Liitto

Elokuva- ja tv-alan työntekijöiden uupumusoireet ovat hälyttävällä tasolla

Sairastuin työuupumukseen vuonna 2007. Kesken kuvauspäivän oloni heikkeni, lähdin kotiin, silloinen puolisoni vei minut lääkäriin ja jäin sairauslomalle.

Uupumus yllätti. Olin vihdoin ­päässyt ohjaamaan kiinnostavia dokumentti- ja tv-ohjelmia, minulla oli intoa tehdä töitä ja koin työni merkitykselliseksi. Tein kuitenkin liian pitkiä työpäiviä hyvin hektisessä kuvaus- ja tuotanto­ympäristössä ympäri Suomea ja Eurooppaa.

Vaikka olin nuori, en palautunut työstäni.


Työterveyslaitos julkaisi joulukuussa tutkimuksen elokuva- ja tv-alan riippumattomien tuotantoyhtiöiden tuotannoissa työskentelevien ­terveydestä ja hyvinvoinnista.

Tulosten perusteella oma vuosien takainen tilan­teeni ei ollut poikkeuksellinen. Tutkimuksen mukaan elokuva- ja tv-alalla työskentelevillä on keskimääräistä suurempi työn imu, mikä tarkoittaa myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa työssä. Kaksi kolmasosaa vastaajista oli vähintään melko tyytyväisiä työhönsä.

Siihen tutkimuksen hyvät tulokset loppuivatkin. Tutkimuksen mukaan psyykkisiä oireita oli vajaalla kahdella kolmasosalla vastaajista. Se on lähes kolme kertaa enemmän kuin työikäisellä väest­öllä keskimäärin.

Psyykkinen oirehdinta on looginen seuraus jatkuvasta joustamisesta työajoissa, riittämättömästä palautumisesta, liian lyhyistä lomista ja säännöllisistä yli 12 tunnin työpäivistä.


Elokuva- ja tv-ala on siitä poikkeuksellinen toimiala, että työtä tehdään eri tuotannoissa ja usein lyhyissä määräaikaisissa työsuhteissa. Yleensä määräaikaiset työsuhteet ovat nuorien ja alalle vastavalmistuneiden työllistymisen muoto. Elokuva- ja tv-alalla on toisin. Kokeneillakaan ammattilaisilla ei ole mahdollisuuksia saada vakituista työsuhdetta, koska niitä ei juurikaan ole. Tutkimuksen mukaan juuri määräaikaisten palautuminen työn rasituksista on usein riittämätöntä ja psyykkiset oireet voimakkaampia kuin vakituisessa työsuhteessa olevilla.

Tutkimuksen tulokset ovat huolestuttavia. Kauhistelu ei auta, joten esittelen tutkimustulosten pohjalta muutaman ratkaisuehdotuksen:

Työstä täytyy voida palautua. Se tarkoittaa lyhyem­piä työpäiviä ja -viikkoja.

Työaikoja tulee voida ennakoida, jotta palautuminen ja työn ja muun elämän yhdistäminen on helpompaa.

Työnantajien tulee jatkossa panostaa psyykkisen oirehdinnan tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn myös määräaikaisten työntekijöiden ja ammatinharjoittajien kohdalla.

Keinot kuulostavat helpoilta, mutta vaativat toimintatapojen ja asenteiden muutosta. Ne vaativat sen, että ammattilaisten jaksaminen laitetaan keskiöön. Työntekijät haluavat lupauksen siitä, että asiat muuttuvat parempaan. Lupaus kannattaa viimeistään nyt antaa, jotta elokuva- ja tv-ala voi kasvaa ja kehittyä sosiaalisesti vastuullisella tavalla.