Toimittajat kaipaavat tukea ja koulutusta ilmastoaiheiden käsittelyyn. Moni kokee talouskasvun ja ilmastotoimien ristiriidan hankalana, kertoo tuore kysely.

Toimittajat kokevat tarvitsevansa uudenlaista ajattelua ja monenlaista apua ilmastojournalismin tekemiseen, kertoo suomalaisille journalisteille lokakuussa tehty kysely.
Kyselyyn vastasi yhteensä 145 journalistia, joista 59 prosenttia työskentelee toimituksissa, loput freelancereina.

Noin puolet vastanneista kertoi tarvitsevansa jonkinlaista koulutusta itselleen tai toivoi sitä alalle, kollegoille tai toimituksille. Koulutusta kaivattiin muun muassa ilmastokriisin mittakaavan hahmottamiseen, tiedonhakuun, luonnontieteellisen termistön käyttöön, tieteellisen tiedon ymmärtämiseen, haastateltavien löytämiseen, kysymysten keksimiseen sekä paikallisten konfliktien käsittelyyn.

Osa kysymyksistä oli suunnattu vain toimituksissa työskenteleville. Lähes 70 prosenttia heistä oli sitä mieltä, että ilmastonmuutosta pitäisi käsitellä toimituksen kaikilla osastoilla. Puolet oli sitä mieltä, että ilmastonmuutosta käsitellään oman toimituksen eri osastoilla, mutta ei riittävästi.
Moni kyselyyn vastanneista journalisteista toivoi koulutusta esihenkilöilleen, koska he vaikuttavat merkittävästi ilmastojournalismin sisältöön ja määrään.

”Koulutusta voisi järjestää erityisesti tuottajille ja toimituspäälliköille, jotka ovat vastuussa siitä, mitä juttuja ylipäätään pääsee läpi. Juuri heidät pitäisi saada ymmärtämään, että ilmastonmuutos ei ole juttuaihe vaan näkökulma, joka sisältyy lähes jokaiseen juttuun tavalla tai toisella”, yksi vastaaja kirjoitti.

”Tekisin mielelläni vielä enemmän ilmastoaiheisia juttuja. Tähän kaipaisin tukea ennen kaikkea esihenkilöiltä, sillä heidän näkemyksensä vaikuttavat kuitenkin ratkaisevasti siihen, mitkä jutut jäävät kirjoittamatta ja mihin aiheisiin tartutaan”, toinen vastaaja kertoi.

Kyselyyn vastasi 20 esihenkilöä – päätoimittajia, uutispäälliköitä ja toimituspäälliköitä. Puolet heistä ei kokenut tarvitsevansa koulutusta ilmastonmuutokseen liittyvissä kysymyksissä.
Loput vastasivat tarvitsevansa koulutusta tai pohtivat sen ehkä olevan hyödyllistä. Eräs toimituspäällikkö totesi, että tiedon tarve on suuri, mutta ei osannut edes sanoa, mitä tarvitsee. Puolet esihenkilöistä oli sitä mieltä, että ilmastoa käsitellään omassa julkaisussa tarpeeksi.

Ilmastokysymyksiin perehtynyt toimittaja, Long Playn ympäristönmuutoksen erikoistoimituksen vetäjä Hanna Nikkanen tunnistaa esihenkilöiden ja työntekijöiden koulutuseroihin liittyvän pulman. Hän on huomannut, että joskus esihenkilöt toivovat toimittajien kouluttautuvan ilmastokysymyksissä, mutta eivät itse ajattele tarvitsevansa koulutusta.

”Onko toimittajien koulutuksesta lopulta hyötyä, jos he törmäävät tuottajaan tai uutispäällikköön, joka on itse jättänyt kouluttautumatta? Aiheesta on kuitenkin vaikea toimituksessa puhua, koska asetelma on hierarkkinen”, Nikkanen sanoo.

Tärkeän aiheen parissa työskentely helpotti useiden vastaajien ilmastokriisiin liittyvää huolta. Moni vastaaja koki silti ilmastoaiheen käsittelyn raskaaksi. Taustalla ovat esimerkiksi henkilökohtaiset
ilmastohuolet tai paikallistason ristiriidat, kuten lihan tuotantoon ja sen kulutukseen liittyvät aiheet.
Vastaajat toivoivatkin apua ilmastokriisin paikallisten vaikutusten hahmottamiseen. Eräs vastaaja ehdotti, että koulutusta voisi järjestää paikallinen lehtiseura.

Paikallisuus näkyi myös kuvitukseen liittyvissä vastauksissa. Journalisteilla on esimerkiksi pyrkimyksenä kuvittaa juttu ”suomalaisille läheisillä aiheilla tai paikoilla, jotta aihe tuntuu läheiseltä lukijalle”.
Helsingin yliopiston median ja viestinnän professorin Risto Kuneliuksen mukaan journalistien olisikin tärkeää miettiä, miten ilmastonmuutokseen sopeutuminen näkyy omalla alueella nyt tai vaikka viiden vuoden päästä. Millaisia arkisia vastakkainasetteluja, jännitteitä ja muutoksia on tulossa ja mitä niistä seuraa?

”Pitäisi hyväksyä ja nähdä myös mahdollisuutena se, että asiat muuttuvat. Siitä seuraa paljon kiinnostavia juttuaiheita ja uutisia, jotka vain lisäävät journalismin relevanssia.”

Kunelius on tutkinut yli kymmenen vuotta ilmaston käsittelyä journalismissa. Parhaillaan vireillä on tutkimusta ilmaston käsittelystä paikallisjournalismissa.

Ilmastokysymysten käsittelyssä hankalaksi aihealueeksi koetaan erityisesti talous. Kyselyssä ei erikseen kysytty siitä, mutta monet vastaajat nostivat avovastauksissaan esiin juuri talouden vallan journalismissa.
Talouskasvu ja kulutuksen lisääntyminen ovat usein ristiriidassa ilmastokriisin vaatimien toimien kanssa. Silti talouskasvua harvoin kyseenalaistetaan jutuissa. Tätä toimittajat pitivät ongelmallisena.

”Näkisin mielelläni lisää journalismia, jossa valtaa pitävät tahot ja yritykset haastetaan ja kiritetään toimimaan myös kritiikin kautta. Talouskasvua ei enää saisi pitää kaiken perustana olevana normaalina, jonka läpi asioita katsotaan, ja journalismin tulisi murtautua nykyistä systeemiä ylläpitävästä muotistaan kohti uudistavaa ja herättävää”, yksi vastaajista kirjoitti.

”Suhtaudun entistä kriittisemmin siihen, että talouskasvu esitetään journalismissa
aina lähtökohtaisesti positiivisena asiana. Tätä on kuitenkin vaikea omassa työssään muuttaa, varsinkin niin sanottuna rivitoimittajana: omat jutut eivät muuta kokonaisuutta”, toinen vastaaja kertoi.

Hanna Nikkasen mielestä talouskasvu on näkökulma, jonka journalismi hyvin automaattisesti valitsee. Hän toivoisikin, että juuri nyt kirjoitettaisiin esimerkiksi pandemian purkautumisen aiheuttamasta päästöpiikistä, jota aiemmin kovasti ennustettiin. Nyt se olisi ajankohtaista, mutta juttuja ei näy.

”Kun on olemassa nousun lupaus, niin aika vahva käytäntö on, että venettä juuri sillä hetkellä ei keikuteta”, Nikkanen sanoo.

Koko yhteiskunta on kiinni ajatuksessa jatkuvan talouskasvun tarpeellisuudesta, sanoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Timo Harjuniemi. Siksi myös journalistien on vaikea kyseenalaistaa sitä.

Harjuniemi tutki väitöskirjassaan journalismin tapaa käyttää talouskuri-sanaa 2010-luvun eurokriisin yhteydessä. Harjuniemen mukaan median puhetapa oikeutti silloin tehdyt poliittiset päätökset. Ei kysytty, pitääkö leikata, vaan kuinka paljon pitää leikata. Onko myös ilmastoa käsittelevässä journalismissa vallalla puhetapa tai näkökulma, joka ottaa poliittiset toimet annettuina?

Harjuniemi arvioi, että journalismia hallitseva kehys tulee valtavirtataloustieteen sisältä. Siinä ilmastonmuutokseen vastataan markkinaehtoisesti. Kulutusta ohjataan vähähiilisempään suuntaan esimerkiksi päästökaupalla. Hyväksytyt keinot hillitä ilmastonmuutosta näyttävät siis löytyvän vallitsevan talousjärjestelmän sisältä.

Kyselyn vastaajien enemmistö oli sitä mieltä, että journalismin tulisi haastaa yhteiskunnan eri tahoja kohti tieteellisesti perusteltuja, nopeita ilmastotoimia. Kuitenkin melkein puolet oli sitä mieltä, että journalismi ei siinä onnistu.

Miten journalistit voisivat sitten haastaa talouden valtaa? Harjuniemen mielestä oleellisempaa on se, ajattelemmeko talouden olevan asia, johon voimme vaikuttaa, vai jotain, mihin poliitikkojen ei pitäisi suunnitelmallisesti juuri puuttua.
”Ehkä kiinnostava kysymys ilmastokriisin ratkaisussa on se, minkälaisia työkaluja meillä on valjastaa talous ja talouspolitiikka palvelemaan tätä siirtymää.”

Hanna Nikkanen muistuttaa, että talous perustuu pääasiassa materiaan. Luonnon materiaalien riittävyys on asia, josta toimittajat eivät ole tottuneet Nikkasen mukaan kysymään. Jos jossain tehdään investointi, johon liittyy materiaalista toimintaa kuten metallien, puun tai energian käyttöä, pitäisi toimittajien kysyä, mistä puubiomassa otetaan ja tarkoittaako se lisähakkuita jossakin, mistä kaivannaiset tulevat tai miten mineraalien hankinta hoidetaan.

”Se on ihan käyttökelpoinen kysymys, että mistä aine tulee. Esimerkiksi puunkäyttöön liittyvissä jutuissa on usein huutava aukko”, Nikkanen sanoo.
Journalistien vastauksista nousee lisäksi halu muuttaa vallitsevia, huonoksi todettuja narratiiveja. Vastaajat kaipasivat apua siihen, miten jutut voisivat olla rakentavia ja esimerkiksi tukea luontoyhteyden löytymistä.

Risto Kunelius painottaa, ettei journalismi yksin pysty ratkaisemaan asioita.
”Journalismia tarvitaan tarttumaan asioihin ja työstämään uudenlaisia ajattelutapoja tai näkemyksiä, mutta sen tärkeimmät resurssit eivät ole toimituksissa. Ne ovat siellä, missä erilaiset ihmisryhmät niitä miettivät ja kokeilevat.”

Kunelius tunnistaa kaksi ilmastojournalismia hallitsevaa narratiivia. Ensimmäinen on ympäristöaktivismin kriisinarratiivi, jossa tietty sukupolvi on kävellyt pitkään unissaan ja siitä syystä myöhemmät sukupolvet kärsivät.

Toinen on isänmaallinen narratiivi, jossa huolehditaan vain itsestä ja omista eduista.
Kuneliuksen mielestä journalismiin tarvittaisiin uusi kertomus, joka edellyttäisi sitä, että meidän tarvitsee muuttua.

”Ehkä sellainen kertomus voisi syntyä kysymällä, mikä meille on loppujen lopuksi tärkeää. Mitä me haluamme säilyttää, mistä täytyy luopua ja mitä saamme tilalle?”