Anna hyvän kiertää

Aina uransa huipulla

Tekstin kirjoittamiseen meni 40 minuuttia, mutta jahkailemiseen ja valmistelemiseen yhteensä 28 vuotta, kertoo Olli Ainola jäänmurtajien työtaistelua käsittelevästä kolumnistaan.

”Välttelen vastatallattuja polkuja. Yritän etsiä itse aiheeni. Luen, luen, luen. Keskustelen, utelen ja vonkaan. Hitaalle hämäläiselle kuten minulle tämä on ainoa konsti. Työlästä kieltämättä. Moni lahjakkaampi kollegani pääsee vähemmällä. Kadehdin ja arvostan heitä”, sanoo Iltalehden erikoistoimittaja Olli Ainola.

”Idea jäänmurtajien työtaistelua käsittelevään näkökulmakolumniin (Kekkosen tyräyksestä Suomi kärsii yhä, IL 1. 4.) tuli päivän uutisagendalta, kun merenkulkualan lakko uhkasi keskeyttää meriliikenteen pääsiäisen alla. Sain tilaisuuden sohaista asiaa, jota olen syrjäsilmin ihmetellyt pitkään.

Tekstin kirjoittamiseen meni 40 minuuttia, mutta jahkailemiseen ja valmistelemiseen yhteensä 28 vuotta. Olen seurannut työmarkkinoita vuodesta 1987. Taustoitin jutun käyttämällä omaa mielikuvitustani, kavereiltani vuosien varrella kuulemiani juttuja sekä kaksi puhelimessa varta vasten käytyä taustakeskustelua virkamiesten kanssa. Hyödynsin myös Timo Soukolan väitöstutkimusta Merimies-unionista vuodelta 2007.

Iltapäivälehden rytmi, alituinen kiire ja lyhytjänteisyys on myytti. Verkko on tasannut median eroja. Ero näkyy siinä, miten hyvin tai huonosti työt on järjestetty ja kuinka toimitusta johdetaan. Meillä asiat ovat hyvin.

En jatka aiheen seuraamista akuutisti, mutta kroonisesti kyllä. Arctia Shipping on valtio valtiossa. Sillä on mahti jopa erottaa ministeri (kehitysministeri Heidi Hautala erosi ministerin tehtävästä vuonna 2013 Greenpeace-kohun jälkeen).

Lukijoilta tuli kirjoituksesta kahdenlaista palautetta: rakentavaa kritiikkiä eli ylitsevuotavia kehuja ja korjaavaa palautetta eli hornantuuttiin kiroavia kommentteja.

Henkilölähteiden ylläpito ja luottamuksellisten suhteiden luominen edellyttää sosiaalista mielenlaatua ja ripausta empatiaa, luultavasti. Ihmettelen toisinaan, miten näin syrjään vetäytyvä toimittaja on pystynyt voittamaan luontaisen ujoutensa.

Nuorille toimittajanaluille haluan sanoa, että tervetuloa alalle! Tämä on maailman paras ammatti: Toimittaja on aina uransa huipulla. Hippunen nöyryyttä vaan ei nöyristelyä ei olisi ollenkaan paha luonteenpiirre.”

Olli Ainola

Siirtyi Iltalehden erikoistoimittajaksi Talouselämästä vuoden 2014 lopulla.
Työskennellyt urallaan myös Uudessa Suomessa, Suomen Kuvalehdessä, Helsingin Sanomissa, Kauppalehti Pressossa ja Yleisradiossa.
Palkittu vuosina 1995, 1998 ja 2004 Tutkivien toimittajien yhdistyksen Lumilapiolla.

Pajusen ja Sirkkasen valinta

Yle Puheen Politiikkaradion toimittajat Sakari Sirkkanen ja Tapio Pajunen valitsivat palstalla esiteltäväksi toimittaja Olli Ainolan.
”Ainola, kokenut journalisti, joka ei pelkää. Tinkimätön taustatyö paistaa läpi ja lähderepertuaari on ykköskaartia.”
Jäänmurtajien lakkoa käsittelevä Ainolan kirjoitus (IL 1. 4.), on heidän mielestään hyvä esimerkki kolumnin voimasta.
”Jo otsikossa Ainola taustoittaa merenkulun ammattijärjestöjen erityisaseman: ʼKekkosen tyräyksestä Suomi kärsii yhäʼ. Kirjoituksen viimeinen lause naulitsee asian tähän hetkeen ja tulevaisuuteen: ʼJuha Sipilä (kesk.) voisi seuraavana pääministerinä korjata puolueen sankaripoliitikon Kekkosen mokan.ʼ”

Manu Marttinen