Sananvapaus

Maalittaminen halutaan kriminalisoida, mutta asia etenee hitaasti

Päättäjät puhuvat julkisuudessa asian kiireellisyydestä, mutta oikeusministeriössä mitään hanketta ei ole käynnissä.

Häirinnälle halutaan selkeämpiä rajoja. Asia on mainittu hallitusohjelmassa, mutta lainsäädännön muuttaminen etenee hitaasti. Yhteneväistä ja täsmällistä lakitekstiä peräänkuuluttavat muun muassa poliisi, syyttäjät ja käräjäoikeuksien laamannit, jotka ovat vaatineet maalittamisen kriminalisointia.

Mitään selvitystä ei kuitenkaan ole käynnissä.

Oikeusministeriöstä ja sisäministeriöstä vahvistetaan Journalistille, että täsmällisiä lakitekstiin soveltuvia muotoiluja pohditaan edelleen.

”Maalittamiseen voivat soveltua useat rangaistussäännökset, ja eräät niistä ovat asianomistajarikoksia. Nyt arvioidaan sitä, tulisiko virallisen syytteen alaisuutta lähinnä laittoman uhkauksen osalta laajentaa. Eri toimintavaihtoehtoja ei ole suljettu pois”, sanoo oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Lena Andersson.

Sisäministeriön lainsäädäntöjohtaja Katriina Laitinen sanoo, että ainakaan heillä ei ole aloitettu mitään hanketta. Laitisen mukaan asiaa valmistellaan yhteistyössä eri ministeriöiden ja muiden tahojen kanssa.

”Kokonaisuus on laaja, mutta esimerkiksi rikoslakiin liittyvissä kysymyksissä päävalmisteluvastuu on oikeusministeriöllä.”

 

Lainmuutoksen tarpeellisuudesta on keskusteltu myös Helsingin hovioikeudessa niin sanotussa MV-oikeudenkäynnissä, jossa puidaan toimittaja Jessikka Aroon kohdistunutta häirintää.

Todistajana kuullun Ylen entisen päätoimittajan Atte Jääskeläisen mukaan muun muassa vihasivusto MV-lehdessä julkaistujen artikkelien tarkoitus on ollut horjuttaa ja mustamaalata yksittäistä toimittajaa ja sitä kautta muitakin journalisteja.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) sanoi Ylen haastattelussa 23. lokakuuta kannattavansa sitä, että virkamiehiin kohdistuva maalittaminen olisi yleisen syytteen alainen.

”Olemme erittäin vaarallisella tiellä, jos yritetään vaikuttaa syyttäjiin, tuomareihin ja toimittajiin. Heihin, joilla on keskeisiä rooleja oikeusvaltiossa. Hallitus haluaa nyt panostaa vihapuheen torjuntaan.”