Kuolleita

Sivistynyt sanankäyttäjä

Toimittaja Asko Vuorjoki 8. 10. 1937 Helsinki – 11. 10. 2021 Helsinki

Uuden Suomen ja Iltalehden toimittaja, valtiotieteen maisteri Asko Vuorjoki kuoli lokakuussa 84-vuotiaana. Vuorjoki syntyi 8.10.1937. Wegeliusten vanhan pappis- ja kulttuuriklaanin suomenkieliseen haaraan ja oli Vuorjokien suvun päämies.

Askon isä oli opettaja ja sodan ajan tiedustelu-upseeri, joka syksyllä 1944 päätti lähettää perheensä varalta turvaan Ruotsiin. Seitsenvuotias Asko vei matkan ja partion johtajana äitinsä ja nuoremmat sisaruksensa Tornioon ja ylempää joen yli Ruotsiin, jossa he olivat kunnes maan säilyminen oli varmistunut.

Isän varhaisen kuoleman takia hän joutui lapsena uudelleen perheen tosiasialliseksi pääksi. Siitä pitäen hän lopun elämänsä halvaantumiseensa saakka huolehti empaattisesti ja varmakätisesti muista ihmisistä, minkä monet kollegatkin saivat kokea. Vapaamuurarijärjestössä Vuorjoki oli aktiivinen ja arvostettu veli puolen vuosisadan ajan; lähipiirilleen veljeskunnan filosofian ja arvojen henkilöitymä.

Vuorjoki oli sotilasarvoltaan vänrikki ja opiskeli valtiotieteen maisteriksi. Hän teki päivätyönsä journalistina, ensin Uuden Suomen ulkomaantoimittajana 60-luvun alusta lehden loppuun saakka 1991, ja sen jälkeen Iltalehden ympäristötoimittajana, mistä jäi eläkkeelle. Tämän ohella hän oli intohimoinen ornitologi ja etevä valokuvaaja. Hän oli Uuden Suomen kirjeenvaihtaja Bonnissa 1965-69 ja kävi 1970-luvulla havainnoimassa muun muassa Saigonin sortumista.

Suomettumisen aikana Vuorjoen artikkelit olivat Moskovan ja Tehtaankadun silmätikkuna. Hänen kirjoituksensa Baltian maista 1971 pääsi jopa Neuvostoliiton politbyroon käsittelyyn itsensä Brezhnevin johdolla. Hän oli, paitsi todennut ettei miehitys hävittänyt maiden kansallista olemassaoloa, myös kirjoittanut neuvostotalouden vaikeuksista joista ei sopinut puhua.

Vuorjoki oli monumentaalisen sivistynyt, tervejärkinen, huumorin ja suhteellisuuden tajuinen, etevä ja peloton sanankäyttäjä ja suvereeni esiintyjä. Hänellä oli luontainen kyky pitää kaikkia ihmisiä vertaisinaan. Ihmisenä hän oli kuin luonnonvoima.

Muistan aurinkoisen peilityynen kesäaamun suvun saaristohuvilalla Sipoossa: Asko oli uimasillaan meressä kuin jättiläissaukko kipparinlakki päässä, piippu suussa, savu tuprusi, ja nosteli verkkoja majesteettisin kädenliikkein, plumpsautellen niistä kaloja vieressä kelluvaan ämpäriin. Rantaan pesiytyneet äkäiset kyhmyjoutsenet eivät sietäneet ihmisiä lähellään, mutta pitivät Askoa merenjumalana ja söivät hänen kädestään pullaa ja kumarsivat hartaina kiitokseksi.

Kesällä 2012 Vuorjoki sai ensin aivoinfarktin, vasemmanpuoleisen halvauksen, alkoi lupaavasti toipua, ja sitten liuotuslääkinnän avittaman aivoverenvuodon ja oikeanpuoleisen halvauksen, joka oli niin paha, että hän joutui makaamaan sairaalassa halvattuna ja lähes puhekyvyttömänä yli yhdeksän vuotta. Hänen vasen kätensä kuitenkin toimi ja siinä oli loppuun saakka voimaa. Vaikka puhuminen oli vaikeaa, hän pystyi laulamaan. Keskustelussa hän reagoi ilmeillä ja nauroi oikeissa paikossa. Elina-tyttären mukaan isä oli loppuun saakka skarppi.

Vuorjoki kuoli rauhallisesti kolmanteen ja viimeiseen aivohalvaukseensa maanantaina 11.10. illansuussa. Väkevä sydän kesti murtumatta viimeiseen saakka.

Tämä yhdeksän vuoden kärsimyskausi oli kauhea, mutta se todisti kuitenkin koko ajan että henki on vahvempi kuin aine. Vuorjoella oli syklinen ja kosminen ja virrallismerellinen aikakäsitys. Hän oli varma siitä, että se mitä uskomme ihmiselämäksi on vain yksi koululuokka todellisessa elämässä, joka on ikuinen.

Lue lisää aiheista: