Sananvapaus

Venäjältä paenneet toimittajat kertovat työstään sotasensuurin ­puristuksessa. ”Venäjällä oli tunkkaista hengittää jo kauan ennen hyökkäystä Ukrainaan”, sanoo Viktoria Ivleva.

Horisonttiin, Pyhän Sofian katedraalin oikealle puolelle, muodostuu tumma savupilvi. Se saattaa olla peräisin räjähdyksestä. Venäläinen kuvajournalisti Viktoria Ivleva esittelee kasvavaa savupatsasta videopuhelun välityksellä.

Vastaavia savumuodostelmia on näkynyt maaliskuun aikana toistuvasti kiovalaisen kerrostaloasunnon isoista ikkunoista.

”Samanlainen savupatsas saattaa nousta huomenna tai ylihuomenna oman asuintaloni vierestä”, Ivleva sanoo.

Venäjällä ja ulkomailla valokuvistaan palkittu Ivleva ymmärsi pian Venäjän hyökättyä Ukrainaan haluavansa olla mieluummin Ukrainassa kuin Venäjällä.

Ivleva tekee Kiovassa vapaaehtoistyötä täysi-ikäisen poikansa kanssa. He auttavat sodan uhreja esimerkiksi hankkimalla apteekeista lääkkeitä ja jakamalla niitä ilmaiseksi sekä auttamalla kadonneiden omaisten etsimisessä. Ivleva vei jo keväällä 2014 apua Ukrainan sota-alueen siviileille.

Haastattelupäivänä Kiovassa on päällä ulkonaliikkumiskielto, ja äitinsä tavoin kameran käytön hallitseva Ignatius Ivlev-Yorke kuvaa Ivlevan tätä juttua varten heidän yhteisessä asunnossaan.

Ivleva oleskelee Kiovassa ilman toimittaja-akkreditointia. Hän toivoo, että akkreditointi järjestyy, vaikka tällä hetkellä sen saaminen on Venäjän kansalaiselle vaikeaa.

”Ukraina on maa, jossa mikään ei aluksi vaikuta onnistuvan, mutta loppujen lopuksi onnistuukin ja nopeasti.”

Ivlevalla on Venäjän kansalaisena oikeus oleskella Ukrainassa kolme kuukautta ilman erityisiä lupia. Hän ei tällä hetkellä suunnittele tulevaisuuttaan muutamaa päivää pidemmälle. Sotaan joutuneessa maassa on mahdotonta tietää, mitä on edessä viikon tai kuukauden kuluttua.

Venäjän kansalainen herättää Venäjän hyökkäykseltä puolustautuvassa Kiovassa helposti epäilyksiä. Metroon pyrkiviltä tarkastetaan paperit heti sisäänkäynnillä. Myös autolla liikkuminen on vaikeaa, koska autot tutkitaan erityisellä huolella. Ivlevan käyttämä taksi on pysäytetty monta kertaa. Viranomaisia yleensä kiinnostaa, milloin Venäjän kansalainen on saapunut maahan, millä asialla ja kenen luo. Ivleva kertoo aina avoimesti olevansa toimittaja.

Ivleva korostaa, että kaikki ukrainalaisviranomaiset ovat suhtautuneet häneen ystävällisesti ja kohteliaasti sodasta huolimatta. Tarkastukset liikennevälineissä vievät kuitenkin paljon aikaa, ja siksi Ivleva onkin alkanut liikkua jalan aina kun mahdollista.


Ivleva tunnetaan parhaiten Nobel-palkitun Novaja Gazeta -lehden pitkäaikaisena avustajana. Hän ehti toimittaa lehteen ainoastaan yhden jutun Kiovasta ennen kuin tiet lehden kanssa erkanivat.

Välirikko johtui siitä, että Novaja Gazeta oli alkanut sensuroida julkaisemiaan juttuja ja Ivleva uskaltautui penäämään syytä moiselle toiminnalle. Hänelle ilmoitettiin yhteistyön välittömästä päättymisestä vähemmän imartelevin sanakääntein.

Sensuurista tyrmistynyt Ivleva on julkaissut Facebookissa alkuperäisen tekstin siihen tehtyine sensuurin vaatimine korjauksineen ja laittanut viereen linkin Novaja Gazetan julkaisemaan tekstiin. Ivlevan tekstistä poistettiin kokonaisia lauseita tai ne korvattiin ympäripyöreyksillä. Esimerkiksi sanaa ”sota” ei saanut käyttää.

On yleisesti tiedossa, että Novaja Gazeta on toiminut Venäjällä vapaiden ajatusten ”tuuletusluukkuna” ja luonut vaikutelmaa todellisesta sananvapaudesta. Ivlevan ja monen muun lehteä läheltä jo kauan seuranneen mielestä lehti ei ole ollut missään vaiheessa täysin riippumaton.

Novaja Gazetan tarina sai uuden käänteen maaliskuun viimeisellä viikolla, kun lehti ilmoitti keskeyttävänsä julkaisutoimintansa Ukrainan ”erityisoperaation” vuoksi. Lehden toimitus kertoi lehden saaneen jo kaksi varoitusta mediaa valvovalta Roskomnadzorilta. Itsesensuuri ei siis riittänyt viranomaisille.

Roskomnadzor-virasto on vaientanut myös yhteiskunnallisen radioasema Ekho Moskvyn ja viimeisen riippumattoman tv-kanavan Dozhdin vain vajaa viikko Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Se vetosi päätöksessään ”valheellisen tiedon” levittämiseen sodasta.

Roskomnadzor on kieltänyt sanojen ”hyökkäys”, ”invaasio” ja ”sodanjulistus” käytön sotauutisoinnissa. Venäjän valtamedia onkin pakotettu puhumaan esimerkiksi ”erikoisoperaatiosta”, ”sotilasoperaatiosta” tai ”sotilaallisista toimista Ukrainassa” käsitellessään Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa. Roskomnadzorin mukaan sotauutisoinnissa saa käyttää ainoastaan virallisia venäläislähteitä.

Venäläistoimittajien on pakko seurata tarkkaan Roskomnadzorin julkaisemia uusia rajoituksia, sillä sakot voivat olla kovia ja vankeusrangaistukset pitkiä. Venäjän asevoimia koskevan ”väärän” tiedon jakamisesta voi saada pahimmillaan toistakymmentä vuotta vankeutta. Riippumattoman tiedon välittäminen sodasta luokitellaan rikokseksi. Uusien medialakien rikkomisesta voidaan määrätä jopa kymmenien tuhansien eurojen sakkoja.


Tietysti haluaisin palata muuttamaan Venäjää normaalimmaksi ja inhimillisemmäksi paikaksi.

Viktoria Ivleva, kuvajournalisti

Kotimaasta jatkuvasti kantautuvat huonot uutiset laskevat Ivlevan mielialaa. Eräs hänen kollegansa pidätettiin vastikään Venäjällä, koska tämä oli jakanut Ivlevan Mariupolin piirityksestä kertoneen Facebook-päivityksen. Kollegaa saattaa odottaa uusien lakien perusteella usean vuoden vankeusrangaistus ”asevoimiin liittyvän virheellisen tiedon levittämisestä”. Ivleva on huolissaan kollegastaan, joka ei hänen mukaansa selviäisi venäläisistä vankilaoloista ja jonka vanha äiti tarvitsisi jatkossakin hoitajaa.

Ivlevaa itseään vastaan ei ole nostettu syytettä kollegan vaikeuksiin saattaneesta Facebook-postauksesta. Esimerkki osoittaa, että Venäjän oikeusjärjestelmä toimii valikoiden. Rangaistavien mielivaltainen valitseminen on johtanut siihen, että lähes kaikki toimittajat ovat enemmän tai vähemmän peloissaan. Pelkoa lisää se, että kukaan ei vielä tiedä, miten uusia lakeja pidemmän päälle sovelletaan.

Pelokkaiden mediatyöläisten joukko on massiivinen, sillä uudet medialait koskettavat harvinaisen suurta määrää venäläisiä toimijoita. Ivleva kirjoittaa ja julkaisee kuviaan tällä hetkellä lähinnä Facebookissa, jossa hänellä on kymmeniä tuhansia seuraajia. Moni muukin suosittu venäläinen mediavaikuttaja on tehnyt työtään paitsi Facebookissa, myös esimerkiksi Youtubessa tai Instagramissa tai pitänyt blogia. Viranomaiset luokittelevat heidät samaan kategoriaan toimittajien kanssa.

Venäjä on jo sulkenut Instagramin ja estänyt muun muassa Google News -uutispalvelun toiminnan. Youtuben vuoro saattaa tulla pian, sillä Roskomnadzor on ollut viime viikot jatkuvalla törmäyskurssilla Youtuben käytäntöjen kanssa. Asialla on merkitystä, sillä Youtubesta on muodostunut viime vuosina tärkeä riippumattoman tiedon kanava etenkin nuoremman polven venäläisille.

Ivleva on pelännyt viime vuodet joutuvansa vaikeuksiin venäläisviranomaisten kanssa, sillä hän ei sensuroi itseään. Hänet pidätettiin loppuvuodesta 2021 ihmisoikeusjärjestö Memorialin tueksi järjestetyssä mielenosoituksessa. Reilun minuutin kestäneestä seisomisesta mielenosoituspaikalla rapsahtivat tuhansien eurojen sakot.

Ivlevan mukaan Venäjällä oli tunkkaista hengittää jo kauan ennen hyökkäystä Ukrainaan.

Hän ei kuitenkaan halunnut jättää kotimaataan ennen helmikuuta. Elämä Venäjällä oli kaiken kaikkiaan kiinnostavaa ja häntä ympäröivät siellä ystävät, oma kieli ja kulttuuri.

Ivleva ei mieti Venäjälle paluuta ainakaan toistaiseksi. Hänellä on voimassa oleva kolmen vuoden viisumi EU-alueelle.

”Tietysti haluaisin palata muuttamaan Venäjää normaalimmaksi ja inhimillisemmäksi paikaksi. Toisaalta ymmärrän, että kyseessä on pitkä prosessi, eivätkä muutokset ehdi tapahtua elinaikanani”, hän sanoo.

Kotimaahan paluusta tekee nykytilanteessa vaikean myös se, että Ivleva on tukenut avoimesti ja julkisesti Ukrainaa vuodesta 2014 lähtien.


Pietarista Latviaan muuttanut elokuvatoimittaja Anton Dolin korostaa, että nykyisenlaista suoraa ja avointa sensuuria ei ole nähty Venäjällä tätä ennen.

Barents Observer -verkkouutislehti kirjoitti 8. maaliskuuta, että yli 150 toimittajaa on paennut Venäjältä muutaman päivän aikana. Pietarista Latviaan muuttanut elokuvatoimittaja Anton Dolin arvioi maaliskuun toiseksi viimeisellä viikolla määrän olevan jo yli kolmesataa. Dolin on Venäjällä tunnettu elokuvakriitikko.

Sotaa vastustava Dolin julkaisi pian Venäjän hyökkäyksen jälkeen Youtube-kanavallaan sodanvastaisen videon. Se on nykyisten sensuurilakien vastainen. Uusia lakeja ei periaatteessa saisi soveltaa takautuvasti, mutta Venäjällä saatetaan silti tehdä niin.

Huoli videosta sekä maan viimeisten riippumattomien viestinten sulkeminen saivat Dolinin lähtemään maasta.

Dolin perheineen saapui Latviaan turistiviisumeilla, sillä muun tyyppisiä viisumeja ei olisi ehtinyt saada. Matka taittui junalla, autolla ja lopulta kävellen rajan yli. Perhe saapui Riikaan samaa matkaa sikäläisille dokumenttielokuvafestivaaleille menossa olleen seurueen kanssa. Festivaaleille osallistuminen tarjosi keinon päästä pois Venäjältä ja jäädä Latviaan.

Dolinin mukaan kaikkien Venäjällä työskentelevien toimittajien työskentelyolosuhteet ovat muuttuneet radikaalisti viime viikkoina. Sotasensuuri kieltää sekä toimittajilta että sosiaalisessa mediassa kaikki ilmaukset, jotka eivät vastaa vallanpitäjien käskyjä. Dolin kuvailee käskyjä absurdeiksi.

”Venäläistoimittajien työn ehdot ovat nyt sellaiset, että teitpä mitä hyvänsä, sensuurin paine tuntuu tavalla tai toisella”, elokuvatoimittaja sanoo.

Elokuvista ja ylipäänsä kulttuurista kirjoittavat Dolinin kaltaiset toimittajat edustavat vallanpitäjien näkökulmasta pienempää uhkaa kuin yhteiskunnallisista asioista ja etenkin politiikasta raportoivat kollegat. Silti sensuuri koskettaa yhtä lailla kaikkia toimittajia erikoisalasta riippumatta.

Dolin toimi kauan Venäjän television pääkanavana tunnetun ykköskanavan elokuvakommentaattorina. Työt loppuivat, kun hän arvosteli riippumattomassa verkkomedia Meduzassa julkaistussa artikkelissaan erästä samaisen ykköskanavan rahoittamaa venäläiselokuvaa propagandaksi.

Dolin kirjoitti arviossaan, että elokuva oli suunnattu kaikkea vastarintaa ja kapinaa vastaan sekä tukemaan Venäjän nykyhallintoa.

Dolin sanoo, että hänen työtään on sensuroitu aiemminkin, muttei halua avata muita tapauksia.

Aiemmista sensuurikokemuksistaan huolimatta Dolin alleviivaa, että nykyisenlaista suoraa ja avointa sensuuria ei ole nähty Venäjällä tätä ennen. Aiemmin kyse oli hänen mukaansa pikemminkin yksityisesti annetuista ”suosituksista”.

Älkää tuomitko liian ankarasti venäläisiä toimittajia, jotka eivät työskentele propagandamediassa. Meihin on kohdistunut jo vuosikausia kova paine.

Anton Dolin, elokuvatoimittaja

Ivlevan tapaan myös Dolin on osallistunut kotimaassaan useisiin mielenosoituksiin vuosien varrella. Hän on välttynyt pidätyksiltä, mutta moni ystävä on joutunut pidätetyksi.

Dolin muistuttaa, että toimittajien tekemisiä on jo aiemmin seurattu tarkasti ja heitä on tapettu Venäjällä. Alun perinkin rajalliset toimintamahdollisuudet ovat kaventuneet vuosi vuodelta.

Dolinin mukaan venäläisen journalismin tulevaisuus riippuu täysin Venäjän valtion ja käynnissä olevan sodan jatkosta. Dolinilla on suomalaiskollegoille pyyntö.

”Älkää tuomitko liian ankarasti venäläisiä toimittajia, jotka eivät työskentele propagandamediassa. Meihin on kohdistunut jo vuosikausia kova paine.”

Sota pakottaa Dolinin elämään päivän kerrallaan. Hän aikoo jatkaa yhteistyötä Riiassa toimitustaan pitävän Meduzan kanssa. Meduza on kielletty Venäjällä, mutta sitä voi seurata vpn-yhteyden avulla. Dolin etsii myös muita töitä elättääkseen vaimon, kaksi lasta ja koiran.

Dolin kaavailee palaavansa Venäjälle, jos nykyiset olosuhteet tai poliittinen tilanne muuttuu.

”En kuitenkaan suunnittele tulevaisuuttani kovin pitkälle eteenpäin, sillä kaikki riippuu pitkälti sodan kulusta.”


Ukrainalainen sotatoimittaja: Toimittajien työn rajoittaminen vaikeuttaa Ukrainan itärintamalta raportointia, mutta sensuurista ei ole kyse

Ukrainan sotaan joutuminen muutti kulttuuritoimittaja Mihailo Shtekelin nopeasti sotatoimittajaksi. Shtekel on tehnyt juttukeikkoja itärintamalle vuodesta 2014 alkaen. Nykyisin hän ei enää hakeudu vaarallisimpiin paikkoihin.

Ukrainalainen sotatoimittaja Mihailo Shtekel kirjoitti ennen vuoden 2014 vallankumousta ja Krimin miehitystä odessalaisesta kulttuurielämästä. Teatteri, konsertit ja kirjallisuus muodostivat työn ytimen.

Shtekelin tavoin vain harvalla ukrainalaistoimittajalla oli sotareportterikokemusta ennen vuotta 2014. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan tämän vuoden helmikuussa, ukrainalaistoimittajat olivat paremmin valmistautuneita. Tämä johtui siitä, että viime vuosina sotauutisointi on vähintäänkin sivunnut monen sikäläisen toimittajan työtä.

”Sotaraportoinnissa ei ole kuitenkaan kyse ydinfysiikasta vaan taidoista, joita oppii tekemällä”, Shtekel kertoo.

Monen ukrainalaistoimittajan onnistui siirtyä sotareporttereiksi melko nopeasti.

Separatistialueilla kiihtynyt konflikti ja Krimin niemimaan menetys Venäjälle heittivät Shtekelin sotauutisoinnin pariin useaksi vuodeksi. Hän raportoi rintamalta säännöllisesti aivan sodan alusta asti. Matkat rintamalle vähenivät kuitenkin vuonna 2018 terveydellisistä syistä.

Shtekel on raportoinut separatistialueiden tilanteesta ja Krimin niemimaan miehittämisen seurauksista ukrainalaisille tv-kanaville. Hän on työskennellyt Radio Free Europen ja Radio Libertyn ukrainankielisen uutispalvelun toimittajana Odessassa vuodesta 2017. Radio Free Europe/Radio Liberty eli RFE/RL on Yhdysvaltain kongressin rahoittama media. Reportterina toimimisen lisäksi Shtekel myös videokuvaa ja ottaa valokuvia.

Ennen Venäjän helmikuista hyökkäystä Ukrainaan itärintamalta raportoiminen oli Shtekelin mukaan nykyistä helpompaa. Ukrainalaisviranomaiset rajoittavat toimittajien työtä nyt aiempaa enemmän.

Shtekelin mielestä muuttuneissa olosuhteissa ei ole aina mahdollista pitää kiinni sananvapauden periaatteista kuten ennen. Viranomaiset eivät halua toimittajien esimerkiksi kertovan julkisuuteen tietoja, jotka saattaisivat muodostaa turvallisuusuhan sotilaille, siviileille tai vaikkapa toimittajan läheisille. Toimittajien onkin aiempaa vaikeampi saada sotaan liittyviä strategisia tietoja.

Shtekel kieltää törmänneensä sensuuriin omassa työssään. Se voi johtua siitä, että hän ei Venäjän hyökättyä käy enää tapahtumien ytimessä vaan korkeintaan taistelupaikkojen läheisyydessä.

Shtekelin mukaan toimittajien työhön vaikuttavasta poliittisesta sensuurista on vaikea keksiä muita esimerkkejä kuin edellä mainittu sodan kulkuun liittyvien strategisten tietojen välittäminen. Shtekel ei pidä asiaa ainakaan toistaiseksi suurena ongelmana, sillä sekä ukrainalaispoliitikot että -toimittajat pyrkivät maan ja kansan yhtenäisyyden säilyttämiseen. Myös toimittajien keskinäinen kilpailu on vähäistä sotatilanteessa. Kaikki kokevat olevansa samalla asialla, mikä vahvistaa yhteishenkeä.

Ukrainassa toimittajat ovat perinteisesti olleet huomattavan riippuvaisia poliittisista ja taloudellisista suhdanteista. Mediayritysten omistuksen keskittyminen kilpaileville oligarkeille on lisännyt entisestään median polarisoitumista.

”Toimittaja ei tietenkään oikein voi pysyä poissa, jos haluaa tehdä työnsä hyvin paikan päällä.

Mihailo Shtekel, sotatoimittaja

Monet ukrainalaiskaupungit ovat kaksikielisiä ja kielet sekoittuvat myös mediassa. Ukraina on maan ainoa virallinen kieli. Ukrainan kielen asemaa on vahvistettu viime vuosina systemaattisesti suhteessa venäjään.

Venäjää äidinkielenään puhuva Shtekel tekee töitä enimmäkseen ukrainaksi. Donbassilaisille suunnattua ohjelmaa hän tekee venäjäksi. Koulussa ja arkielämässä ukrainan oppinut Shtekel pitää itseään kaksikielisenä. Jotkut ukrainalaiset ovat luopuneet viime aikoina venäjän kielen käytöstä poliittisista syistä.

Shtekel ei mielellään keskustelisi kielitematiikasta etenkään sotatilanteessa ja Putinin Venäjän pommittaessa ukrainalaiskaupunkeja, joissa asuu myös venäjänkielisiä. Venäjä perustelee Ukrainan sotaa muun muassa venäjänkielisten ”pelastamisella”. Suuri osa Venäjän pommittamista kaupungeista kuten Mariupol ja Harkova on vahvasti venäjänkielisiä.

Shtekelin puhe lakkaa hetkeksi kesken puhelinhaastattelun. Hän jää kuuntelemaan kirkuvaa ilmahälytystä ja heti perään kaukaa kuuluneita räjähdyksiä.

Ilmahälytyksiin on totuttu, ja keskustelu saa jatkua. Shtekel korostaa, että Odessassa on ollut toistaiseksi melko rauhallista. Sota lähestyy, mutta kiihkeät taistelut eivät ole edenneet kaupunkiin asti. Sotatoimittajille on enemmän kysyntää Kiovassa ja muissa Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneissa kaupungeissa.

Shtekel ei koe turvallisuuttaan uhatuksi, vaikka myös Odessasta ja sen ympäristöstä on paennut suuri määrä ihmisiä.

Jos ei halua riskeerata turvallisuuttaan, ei Shtekelin mukaan edes pidä mennä paikkoihin, joissa voi käydä huonosti.

”Toimittaja ei tietenkään oikein voi pysyä poissa, jos haluaa tehdä työnsä hyvin paikan päällä”, hän sanoo.

Shtekel ei suunnittele Odessasta lähtemistä. Hän kuitenkin ymmärtää, että venäläisten hyökkäyksen kohteeksi joutuneista kohteista pakenevat myös toimittajat. Kyse on henkilökohtaisesta turvallisuudesta.

Venäjä kaappaa journalisteja. Osa heistä on vapautettu, ja he ovat kertoneet kokemuksistaan kollegoilleen. Myös Shtekelille tuttuja toimittajia ja valokuvaajia on kadonnut ja joutunut venäläisten kaappaamiksi. Sieppaajat eivät ole kertoneet syytä vangitsemiselle. Tuttuun valokuvaajaan ei ole saatu yhteyttä yli viikkoon.

Tulevaisuuden odotuksista puhuttaessa Shtekelin kanta on harvinaisen selvä.

”Tulevaisuutemme riippuu ainoastaan siitä, miten Ukrainan armeija pärjää Venäjän armeijaa vastaan.”

Maarit Uber