Vertaisarvioimattomista tutkimuksista on uutisoitava varoen, kirjoittaa tiedetoimittaja Anssi Bwalya

”Tutkimustulokset julkaistiin eilen, eikä niitä ole vielä vertaisarvioitu” (Yle, 10. 2. 2020), ”kyseessä on vielä toistaiseksi vertaisarvioimaton tutkimus” (Aamulehti, 31. 5. 2021), ”tutkimus on nyt vertaisarviossa” (HS, 20. 10. 2022).

Tiedeuutisissa viitataan usein tutkimustuloksiin, jotka eivät ole käyneet läpi tieteelliseen julkaisuprosessiin kuuluvaa riippumattomien tutkijoiden tekemää vertaisarviointia.

Englanniksi näistä vertaisarvioimattomista tutkimusjulkaisuista käytetään termiä ”preprint”. Preprint-julkaisut ovat nykyisin tiedemaailmassa yleisiä. Tutkimusta pyritään kehittämään entistä avoimempaan suuntaan, ja moni tutkimusryhmä julkaisee alustavat havaintonsa kaikkien nähtäville niin pian kuin mahdollista. Oletuksena on, että tulokset ilmestyvät myöhemmin vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa.

Koronapandemian myötä preprint-julkaisuja alkoi näkyä uutisissa aiempaa enemmän niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Alustavat havainnot viruksen ominaisuuksista ja rokotteiden tehosta haluttiin heti suuren yleisön tietoon.

Pandemian jälkeen vertaisarvioimattomat tutkimukset ovat jääneet tiedeuutisiin. Viime aikoina vertaisarvioimatonta tutkimustietoa on käytetty muun muassa suprajohteita, sukuelinten tuntoaistia ja yhteiskuntaluokan periytymistä käsittelevissä jutuissa.

Preprint-julkaisujen tutkimustyö voi olla aivan yhtä laadukasta kuin jo vertaisarvioiduissa ja julkaistuissa tutkimusartikkeleissa. Vertaisarviointi tarjoaa silti tietyn ”kuluttajansuojan”: useampi alan asiantuntija on lukenut tutkimuksen ja todennut sen julkaisukelpoiseksi. Ilman vertaisarviointia toimittajat ja heidän yleisönsä jäävät omilleen. Tutkimuksen menetelmien, tulosten ja johtopäätösten luotettavuutta tulisi silloin kyetä arvioimaan itsenäisesti.

Viime kesänä korealainen tutkimusryhmä pääsi uutisiin vertaisarvioimattomilla väitteillä huoneenlämmössä toimivasta suprajohteesta. Muut tutkimusryhmät eivät ole onnistuneet toistamaan alkuperäisiä havaintoja, ja väite näyttää jäävän uutisankaksi. Koronapandemian aikaiseen vertaisarvioimattomien tutkimusjulkaisujen tulvaan taas mahtui perättömäksi osoittautuneita väitteitä muun muassa siitä, että virus olisi lähtöisin käärmeistä tai muistuttaisi perimältään hyvin paljon HI-virusta.

Harva meistä osaa itse arvioida tutkimuksia, joten vertaisarvioimattomiin tutkimuksiin liittyvä epävarmuus on aina tärkeää ilmaista selkeästi. Viesti ei luultavasti välity suurelle yleisölle pelkällä lyhyellä maininnalla vertaisarvioinnin puutteesta. Epävarmuus tulisi avata yleistajuisemmin ja tutkimustulokset tulisi kehystää jutussa sen mukaisesti.

Usein näin jo toimitaankin, mutta käytännöt tuntuvat vaihtelevan. Samaan suuntaan viittaa englanninkielisen verkkomedian koronauutisoinnista tehty tutkimus: vain noin puolet tutkijoiden tarkastelemista preprint-julkaisuihin viitanneista jutuista korosti lähteeseen liittyvää epävarmuutta. 

Tutkimuslähteiden kuvailu jää toki yleistajuista juttua tehdessä helposti vähemmälle huomiolle, eikä epävarmuuden alleviivaaminen yleensä tee jutusta vetävämpää.

Vertaisarvioinnin puute ei kuitenkaan ole mikään pieni tekninen yksityiskohta. Jos tiedon epävarmuuden selkeä kuvaaminen tuntuu syövän jutun uutisarvon, voi kysyä itseltään, kannattaako tutkimustuloksista ylipäänsä vielä uutisoida. Voisiko aiheen pariin palata, kun tutkimus on vertaisarvioitu? 

Toinen pätevä tapa saada juttuun lisää varmuutta on tietysti usean eri asiantuntijan haastatteleminen ja kattava perehtyminen muihin alan tutkimuksiin. Tutkimuksista ei ylipäänsä kannattaisi uutisoida ilman tällaista taustatyötä. Vertaisarvioimattomien lähteiden kohdalla taustatyön sivuuttaminen on erityisen vastuutonta.