Kestääkö se?
Maailma on viime viikot seurannut Gazan tulitauon pitävyyttä. Israel ja Gazaa hallitseva Hamas-järjestö lupasivat tammikuun puolivälissä pidättäytyä vihollisuuksista 42 päivän ajan.
Säilyykö hauras aselepo niin kauan? Onnistutaanko sille sopimaan jatkoa? Saadaanko siitä pysyvä?
Israel reagoi Hamasin lokakuussa 2023 Israeliin tekemään terrori-iskuun valtaamalla Gazan jo saman kuun lopulla. Sen jälkeen se ei ole päästänyt ulkomaisia toimittajia itsenäisesti katsomaan, kuvaamaan ja kertomaan, mitä alueella tapahtuu. Joitakin kansainvälisen median edustajia on käynyt Gazassa Israelin sotajoukkojen huomassa.
Israel on selittänyt linjaa ”journalistien turvallisuudella” ja omien joukkojensa suojelemisella.
Gazassa on lokakuun 2023 jälkeen kuollut lähes 50 000 ihmistä. YK:n mukaan 70 prosenttia Gazan rakennuskannasta on tuhottu. Alueella toimivien, paikallisten journalistien työ on ollut käytännössä mahdotonta. Surmansa on amerikkalaisen, lehdistönvapautta puolustavan kansalaisjärjestö CPJ:n tammikuun lopussa päivittämän tiedon mukaan saanut 167 journalistia.
Tulitauon myötä kansainväliset sananvapausjärjestöt ovat vaatineet, että Israel päästää journalistit liikkumaan Gazassa vapaasti.
MTV Uutisten uutispäällikkö, sotakirjeenvaihtaja Niko Nurminen sanoo lähtevänsä Gazaan todistamaan alueen tuhoja omin silmin heti, kun se on mahdollista.
”Olen pitänyt yhteyttä media-akkreditointeja Israelissa myöntäviin viranomaisiin, ja kysynyt, onko heillä mitään tietoa, milloin Gazan alueelle voisi päästä”, Nurminen kertoo.
”Toistaiseksi vastaus on ollut, että tilanne jatkuu ennallaan. Enkä usko, että se nyt määräaikaisen tulitauon aikana välttämättä muuttuukaan.”
Nurminen huokaisee, pitää tauon kuin itseään kerätäkseen, ja jatkaa.
”Ei kai ole kenellekään epäselvää, että Gaza on tuhottu ihan totaalisesti. Mutta ajattelen silti, että sieltä on kaikki mahdollinen kerrottavana. Jälleenrakennusoperaa-tiosta tulee aivan massiivinen”, Nurminen sanoo.
”Tällä hetkellähän siellä tehdään raivaustyötä. Raivataan räjähtämättömiä ammuksia, joita on todella paljon. Silminnäkijäraportointia sodan tuhoista se tulisi varmaankin olemaan. Ihmisten kuuntelemista ja heidän kokemustensa kertomista.”
Vaikka Gazaan ei ole kohta puoleentoista vuoteen ollut pääsyä, Nurminen on edelleen käynyt Lähi-idässä juttumatkoilla. Hän kävi Israelin niin ikään miehittämällä Länsirannalla viimeksi viime vuoden lopulla.
Nurmisen mukaan on selvää, että lähialueelta näkee myös Gazan tilanteen selvästi paremmin kuin MTV:n toimituksesta Vallilasta, vaikka vuosien varrella syntyneitä kontakteja pystyykin nykyisin tavoittamaan myös etäyhteydellä.
”Ei ole ollenkaan sama asia tehdä uutisia Suomesta käsin”, Nurminen sanoo.
”Esimerkiksi Länsirannalla on mahdollista tavata Gazasta paenneita ihmisiä, joilla taas on Gazassa sukulaisia ja perhettä, joihin he pitävät yhteyttä. Totta kai välitöntä tietoa saa siellä paljon paremmin.”
Israelissa toimiminen vaatii toimittajalta hermojen hallintaa ja kärsivällisyyttä, Nurminen sanoo. Esimerkiksi Länsirannalla tieyhteydet ja reitit voivat muuttua niin, että aamupäivällä puoli tuntia vienyt matka kestääkin iltapäivällä kolme tuntia tai pidempään.
”Tämä on tietenkin palestiinalaisille ihan arkea.”
Nurminen teki viime vuosikymmenellä juttuja myös qatarilaisomisteiselle arabimaailman mediajätti Al-Jazeeralle. Hän sanoo sen yhä välillä nostattavan israelilaisviranomaisten kulmakarvoja.
Suuremmilta vaikeuksilta Nurminen on kuitenkin välttynyt. Kuumottavia tilanteita on silloin tällöin.
Viime kesänä Nurminen istui hotellihuoneessaan Tel Avivissa editoimassa uutisjuttua.
”Hotellihenkilökunta koputti ovelle, ja hätisti sitten kovalla kiireellä pihalle, jossa odotti kaksi raskaasti aseistautunutta sotilaspoliisia”, Nurminen kertoo.
”Jouduin selittämään aika pitkästi, mitä olin kulkenut kaupungilla kuvaamassa.”
Todennäköisesti satunnainen sivullinen oli hälyttänyt virkavallan ihmeteltyään kuvituskuvaa kuvanneen Nurmisen liikkeitä. Tilanteesta ei seurannut kummempaa.
”On toki mahdollista, että he myös halusivat olla uhkaavia.”
Suomalainen media ei ole viime vuosina ollut Israelissa tai muissa Lähi-idän maissa läsnä kattavasti. Esimerkiksi Nurminen, Ylen Antti Kuronen ja Helsingin Sanomien Kaisa Rautaheimo ovat kyllä käyneet juttukeikoilla. Alueella toimii myös suomalaisia freelancereita. Pysyvää kirjeenvaihtajaa suomalaismedialla ei kuitenkaan ole ollut Lähi-idässä vuosiin.
Syitä on monia. Toimitusten resursseja on leikattu ja lähempänä riehuva Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on vienyt suuremman huomion. Ukrainaan on helpompi mennä, ja se kiinnostaa suomalaista yleisöä enemmän.
Irene Zidan vietti noin puolet vuodesta 2017 Ylen Lähi-idän kirjeenvaihtajana Jerusalemissa (tuolloin vielä nimellä Aishi Zidan). Hän on sittemmin ainakin toistaiseksi jättänyt journalismin ja työskentelee nyt Suojelupoliisissa viestintäasiantuntijana.
Zidan käsitteli Lähi-idän tapahtumia ja omia, isänpuoleisia palestiinalaisjuuriaan viime syksynä ilmestyneessä esikoisromaanissaan Isäni appelsiinikukkien maasta (WSOY).
Hänen mielestään median läsnäolon vähäisyys Lähi-idässä on ongelma. Suomesta käsin juttuja tekevä toimittaja jää Zidanin mukaan helposti omien ennakko-oletustensa vangiksi.
”Silloin jäävät kokonaan pois sellaiset hetket, että joku paikallinen tuttava sanoo jotain kiinnostavaa, jonka kautta taas saa oivalluksen koko yhteiskunnasta. Isotkin asiat tai tapahtumaisillaan olevat muutokset jäävät helposti huomaamatta,” Zidan sanoo.
Zidan nostaa esimerkiksi Syyrian hiljattaisen vallankumouksen. Suomalaismedia oli uutisesta kuin puulla päähän lyöty, hän kärjistää.
”Kukaan ei ollut raportoinut Syyriasta ikuisuuksiin. Miten vallanvaihtoa olisi voitukaan ennakoida”, Zidan sanoo.
Zidan sanoo huomanneensa ulkomaantoimittajana työskennellessään, miten nopeasti ihmisten tuntemukset ja yleinen ilmapiiri voivat muuttua.
”Menin Tunisiaan arabikevään aikoihin kahden vuoden tauon jälkeen. Yllätyin, miten ihmisten koko mielenmaisema oli aivan uusi: keskusteluilmapiiri, päällimmäiset huolet. Sellaista on todella vaikea hahmottaa etäältä.”
Mediatalojen analytiikkatyökalut vaikuttaisivat kuitenkin kohtelevan Gaza-aiheita armottomasti. Se on iso ongelma, Zidan sanoo.
”Ymmärrän myös toimitusten tuskan. Ei tämä taida olla erityisesti lukijoita vetävä aihepiiri. Tiedän, että toimituksissa mietitään keinoja saada ihmisiä kiinnostumaan”, Zidan sanoo.
Hän mainitsee haastatteluviikolla Helsingin Sanomissa ilmestyneen jutun Egyptiin päätyneistä Gazan pakolaisista.
”Juttu oli erinomainen, mutta ei se verkkolehden etusivulla pitkään ollut.”
Kansainvälinen media käyttää Gazan katastrofin yhteydessä termiä ”kansanmurha”. Myös suomalainen media käyttää termiä yhä useammin.
Sanan käyttö on silmämääräisen tarkastelun perusteella yleistynyt loppuvuodesta 2024 alkaen. Taustalla ovat ainakin Amnestyn ja YK:n Palestiina-komitea UNSCOP:in julkilausumat, joissa Israelin katsottiin syyllistyneen Gazassa joukkotuhontaan ja kansanmurhaan.
Ylen nyttemmin lakkautettu mediakriittinen Viimeinen sana -ohjelma käsitteli ”kansanmurha”-termin käyttöä jo vajaa vuosi sitten, huhtikuussa 2024. Tuolloin Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen vt. esihenkilö Jukka Huusko ja MTV:n ulkomaantoimituksen päällikkö Mirja Kivimäki vastasivat, että median on syytä välttää rajuja termejä: Kansanmurhaa pahempaa rikosta ei ole.
Heidän mukaansa median pitäisi odottaa esimerkiksi YK:n Kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) tuomioita ennen termin vakiinnuttamista.
Todisteita palestiinalaisiin siviileihin kohdistuvista, joukkotuhontaan viittaavista toimista on tullut julkisuuteen sittemmin useasti. Pitääkö median silloin todella odottaa kansainvälisen tuomioistuimen lopullista kantaa? Eikö journalistien pitäisi olla Gazan sodasta kertoessaan palestiinalaisten puolella?
Ajatus saattaa kuulostaa journalismin etiikan vastaiselta.
Sota- ja konfliktijournalismi ei kuitenkaan ole täysin puolueetonta aina muulloinkaan. Ukrainan sodasta uutisoidaan jatkuvasti ukrainalaisten kärsimyksiin eläytyen. Media suhtautuu Venäjän hallinnon lausuntoihin huomattavan skeptisesti. Se ei ole juuri kenenkään mielestä väärin tai kyseenalaista.
MTV:n Niko Nurminen pitää puolueetonta suhtautumista Gazan konfliktiin silti edelleen välttämättömänä peruslähtökohtana. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ilman mitään provokaatiota, kun taas Gazan nykyisen sotatilan taustalla oli Hamasin terrori-isku, Nurminen vertaa.
Toisaalta Israel oli tätä ennen miehittänyt ja sortanut palestiinalaisalueita vuosikymmenten ajan. Israelin pitkään jatkunutta kolonisaatiota on kuitenkin vaikea saada mahtumaan kahden minuutin uutisjuttuihin, Nurminen sanoo. Hän sanoo silti pyrkivänsä saamaan juttuihinsa historiallista taustoitusta.
”Toisaalta on luotettava siihen, että yleisö jo tietää historiallisesta kontekstista”, Nurminen sanoo.
”Joka tapauksessa puolen valitseminen olisi huono juttu. Se olisi jotakin muuta kuin journalismia.”
Irene Zidan sanoo kaipaavansa medialta ennen kaikkea tarkempaa kuvausta siitä, millaista miehitysvallan alla eläminen on.
”Ymmärrän, että se on todella vaikeaa, ja vaatii nimenomaan siellä elämistä”, Zidan sanoo.
”Minusta tuntuu, etten itsekään kirjeenvaihtajana onnistunut kuvaamaan palestiinalaisten kokemaa hapettomuuden tunnetta, miten heillä ei ole omiin asioihinsa käytännössä mitään valtaa. Naapuri voidaan yhtäkkiä pidättää, tiesulkuja voi ilmestyä mihin vain.”
Ylen ulkomaantoimituksen päällikkö Krista Taubert sanoo Gazan tilanteen jakavan osan yleisöstä selkeisiin leireihin. Sekä Israel-mieliset että Palestiinan asiaa kannattavat toivovat, että uutiset olisivat kallellaan heidän näkemystensä suuntaan.
”Välillä on tuntunut, että jotkut nuoremmat uutisten kuluttajat eivät aina ihan ymmärrä, että journalistien ei kuulu olla moraalituomareita”, Taubert sanoo.
”Joidenkin mielestä on väärin, että emme nimeä tapahtumia kansanmurhaksi. Mutta meidän lähtökohtamme on, että kysytään asiantuntijoilta, onko tässä viitteitä sellaisesta.”
Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki kuuluu sekä diplomaatti- että tutkijantaustansa vuoksi johtaviin suomalaisiin Lähi-idän asiantuntijoihin. Hän sanoo suomalaismedian tekevän Gazan sodasta pääsääntöisesti hyvää journalismia. Kysymystä puolueettomuudesta hän kuitenkin katsoo laajemmasta perspektiivistä. Niin sanottu globaali etelä näkee tilanteen hyvin eri tavalla kuin länsimaat, Ruohomäki sanoo.
”Vaikkapa Turkissa, Saudi-Arabiassa tai Intiassa pidetään tekopyhänä, että länsi ja läntinen media eivät suhtaudu palestiinalaisten ahdinkoon samalla tavalla kuin ukrainalaisten.”
Ukrainan sodan narratiivi on Suomessa ja muuallakin Euroopassa selkeä ja kohtuullisen jaettu. Sota muodostaa meille eksistentiaalisen uhan. Mutta niin muodostaa Gazankin sota, palestiinalaisille.
Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola sanoo uutisten jäävän usein siihen, että kerrotaan Benjamin Netanjahun näkökulma, sitten Hamasin näkökulma. Syvempi analyysi unohtuu. Se johtaa valheelliseen tasapainotteluun, jossa ei kysytä, mistä näkökulmat ovat syntyneet ja mikä niissä on totta.
”Ymmärrän tietysti, että luotettavan tiedon saaminen punnittavaksi tästä konfliktista ei ole helppoa”, Juusola sanoo.
Juusola kirjoitti Helsingin Seudun Journalistit ry:n julkaiseman Lööppi-lehden esseessään siitä, miten Gazan konfliktin epäsymmetrisyys ja kolonisaation pitkä historia unohtuvat länsimedialta aika ajoin. Siksi median on vaikea erotella Gazan sodassa oikeaa ja väärää.
”Iso ongelma mediassa on ilman muuta se, että konfliktit nousevat otsikoihin siinä vaiheessa, kun ne eskaloituvat”, Juusola kirjoitti.
”Tämä luo vääjäämättä mielikuvaa, että konflikti alkaa siinä vaiheessa, kun eskalaatio tapahtuu.”
”Globaalin etelän ajatus lännen tekopyhyydestä on ihan perusteltu. Ei siitä mihinkään pääse”, Olli Ruohomäki sanoo.
Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta Gazan konfliktissa on alistava osapuoli ja alistettu osapuoli, Ruohomäki huomauttaa.
”Netanjahuhan on etsintäkuulutettu sotarikollinen, aivan kuten Vladimir Putinkin. Silti hänen näkökantansa tuodaan yleensä ihan neutraalisti esiin.”
Gaza-journalismin herättämät tunteet näkyvät myös toimitusten saamassa palautteessa. Kun väkivalta alueella kiihtyi lokakuussa 2023, kiihtyi myös suomalaisten toimittajien häiriköinti.
Ylen silloinen päätoimittaja Jouko Jokinen kertoi Journalistin haastattelussa marraskuussa 2023 yhtiön korottaneen valmius- ja varautumistasoaan.
Viimeisen sanan huhtikuisessa jaksossa Helsingin Sanomien Jukka Huusko sanoi palautteen olevan välillä niin asiatonta ja uhkaavaa, että osa toimittajista kieltäytyy tekemästä Gaza-uutisia. Myös journalistien kohtaamaa häirintää ja uhkailua kartoittavassa kyselytutkimuksessa Gaza nousi aiempaa selvemmin epäasiallista palautetta useimmin aiheuttavien aiheiden tuntumaan.
Ylen Krista Taubert tunnistaa ongelman. Hänen mukaansa Ylen toimittajat eivät kuitenkaan ole toistaiseksi joutuneet kieltäytymään Gaza-uutisista. Osa palautteesta on silti luokiteltavissa vihaviesteiksi, Taubert sanoo. Tällaista palautetta tulee hänen mukaansa jonkin verran enemmän Israel-mielisiltä.
”Niissä on ammattitaidon vähättelyä ja nollaamista. Joillekin palautteen antajille konfliktista on tullut identiteettipoliittinen kysymys.”
Lähi-Idän tutkijat Olli Ruohomäki ja Hannu Juusola kertovat saavansa Israelia ja Palestiinaa koskevista mediaesiintymisistään säännöllisesti asiatonta palautetta.
”Useimmiten syytetään antisemitismistä. Minua on nimitetty myös islamistiksi ja kommunistiksi”, Juusola sanoo.
Naiskollegat saavat myös seksualisoivaa palautetta. Juusolan mukaan vihapalaute voi johtaa myös tutkijoiden itsesensuuriin.
”Tutkijoita kannustetaan yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen, mutta mitään suoraa hyötyä siitä ei ole, esimerkiksi palkka ei nouse sen takia. Moni miettii siksi, kannattaako tästä asiasta olla äänessä”, Juusola sanoo.
Irene Zidanin esikoisromaani on aluksi hiljaiselta näyttäneen vastaanoton jälkeen kerännyt rutkasti mediahuomiota. Vaikka Zidan on antanut aiheesta haastatteluja, epäasiallista palautetta ei ole tullut.
”Ehkä kirjailijan ilmaisunvapaus sitten on suurempi”, hän sanoo.
Zidan sanoo pyrkineensä toimittajantyössään ja erityisesti kirjeenvaihtaja-aikanaan kaikkien osapuolten tasapuoliseen kuulemiseen. Hän asettui Jerusalemissa asumaan nimenomaan juutalaisalueelle, koska tunsi heidän kulttuuriaan huonommin.
”Jos on jostakin kulttuurista heikot pohjatiedot, puuttuu helposti myös rohkeus ja raportoinnista tulee näennäisen objektiivista ja näkemyksetöntä”, Zidan sanoo.
”On tärkeää pystyä raportoimaan tarkkanäköisesti ja oikein. Halusin välttää sitä, että olisin jonkun puolella.”
Uusimmassa lehdessä
- Perinteisten mediatuotteiden yleisöt kutistuvat, mutta nekin on tehtävä – ja mielellään hyvin. Millaista on tehdä työtä, jolle toiset povaavat jo sukupuuttoa?
- Kimmo Porttilan mielestä urheiluselostaja on hääjuhlien humalainen eno
- Haastattelujen saaminen on vaikeutunut, arvioivat kokeneet journalistit. Miksi asiantuntijat suhtautuvat pyyntöihin nihkeästi?
- Redigeringen av Bonniers finländska papperstidningar flyttar till Sverige
