Sananvapaus

Vaalien tulos askarruttaa Myanmarissa

Kolmesti vankilassa ollut toimittaja Aung Kyi Soe Myint jännittää, mitä tapahtuu Myanmarin sananvapaudelle vaalien jälkeen.

Marraskuun 8. päivä pidettävät parlamenttivaalit ratkaisevat, miten sananvapaus voi Myanmarissa. Monet journalistit pelkäävät, että kehitys kääntyy huonoon suuntaan.

Freelancetoimittaja Aung Kyi Soe Myint herkistyy muistellessaan, kuinka kriittinen journalismi vei hänet sotilasjuntan kaudella (1988 – 2011) yli kahdeksaksi vuodeksi vankilaan.

”Olin vankilassa kolmesti. Kidutusta oli monenlaista, sekä fyysistä että henkistä, potkimista ja hakkaamista. Mieleni yritettiin murtaa.”

Myint kertoo, kuinka ihmiset ovat vaatineet kaduilla demokra- tiaa, mutta saaneet aina vastaukseksi vain luoteja. Myintin pidätyksen aikoihin vuonna 1989 lähes tuhat poliittista aktivistia sai surmansa.

”Nyt odotetaan hiljaisuudessa, mitä marraskuun 8. päivän vaaleissa tapahtuu. Uskon, että vaalien jälkeen kadut täyttyvät ihmisistä, oli tulos mikä hyvänsä”, Myint pohtii.

Myint oli pitkäaikaisen oppositiojohtajan ja muun muassa Nobelin rauhanpalkinnolla palkitun Aung San Suu Kyin poliittinen avustaja ennen kuin tämä tuomittiin ensimmäiseen kotiarestiinsa 1989. Toimittajan töitä Myint on tehnyt yli 30 vuotta pääasiassa salanimillä.

”Olemme hyvin kaukana länsimaisista demokratia- ja sananvapauskäsityksistä, koska väärällä tavalla kirjoittamisesta voi edelleen joutua vankilaan. On oltava hyvin varovainen. Monet kirjoittavat kovimmat artikkelinsa nimimerkillä.”

 

Muutama vuosi sitten journalismi vapautui hieman, kun lehdistö jakautui yksityisesti omistettuihin ja hallituksen omistamiin medioihin. Ennakkosensuuri poistettiin vuoden 2012 lopulla.

”Hallituksen mediassa näkee vain hallituksen propagandaa, mutta yksityisissä medioissa näkee hallitusta ja politiikkaa kritisoivia kirjoituksia.”

Hallituksella on yhä jäädyttävä vaikutus kaikkeen journalismiin. Vähintään kaksikymmentä journalistia on pidätetty vuoden 2013 jälkeen ja armeija on ampunut kuoliaaksi yhden.

”Tavalliset ihmiset eivät usko lehdistölakiin. He tietävät, että laki ajaa journalistit tiukalle. Hallitus yrittää kovasti uskotella ihmisille, että kaikki on hyvin, mutta ihmiset eivät usko tähän propagandaan, vaan sulkevat radionsa ja televisionsa. Me toimittajat joudumme katselemaan jatkuvasti olkapäittemme yli.”

Myanmarin medioita

Kansainväliset mediat BBC ja Radio Free Asia sekä Myanmariin keskittyneet kriittiset uutissivut Democratic Voice of Burma ja Irrawaddy ovat olleet saatavilla vuodesta 2011, jolloin internetin sensurointi maassa väheni huomattavasti.

Sanomalehtinä ilmestyvät muun muassa Myanmar Times ja Irrawaddy.

Lue lisää aiheista: