Koska oli kiire lentokentälle, mutta taksikuski vain pysähteli ja mumisi, Sami Keron oli tehtävä oma ratkaisunsa.
Kaappasin taksin ja taksikuskin Bangkokissa vuonna 2007.
Thaimaan keikka oli paketissa. Taksi kentälle, kiitos. Kuski kuunteli ohjeet hotellin ovimieheltä ja lähti puikkelehtimaan pilvenpiirtäjien välistä kohti Suvarnabhumia keltavihreällä Toyotallaan.
Olimme olleet toimittaja Terhi Widthin kanssa tekemässä juttua pakolaistilanteesta Pohjois-Thaimaassa, Myanmarin rajalla.
Kun iäkäs kuljettajamme pyysi moottoritiellä thaiksi jotain, hoksasimme hänen kaipaavan rahaa tietulliin. Reilun puolen tunnin köröttelyn jälkeen huolestuimme. Matkan kentälle piti olla lyhyempi.
Myös kuskimme huolestui. Hän painoi hätävilkut päälle, kurvasi kahdeksankaistaisen tien pientareelle ja mumisi itsekseen. Yritimme elehtiä, että jatketaan matkaa, tee uukkari, kyllä tämä tästä.
Kuski jatkoi matkaa, mutta ei kääntynyt, vaan pysähteli ja mumisi lisää. Toivoin, että kaveri löytää rukouksillaan pian oikeat jumalat, koska olimme ilmeisesti ajaneet jo kymmeniä kilometrejä liian pitkälle. Missaisimme lentomme.
Kun matka jatkui ohi seuraavan tietullin ja parin muun mahdollisen kääntöpaikan, huusin stop. Kuski totteli. Nousimme ulos. Kuski katsoi minuun pelokkaana ja minä häneen vielä pelokkaampana. Tuijottelun jälkeen viittoilin hänet istumaan taakse ja menin itse rattiin. Kuski näytti entistä kauhistuneemmalta.
Sain auton käyntiin ja liikkeelle. Tosin joka kerta, kun yritin vilkuttaa, pyyhkimet alkoivat vispata. Näimme vihdoin ensimmäiset opasteet lentokentälle. Näin taustapeilistä, että kuskikin hymyili.
Ehdimme lennollemme. Se jäi kaivelemaan, että löysikö parkkipaikalle jättämämme kuski koskaan kotiinsa.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena