Kustannusala

Kuvin kiinni ajassa

Oppimateriaalikuvittamisen rima on noussut, väittää visualisti Kati Koivikko. ”Aapinen on herkin tuote”, hän sanoo.

Kun oppilas saa eteensä matematiikan tai äidinkielen kirjan, se ei saa tuntua muinaisjäänteeltä.

”Kuvissa pitää olla oikean ikäisiä nuoria, jotka tekevät oikeita asioita. He eivät välttämättä vaikka tanhua”, sanoo Kati Koivikko.

”Visuaalisuus on vahva samastumisen alusta. Oppimateriaalin pitää olla ajassa kiinni.”

Hän vetää Sanoma Pron seitsemän hengen visutiimiä, joka vastaa Suomen suurimman oppimateriaalikustantamon printti- ja digituotteiden kaikista kuvituksista, graafeista ja videoista alakoulusta toiselle asteelle.

Kuva on Koivikon mukaan oppimateriaaleissa aiempaa tärkeämmässä roolissa.

”Yleisöllä on valveutuneempi katse kuin aiemmin. Rima on noussut”, hän sanoo.

Se on Koivikon mielestä hyvä asia ja osoittaa, että visuaalisuuteen kannattaa panostaa.

”Kuvitus on yksi suurin syy valita tietty oppimateriaali.”
 

Kuvittamisen keinot ja tavat ovat Koivikon mukaan monipuolistuneet. Sanoma Pro esimerkiksi toi muutama vuosi sitten oppikirjoihinsa vahvemmin infografiikat. Kustantamon Milli-sarjassa käytetään suuria kuvituksia, joiden avulla alakoululainen voi löytää matematiikkaa arjestaan.

Entistä tarkemmin pohditaan myös sitä, millaisissa rooleissa eri sukupuolet ja etniset vähemmistöt kuvissa ovat. Vaikkapa ammateissa ei haluta toistaa vain perinteisiä rooleja.

Kaikki oppimateriaali testataan etukäteen opetustilanteissa. Virheisiin ei ole varaa. Huonosti harkitusta kuvituksesta saa kyllä kuulla.

”Aapinen on herkin tuote. Se avaa maailmaa ja sen avulla tutustutaan ensi kertaa moneen asiaan”, Koivikko sanoo.

Välillä ajassa kiinni oleminen on hankalaa. Etenkin videot alkavat nopeasti tuntua vanhoilta.

Lahjomattominta on lasten palaute. Pienimmät ovat suorasanaisimpia, mutta haastavin yleisö ovat teinit.

”Auta armias, jos teet yläkoululaisille liian lapsellisen tuotteen. Siitä nousee meteli heti.”