Sensurointia vai normaali käytäntö?

Professori ja HUS:n kipuklinikan ylilääkäri Eija Kalso oli lokakuussa Ylen Akuutti-ohjelmassa haastateltavana lääkekannabiksen käytöstä.

”Minut oli kutsuttu edustamaan kriittistä näkökulmaa. Aiemmasta kokemuksesta viisastuneena sanoin suostuvani vain, jos saan nähdä, mitkä osat haastattelustani käytetään ohjelmassa. Näin sovittiin. Lupausta ei pidetty, näin ohjelman ja omat osuuteni vasta tv:stä”, hän kirjoitti Lääkärilehdessä.

Kalso koki tulleensa sensuroiduksi, koska oli painottanut haastattelussaan kannabiksen pitkäaikaiseen käyttöön liittyviä ongelmia, mutta näitä kommentteja ei ollut otettu ohjelmaan. Hänen mielestään ohjelma ajoi muiden haastateltavien suulla kannabiksen käyttöä lääkkeenä.

Hyvä/paha lääkekannabis -ohjelman toimittaja Risto Kuusisto on eri mieltä. Hän sanoi Lääkärilehdelle, ettei ohjelmalla ollut agendaa, vaan tavoitteena oli herättää keskustelua ja ohjata ihmiset lukemaan kriittisesti aiheesta lisää.

Kalson toiveesta nähdä ohjelmaan päätyvät osuudet etukäteen Kuusisto sanoi, että sellainen on hyvin poikkeuksellista eikä ollut aikataulusyistä mahdollista. Ylen asiaohjelmien päällikkö Ilkka Lehtinen kirjoitti Lääkärilehdessä, että Kalson haastattelusta käytettiin otteita tv- ja radio-ohjelmissa tavalliseen tapaan.

”Otteiden valinta on toimituksen, ei haastateltavan oikeus ja osa toimituksen journalistista itsenäisyyttä ohjelmaa tehtäessä.”

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström sanoo, että Journalistin ohjeiden mukaan haastateltavalla on oikeus tarkastaa tulevansa siteeratuksi oikein, jos hän pyytää sitä etukäteen. Oikeus voi koskea myös televisiota ja radiota etenkin, jos sitaatteja yhdistetään muuhun materiaaliin tai asetetaan vastaukseksi eri kysymykseen kuin haastattelussa.

Sitä haastateltava ei kuitenkaan voi valita, mitkä sitaatit juttuun tai ohjelmaan otetaan, vaan journalistisen päätösvallan pitää pysyä toimituksessa.

”Samaan aikaan toimittajien pitää tehdä työnsä niin hyvin, että he oikeasti ymmärtävät, mistä haastateltaviensa kanssa puhuvat.”

Journalistin ohjeissa puhutaan suostumisesta haastateltavan tarkastamispyyntöön, ”jos julkaisuaikataulu sen mahdollistaa”. Grundströmin mielestä mahdollisten tai mahdottomien aikataulujen määrittelyä yksinkertaisempaa on, että journalisti on aina haastateltavalle mahdollisimman avoin suunnitelmistaan ja tämän oikeuksista. Jos tarkastaminen ei onnistu, sekin pitäisi ilmaista.

”Reilu peli haastateltavien kanssa on osa journalismin uskottavuutta.”

Asiantuntijatiedon ja ”keskustelua herättävien” näkökulmien esittämisen samoissa jutuissa tai ohjelmissa ei Grundströmin mielestä tarvitse olla ongelmallista.

”Sananvapauteen kuuluu oikeus esittää eri näkökulmia, mutta jos asiasta on olemassa ’tieteellinen konsensus’, se on hyvä tuoda esiin.”

Professori Eija Kalso sanoi Akuutin tapauksen jälkeen Lääkärilehdelle lähtevänsä jatkossa mukaan vain suoriin lähetyksiin. Alkaako journalistinen tinkimättömyys toimia itseään vastaan, jos sen seurauksena voidaan menettää professoritason haastateltavia?

Elina Grundströmin mielestä toimittajien ja asiantuntijoiden välinen jännite kannattaisi nähdä ennemmin hedelmällisenä. Asiantuntijat saavat toimittajilta tieteen popularisointiin apua, ja toimittajat pystyvät kertomaan yleisölle enemmän tietoja asiantuntijoiden avulla.

”Se vaatii molemmilta omassa ammattiroolissaan pysymistä mutta myös toisen ammattitaidon ja asiantuntemuksen tunnistamista.”