Sami Turunen aloitti yrittäjänä vuosi sitten. Nyt hän on jo freelancejournalistien puheenjohtaja

Vain yksi asia on yllättänyt viestintäyrittäjänä vuoden verran toimineen Sami Turusen: se, kuinka hyvin kaikki on mennyt.

”Suhtaudun asiaan kauhunsekaisella nöyryydellä. Töitä on ollut alusta asti kohtuullisen hyvin. Siitä on kiittäminen pitkää uraa ja tuttuja kollegoja”, Turunen sanoo.

Turunen päätyi freelanceriksi tultuaan irtisanotuksi Otavamedia Oman tuottajan paikalta. Hän oli tullut taloon yrityskauppojen kautta Alma 360:n pääluottamusmiehenä, takanaan jo useat yt-neuvottelut.

Otavamediassa Turunen oli päässyt hetkeksi myös esimiestehtäviin, mutta työt alkoivat tuntua liiankin tutuilta. Yrittäjyys kiinnosti, ja sitä ajatellen Turusella oli valmiina hyvät verkostot ja kokemusta alalta.

Kun neuvotteluissa sitten tuli vaihe, jolloin tarjolla oli eropaketteja, Turunen mietti asiaa 15 sekuntia ja otti loikan.

”Laskin 1+1+1 ja päätin nostaa käteni – nyt on aika lähteä.”

Turusen työnkuva yrittäjänä on pitkälti samanlainen kuin asiakaslehtiaikoina. Suurin, ja paras, ero palkkatyöhön on vapaus.

”Jatkan työtä, jota olen tehnyt, mutta kaikki raha jää oman viivan alle”, Turunen sanoo.

”Myyntityötä on toki tehtävä ja heitettävä verkkoja vesille, mutta se alkaa tuottaa tulosta.”

 

Uuden loikan freelancerina Turunen otti huhtikuussa, kun hänestä tuli Suomen freelancejournalistien puheenjohtaja – vähän omaksi yllätyksekseenkin.

Yhdistyksen jäseneksi hän liittyi heti freelanceuransa alussa. Luottamustehtävään houkuttelivat pari kohteliasta kyselyä ja halu toimia myös toisten hyödyksi.

Kaksivuotiskauden tarkempi asialista on vasta tekeillä. Tuttujen sosiaaliturvaan, ansiotasoon ja tekijänoikeuksiin liittyvien kysymysten lisäksi Turunen haluaisi nostaa freelancetyön arvostusta.

Turusen mielestä on tärkeää, että freelancerit nähtäisiin mediataloissa arvokkaina yhteistyökumppaneina, ei vain ”avustajina”. Erikoisalansa tunteva freelancer on ostajalle arvokas, Turunen muistuttaa.

Itse freelancerit voivat Turusen mielestä vaikuttaa asiaan tekemällä työnsä alusta loppuun hyvin.

”Kannattaa tehdä laatua, johon kaikki ovat tyytyväisiä, hinnalla, johon kaikki ovat tyytyväisiä”, Turunen summaa.