Verkossa oikaisukäytännöt hakevat vielä muotoaan, eikä olisi pahitteeksi, jos niitä pohdittaisiin välillä myös printissä, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen.
Törmäsin vastikään Improbaturin päätoimittajana toimitusten ikuisuusongelmaan: oikaisukäytäntöihin. Olin julkaissut verkkolehdessä jutun, jakanut sen lehden Facebook-sivulla ja ostanut jaolle mainontaa. Hyvin nopeasti lukija kommentoi Facebookissa, että jutussa ja päivityksessä ollut väite ei pidä paikkaansa.
Miten tuollaisessa tilanteessa kuuluu toimia? Kun Facebookissa on ostanut päivitykselle mainontaa, jakoa ei enää pääse muokkaamaan – paitsi jos keskeyttää mainonnan.
Journalistin ohjeiden mukaan olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön.
Ryhdyin toimeen. Tein oikaisun juttuun ja keskeytin Facebook-päivityksen mainonnan. Tein uuden päivityksen, jossa kerroin jutun virheestä, ja ostin uudelle päivitykselle mainontaa. Lisäksi editoin alkuperäistä Facebook-päivitystä.
Uusi päivitys ei välttämättä tavoita samoja lukijoita kuin vanha, mutta en keksinyt parempaakaan tapaa toimia.
Verkossa oikaisukäytännöt hakevat vielä muotoaan, eikä olisi pahitteeksi, jos niitä pohdittaisiin välillä myös printissä. Olisi hienoa, jos Julkisen sanan neuvosto ehdottaisi hyviä toimintatapoja erilaisiin tilanteisiin. Yhtä lailla tärkeää olisi, että toimittajat puhuisivat käytännöistä – asiat kun kehittyvät keskustelun kautta.
Oikaisun tekeminen ärsyttää joka kerta. Minua kuitenkin helpottaa ajatus, jonka toimittajakaverini lausui hiljattain: Jokaiselle sattuu virheitä. Kun lukija osoittaa jutussa virheen, sehän vain tarkoittaa, että juttua luetaan.
Niinpä. Jos lukija vaivautuu kertomaan jutun virheestä, sitä on syytä kunnioittaa asiallisella oikaisulla.
Otimme asiaan kantaa pari vuotta sitten, kun julkaisimme kahdeksan kollegan kanssa projektiluontoista Uusi Inari -verkkopaikallislehteä. Kun teimme virheen, päätimme ottaa oikaisun kylkeen koko toimituksesta kuvan, jossa jokainen nosti kätensä pystyyn virheen merkiksi. Julkaisimme kuvallisen oikaisun erillisenä juttuna.
Ei ole tarkoituksenmukaista, että jokainen lehti täyttyy käsi pystyssä tönöttävistä toimittajista. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että oikaisu on laatujournalismin tae. Siksi käytäntöjä pitää kehittää koko ajan.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena