Elokuva- ja tv-ala

Elokuva- ja tv-työntekijät menivät lakkoon – Putouksen yleisöltä kannustavaa palautetta lakkovahdeille

Elokuva- ja tv-tuotantojen lakko koski lauantaina 8. maaliskuuta tehtyjä suoria lähetyksiä. Rami Ilola (edessä) jakoi lakosta kertovia lentolehtisiä Putous-ohjelman kuvauspaikan edessä Helsingissä yleisölle.

Elokuva- ja televisiotyöntekijät ovat olleet lakossa tänään lauantaina 8. maaliskuuta. Lakko on vaikuttanut muun muassa Putouksen, Emma-gaalan, Loton ja MTV:n uutisten suorien tv-lähetysten tuotantoon.

”Lakkopäivä on historiallinen. Edellisestä lakosta on 37 vuotta, joten en ole tätä ennen kokenut. Toki neuvottelijana minulle saavutusten päivä on se, kun sopimus syntyy”, Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen sanoo.

Savolainen oli lauantai-iltapäivällä lakkovahtien tukena Helsingin Arabianrannassa ennen Putous-ohjelman kuvauksia. Lakkovahdit päivystivät yleisösisäänkäynnillä. Yellow Film & TV:n tuotannon työntekijät kulkivat sisään toista kautta.

Vielä iltapäivällä ei ollut tiedossa, miten lakko vaikuttaa viikon suosituimpien televisiolähetysten toteutumiseen. Savolainen on kuullut, että työnantajat ovat ”joutuneet tekemään erilaisia järjestelyjä” tuotannoissa.

”Päivä ei ole mennyt niin kuin business as usual, mikä on lakon tarkoituskin. On jännä katsoa, mistä on saatu korvaavaa työvoimaa. Liiton viestihän on se, että kun ala on lakossa, töihin ei mennä. Se on työntekijän laillinen perusoikeus.”

Lakkoon päädyttiin useiden sovittelukierrosten jälkeen. Tiistaina 4. maaliskuuta Palvelualojen työnantajat (Palta) hylkäsi sovittelija Jukka Ahtelan sovintoesityksen. Journalistiliitto ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme olisivat hyväksyneet sen.

Kiistakysymyksiä on neuvotteluissa kaksi: palkankorotusten sitominen yleiseen linjaan sekä työntekijöiden jaksamisen turvaaminen muun muassa jaksotyön lepoajan pidentämisellä.

”Jaksamisen ongelmat ovat varmasti asia, jonka alan ihmiset tunnistavat työssään. Mielestämme työehtosopimus on keskeinen keino niiden ratkaisuun. Sovintoesitys sisälsi myös jaksamispaketin, joten ainakin sovittelija ymmärsi tavoitteitamme”, Savolainen sanoo.


Rami Ilola oli lakkovahtina Putouksen kuvauksissa Helsingin Arabianrannassa. Yleisön vastaanotto oli aurinkoisena lauantaina hänen mukaansa positiivinen ja kannustava.

Valoteknikkona ja valaisijana työskentelevä Rami Ilola oli lakkovahtina Putouksen kuvauspaikalla. Hän jakoi kevätauringossa jonottavalle yleisölle Journalistiliiton ja Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry:n tietopaketteja lakosta. Vastaanotto oli hänen mukaansa positiivinen ja kannustava.

Ilola kertoo esimerkkejä elokuva- ja tv-alan jaksamisongelmien syistä, joiden korjaamiseksi hän on nyt lakossa.

”Työntekijät saavat tietää työvuoronsa hyvin viime tingassa. Päivärytmi heittelee radikaalisti, ja sen korjaamiseen on liian lyhyet ajanjaksot. Jos on päällä pidempi draamatuotanto, oman vapaa-ajan suunnitteleminen on käytännössä mahdotonta. Lisäksi työntekijöiltä oletetaan venymistä: jos työvuoro ei menekään suunnitellusti, oletuksena on se, että jäädään tekemään ylityöt, kunnes saadaan valmista. Ei siis ole varmaa tietoa siitäkään, että päivä loppuu ajallaan.”

Elokuva- ja tv-alan freelancer Janina Witkowski toivoo, että jaksamista käsittelevistä parannuksista voitaisiin sopia tes-neuvotteluissa. ”Jos nämä asiat saisi kirjattua sopimukseen, me kaikki voisimme keskittyä työn tekemiseen”, Witkowski sanoo.

Toinen lakkovahti, elokuva- ja tv-alan freelancerina työskentelevä Janina Witkowski, kertoo niin ikään saaneensa Putous-yleisöltä ”tsemppipeukkuja ja kannustuskommentteja”. Hän muistuttaa, että jaksamiseen liittyviä ongelmia on nostettu esiin aiemmillakin tes-kierroksilla.

”Vaikka puhuttaisiin, että näistä asioista sovitaan yhdessä ja keskustellaan pitkin sopimuskautta, se ei tunnu toimivan. Työnantajien ja työntekijöiden välille syntyy aina kiistoja tulkinnoista. Jos nämä asiat saisi kirjattua sopimukseen, me kaikki voisimme keskittyä työn tekemiseen”, Witkowski sanoo.

”On ikävää, että meidän tarvitsee lakkoilla, mutta se on välttämätöntä, ellei muuten päästä yhteisymmärrykseen. Tämä on itselleni tosi rakas ammatti ja haluaisin, että ihmiset voivat tehdä tällä alalla töitä eläkeikään asti. Pelkään, että nykyisellä kehityksellä se ei ole mahdollista.”

Perjantaina 7. maaliskuuta Journalistiliitto antoi uuden lakkovaroituksen. Edunvalvontajohtaja Petri Savolainen uskoo, että seuraava sovittelukierros alkaa viikonlopun jälkeen.

”Varmaankin meidät kutsutaan taas Bulevardille ja prosessi alkaa uudestaan.”


Oikaisu 8.3. klo 23.35: Toisin kuin jutussa alunperin kerrottiin, Putous ei ole Angel Films -yhtiön, vaan Yellow Film & TV -yhtiön tuotanto.