Väite

Suomi tarvitsee bussilastillisen arktisen alueen kirjeenvaihtajia, kirjoittaa toimittaja Johannes Roviomaa

Suomessa arktista aluetta käsittelevää journalismia vaivaavat laiskuus, sitoutumiskammo ja mielikuvituksen puute.

Toimittajat referoivat hälyttäviä tutkimuksia ilman jatkokysymyksiä, kopioivat sisältöä ulkomaisesta mediasta ja soittavat kauas, vaikka asiantuntijoita on lähellä. Media jättää arktisen alueen kehityksen seuraamisen aktivistien, luonnonsuojelujärjestöjen ja tutkijoiden kontolle.

Arktis on yhteydessä koko planeettaan: jääpeitteen sulaminen nostaa vedenpintaa Tongalla, Bangladeshissa ja Samoalla. Valtameret kuljettavat mikromuovia pohjoisen ja eteläisen navan välillä, musta hiili lentää Kiinasta tuulen mukana Qaanaaqiin, Grönlantiin. Ikiroudassa lymyää pernaruttoa ja metaania.

Olemme oppineet mediasta, että arktisen alueen painajainen on totta. Silti arktisen alueen konferensseissa, joissa käsitellään maailman tärkeimpiä kysymyksiä, ei juuri näy toimittajia, jotka kertoisivat niistä yleisölle.

Jääpeitettä voi olla mahdollista suojella ilmastonkorjausmenetelmillä, joita esimerkiksi Lapin yliopiston Arktisen keskuksen ja Cambridgen yliopiston tutkijat ovat mallintaneet. Jos Grönlannin vuonoihin rakennetaan tulevaisuudessa penkereitä, jotka hidastavat jäätiköiden sulamista, on se yksi aikakautemme suurimmista uutisista.


Suomessa pitäisi olla arktiseen alueeseen erikoistunut media ja bussilastillinen arktisia kirjeenvaihtajia, jotka kohdistaisivat juuri nyt katseensa maapallon vintille ja etsisivät vastauksia mahdottomilta tuntuviin kysymyksiin. Median on päätettävä, haluaako se osallistua planeetan saattohoitoon vai selvittää parhaansa mukaan, mitä on vielä tehtävissä. Laajat ja monimutkaiset aiheet vaativat monenlaisia kerronnan tapoja, aikaa, mielikuvitusta ja sitoutumista.

Suomi on arktinen valtio, jossa myös tutkitaan arktista aluetta, vieläpä arktisella alueella.

Jos Suomi haluaa olla arktisen alueen ”huippuosaaja”, joka myös osallistuu alueen kehittämiseen – luonnonsuojeluun, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja ekosysteemin ja alkuperäiskansojen oikeuksien turvaamiseen – sen pitäisi näkyä myös mediassa.

Suomalaista mediaa kritisoidaan usein siitä, että uutiset keskittyvät lähinnä etelään ja pääkaupunkiseudulle – mutta yksikään tiedotusväline ei oikein tee asialle mitään. Silloin harvoin kun valtakunnalliset lehdet kirjoittavat arktiksesta, jutut on laadittu Etelä-Suomessa. Yleisöllä on oikeus saada tietoa myös maailman piippuhyllyltä.

Jos journalistit eivät kirjoita arktisen alueen elämästä, ihmisten toiveista, unelmista ja peloista sekä ekosysteemin hätähuudoista, ketkä sitten? 16,5 miljoonan neliökilometrin suuruisella alueella on loputtomasti aiheita, joita pitäisi seurata taukoamatta. Tulevaisuudessa voimme laatia tappavan helteen keskellä kiertohaastattelun: missä olit, kun viimeinen jäähylly suli arktisella alueella?

Media ei voi vedota resurssipulaan, sillä koko ihmiskunnan pitäisi seurata arktisen alueen tulevaisuutta. Uutisille, reportaaseille ja audiovisuaaliselle sisällöille on maailmanlaajuinen yleisö

Johannes Roviomaa

  • 31-vuotias toimittaja ja Lapin yliopiston Arktisen keskuksen vieraileva tutkija.
  • Valmistunut viestinnän maisteriohjelmasta Tampereen yliopistosta (2021) ja kandidaatiksi journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelmasta (2019).
  • Työskennellyt muun muassa Ylioppilaslehdessä ja freetoimittajana. Erikoistunut ilmastonmuutokseen, arktiseen alueeseen sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusteemoihin.
  • Käsikirjoittajana tänä vuonna julkaistavassa dokumenttielokuvassa, joka kertoo arktisen alueen tutkimuksesta.