoda julki, meillä ei ole tarvetta julkaista sitä. Silloin asia jää taustahaastatteluksi. Julkisuuden henkilö ei ole elämäänsä velkaa kenellekään niin, että joutuisi avaamaan yksityisyyttään enemmän kuin haluaa”, Sipilä sanoo.
Juutilainen nauhoittaa haastattelut ja tekee niiden aikana käsin muistiinpanoja. Haastattelut hän litteroi Good Tape -ohjelmalla ja tarkistaa asioita nauhalta tarpeen mukaan.
Joskus hän antaa nauhan pyöriä kirjoittaessaan, mutta ei kuuntele koko nauhaa.
Juutilainen inhoaa tekemättömiä töitä ja kirjoittaa jutut tuoreeltaan. Silloin muistaa parhaiten yksityiskohdat. Jos haastattelun ja kirjoittamisen väliin kuitenkin tulee pidempi tauko, hän kuuntelee nauhan. Se palauttaa mieleen tunnelman ja äänenpainot.
Noin puolet kansihaastattelusta on Juutilaisen omia ideoita, puolet tulee toimituksista.
”Pääasiallisten asiakkaideni kanssa usein pallottelemme viesteillä, jos olen nähnyt jonkun uutisen tai somepäivityksen, joka mielestäni voisi johtaa juttuun”, Juutilainen kertoo.
”Näkökulma voi löytyä jonkun toisen jutun kuvatekstistä tai kun on lukenut ihmisen elämäkerran. Myös valmiit juttuformaatit saattavat tuoda uusia näkökulmia tuttuunkin ihmiseen”, Seuran tuottaja Elina Kirssi kertoo.
Juutilaista valppaus ei kuormita.
”Kauhea klisee, mutta tämä on elämäntapa. Täytyy olla hereillä, jos haluaa olla mukana viikkolehtimaailmassa.”
Juutilainen aikatauluttaa työnsä niin, että ehtii jumppaan, lenkille ja joogaan. Liikunta pitää yllä työkykyä.
Tauon paikka on silloin, kun hän herää yöllä pohtimaan ingressiä. Hän pitää myös pitkiä lomia ja noudattaa aina lasten loma-aikoja.
”Niiden voimin jaksan sitten tykittää hulluja viikkoja.”
Tämä kansi onnistui

Anneli Juutilainen, toimittaja

Katja Sipilä, Me Naisten päätoimittaja

Elina Kirssi, Seuran tuottaja

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.