Henkilökuvauksen lordi ja velho 

Monipuolinen, aikaansa ja alaansa aktiivisesti seurannut valokuvaaja Kari ”Jesse” Kaipainen menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Espoossa 68-vuotiaana. 

Hän syntyi Mikkelissä, kirjoitti ylioppilaaksi Mikkelin lyseosta 1971. Yo- ja atk-merkonomin opintojen jälkeen Kari jatkoi matematiikan ja kansantalouden opintoja Joensuun korkeakoulussa. 

Valokuvaukseen hän sai kosketuksen lähisuvusta. Isänäiti opiskeli valokuvausta kirjekurssilla jo 1920-lvulla, Karin isä ikuisti hienoja henkilö- ja miljöökuvia Mikkelistä. 

Itseoppineena valokuvaajana Kari avusti Karjalan Maa -lehteä 1970-luvun lopulla Joensuussa opintojensa ohella, oli kesävalokuvaajana Savon Sanomissa, Mikkelissä 1978–79 ja Apu-lehdessä 1980. Tämän jälkeen A-lehdissä Jaana-lehden avustajana ennen Apuun vakinaiseksi valokuvaajaksi siirtymistään vuonna 1984. 

Mikkelin jazz piireissä hän sai lempinimen ”Kapa”. Hänen ideastaan versoi Mikkelin Jazz-klubi 1974 ollen sen perustajajäseniä. Intensiivisistä jazz-legendojen henkilökuvista syntyi työn ohessa 1980-luvulla valokuvanäyttelyt Mikkeliin ja Kuopioon. Kari oli suuri jazzin ja bluesin diggari, elokuva-asiantuntija, viinispesialisti, ranskalaisen ruoan konossööri ja ikiaikainen F1-ekspertti – syvällinen tietämys näistä kaikista näkyi hänen töissäänkin. 

Opiskeluinto jatkui kurssimuotoisesti niin New Yorkin kuin Pariisin Parsons School of Designessä 1990–91. 

Vuoden lehtikuvat -kilpailussa Kari voitti Vuoden lehtikuvapalkinnon 2006 ja seuraavana vuonna Aikakauslehtien liitto valitsi Karin Vuoden aikakauslehtikuvaajaksi. Tuomaristo perusteli näin: 

”Taitava kuvaaja, joka hallitsee pitkienkin kuvareportaasien tekemisen. Vangitsee todella hienolla tavalla ihmisen. Kuvaaja on henkilökuvauksen velho ja lordi. Täysin omassa luokassaan. Vaikuttavista juttujen avauskuvista ilmenee haastateltujen henkilöiden persoonan ydin ja heidän omin ympäristönsä. Erittäin puhuttelevia ja koskettavia töitä, jotka imevät lukijat haluamaan omakseen koko tarinan. Kokemus ja nöyryys saavat aikaan hyvää jälkeä. Aikakauslehtikuvaaja isolla K:lla.” 

Filmikameroiden vaihduttua digitaalisiin kuvatiedostojen käsittely korostui osana kuvaajien työkuvaa. Muiden syventäessä taitojaan photoshop-kursseilla Kari hakeutui jo opiskelemaan videoiden tekemistä. Hänen tunnetuimpia videotöitään olivat Echos ja Where we lived once. Samoin Mikkelissä esitetty lyhytfilmi Uurna oli suoraa jatkoa tälle ilmaisulle. Kaipaisen videokuvataidoista tuli keskeinen osa A-lehtien verkkonäkyvyyttä. Kari oli aina valmis auttamaan kollegoitaan videoiden editoinnissa, ei pantannut omia tietojaan ja taitojaan. 

Kun myös Apu-lehden kuvaajat siirtyivät toimituksesta A-lehtien kuvatoimitukseen 2010, työkuva laajeni käsittämään konsernin kaikkien lehtien kuvituksia. Jumppa- ja meikkausvideoiden tekemisestä tuli arkea, jonka Jesse hoiti glamour-tyylillään. Erityisesti Eeva-lehden henkilöhaastattelujen kuvat tekivät vaikutuksen lukijoihin. Hyvin erilaisten julkaisujen – kuten Kauneus- ja Terveys, Meidän Mökki, Tuulilasi, Voi Hyvin – kuvitukset tulivat tutuiksi ja tunnistettaviksi niin kollegoille kuin lukijoillekin. 

Karille ei ollut vierasta tenorisaksofonin soitto, ratsastaminen ja hevosen omistus, koirakumppanuus, ranskankielisen median seuraaminen.  Elokuvien tutkiskelu, niiden tekeminen ja videoilmaisu täyttivät vapaa-aikaa.  

Kari saattoi vielä ennen eläkkeelle pääsyään A-lehdistä vuonna 2017 päätökseen media-alan tv-dokumentin ammattitutkinnon Keudassa. Opinnot hän oli aloittanut jo töiden ohessa. 

Eläkepäivät kuluivat ensin Charlie-koiran, sitten uuden kamun Brownien kanssa ulkoillen ja kilpailuissa eri puolella Suomea. Korona-aika ja tiedot A-lehtien vuoden 2020 yt-neuvotteluista olivat Karille raskaita. Läheiset työtoverit tulivat siirretyiksi ulos työpaikoiltaan, eikä epidemian aikana kollegojen ja muiden ystävien tapaamiset enää luonnistuneet. 

Karia jäivät kaipaamaan äiti, sisko, veli, vanhat kaverit Mikkelissä sekä poikkeuksellisen laaja ystäväjoukko uran varrelta.