Outcomina statement: vaalitaan äidinkieltä!

”Mikä projektin outcomina?”

Asiakkaan diaesitys pisti silmään. Outcomina, outcomina, mikä ihmeen kamiina! Suomen kielessä on iskevä sana ”tulos”. Suomi suomena, englanti englantina.

Viestinnän jos minkä pitää olla oikeakielistä ja varjella äidinkielemme vivahteita. Viestinnästä pitää saada selvää.

Silti viestinnän asiantuntijoiden ja johtajien taustamateriaalien kielessä toistuvat outcomien lisäksi top-of-mindit, pitchaukset, eyecatcherit, spoket, B2B:t ja Q&A:t. Sisimpään sattuu myöntää, mutta tällainen vähän tarttuu. Olen neuvonantajana koettanut puhdistautua ja poistaa joistakin esityksistä edes sanan ”brief”. Sehän on tausta tai lähtökohta.

Tällä maapallolla suomea puhuu ja kirjoittaa niin pieni joukko, että meillä sanankäytön ammattilaisilla on suuri vastuu kielen pääkäyttäjinä.

Korvia punotti, kun 23-vuotiaana Hesarin viikkokokouksessa kuuntelin kotimaantoimituksen vetäjän ripitystä. Älä koskaan kirjoita haastateltavan murretta ilman litteroitua haastattelunauhaa! Aloittelevalta journalistilta Länsi-Lapin murteen t- ja h-kirjaimet olivat lipsahtaneet lehteen väärin. Helsingin Sanomissa oli intohimoinen suhde kieleen ja tyyliin. Käsittelevät toimittajat viilasivat ilmaisuja, parempia sanoja maisteltiin yhdessä. Haukuista huolimatta se oli hyvä paikka oppia. 

MTV:n uutistoimituksessa, nopeiden ihmisten työyhteisössä, tärkeää oli esiintyminen. Sähkeen piti luettuna kuulostaa energiseltä, sujuvalta. Kielipoliiseja oli vähemmän. Ajankohtaisohjelman virallinen nimi oli yhteen pötköön kirjoitettu 45minuuttia, kunnes onneksi sain ujutettua siihen välilyönnin. Uudempaa tuotantoa ovat karmeat sanayhdistelmät Uutisextra ja MTV Uutiset Live.

Ylen uutisissa mietittiin sanojen sävyjä kirjevaa’alla. Kun saavuin uutena toimitukseen, päällikkö esitteli kokouksessa muistiota turvapaikanhakijoiden maahantuloa kuvaavista verbeistä. Luonnonilmiöitä kuten ”vyöryä” tai ”tulvaa” ei pidetty hyvänä uutiskielenä.

Työpaikoistani tarkin oli Suomen Kuvalehti. Kun muissa lehdissä on mietitty, josko jonkun kollegan gradu valmistuisi, Kuvalehdessä on ollut väitöskirjojen tekijöitä. Päätoimittaja kertoi jo rekrytoidessaan työkulttuurista, joka huolehtii pisteen ja jutun loppumerkin välisestä ohukkeesta. Silmä kehittyi, kun tiistai-iltaisin etsin 68 sivun seasta huteja ennen painoon menoa. Jos jossain mainoksessa luki ”50-vuotta”, tunsin voitonriemua korjatessani virhettä. Kielellä oli väliä.

Suomen kieli ei syntynyt itsestään median, kaupan ja hallinnon kieleksi, vaan sitä on huolella rakennettu 1800-luvulta asti. Tuntuu, että nyt historiallista ketjua koetellaan. Urheilujoukkueen pelipäivä on Game Day, ruokakaupassa on bakery-hylly ja kansanedustaja kertoo puhujanpöntöstä, mikä on hänen puheensa statement.

Englannin paine on vain yksi asia. Some ja pikaviestimet valuttavat uusia käytäntöjä asiatekstin puolelle. Piste päättää sentään vielä virkkeen, vaikka viesteissä piste kuulemma näyttää tylyltä. Välillä iskee epätoivo, kun verkko-otsikossa puhutaan ”normipäivästä” tai ”tavan ihminen” puhuu.

Kirjailija Sirpa Kähkönen on sanonut sen niin sattuvasti, etten itse paremmin osaa: 

Äidinkieli on perustavanlaatuinen ihmistä rakentava tekijä, ihan kuin vesi, ruoka ja suoja. Vaalitaan sitä.