Media ei ymmärrä, että äärioikeiston ampujat ovat terroristeja, sanoo aiheesta kirjan tehnyt Markus Tiittula

Kun joukkoampujan motiivi on rasismi ja viha, kuinka paljon hänen ajatuksilleen tulee antaa näkyvyyttä? Jos tekijä toimii yksin, pitääkö hänet kuvata yksittäisenä sekopäänä vai osana laajempaa aatetta?

Näitä journalistit ovat joutuneet punnitsemaan jälleen Yhdysvalloissa tapahtuneiden joukkoampumistapausten jälkeen.

Maailmalla on yleistynyt malli, jossa esimerkiksi poliittiset päättäjät ja media välttävät mainitsemasta tekijöiden nimiä. Näin ampujat jäävät paitsi tavoittelemastaan mediahuomiosta.

Journalistit ovat pohtineet myös, pitäisikö käytäntöä laajentaa vihapuheen ja ääriliikkeiden käsittelyyn laajemmin. Esimerkiksi The New York Timesin podcast-juontaja Michael Barbaro linjasi ennen Yhdysvaltain viime vuoden välivaaleja, ettei hänen juontamassa The Dailyssa käsiteltäisi presidentti Donald Trumpin maahanmuuttoheittoja, koska niitä ei selvästi ole tarkoitettu poliittisiksi linjauksiksi. Aihetta käsitellään Harvardin yliopiston journalismin Nieman-instituutin Nieman Reports -julkaisussa.

Washington DC:ssä asuva suomalaistoimittaja Markus Tiittula on eri mieltä. Hänkään ei mässäilisi tekijöiden nimillä ja tekojen yksityiskohdilla, mutta:

”Minusta isompi ongelma kuin se, että näille liikkeille ja ajatuksille annetaan happea, on ettei niitä oikein ymmärretä”, Tiittula sanoo.

Tiittulan mukaan yhdysvaltalaisella medialle on ollut vuosien saatossa vaikea tunnistaa valkoista ylivaltaa kannattavia hyökkääjiä terroristeiksi ja nähdä heidän yhteyttään vastaaviin tapahtumiin maailmalla.

Toisaalta journalistit ovat pitkään olleet arkoja käsittelemään sitä, että poliitikkojen, etenkin presidentin valheelliset syytökset ja uhkakuvat voisivat johtaa ikäviin seurauksiin. Trumpille suotiin pitkään ”presidentin arvolle” sopivaa mediakohtelua, vaikka hän itse käyttäytyy aivan toisin.

”Jos Trump vaikka puhuu pakolaisista rikollisina ja raiskaajina ja yllyttää omaa valkoista miesporukkaansa ajattelemaan tietyllä tavalla, ei sen tarvitse olla suora käsky, että mene ja ammu. Tuolla on tuhansia henkilöitä, jotka ovat alttiita ottamaan vastaan sellaisia signaaleja, ja joku heistä toimii”, Tiittula sanoo.

Yhdysvalloissa tiedotusvälineitä on tuoreeltaan moitittu siitä, miten ne ovat raportoineet Trumpin puheista iskujen jälkeen.The New York Times esimerkiksi julkaisi Trumpin ampumistapauksia käsitelleestä puheesta otsikon, jossa tämän kerrottiin kehottavan yhteisöllisyyteen rasismin sijaan.

Lehden lukijat älähtivät, koska vaikka otsikolle oli sanojen tasolla katetta, Trumpin toiminta osoittaa jotain aivan muuta. Myöhemmin lehti muutti otsikkoaan.

”Eihän sellaisia otsikoita pitäisi tehdä, vaikka niiden taakse voisikin löytää sanat”, Tiittula sanoo.

Hän myöntää tilanteen olevan medialle vaikea. Ristiriidat houkuttelevat, mutta niitä käsitellään usein edelleen perinteiseen tapaan ”molemmat puolet” tasapuolisesti esitellen.

”Median geeneissä on keskitielle meneminen. Mutta jos on täysin poikkeuksellinen hahmo, vanha pelikirja ei toimi.”

Tiittula julkaisi heinäkuun lopussa kirjan Valkokaavuista punahattuihin, joka käsittelee yhdysvaltalaisen oikeiston radikalisoitumista. Ylen aamu-tv:n haastattelussa hän epäili, että kiristynyt tunnelma on omiaan kääntymään pahimmillaan veriseksi.

Meni vain muutama päivä, kun 21-vuotias mies avasi tulen Walmart-hypermarketissa El Pason -kaupungissa Teksasissa. Ampumistapauksen uhreista 22 kuoli.

Tutkinnan perusteella näyttää siltä, että ampujan motiivina oli viha latinoita ja maahanmuuttajia kohtaan. Poliisin mukaan ampuja julkaisi puolta tuntia ennen hyökkäystään 8chan-verkkoforumilla manifestin, jossa hän tuki Uudessa-Seelannissa tapahtunutta hyökkäystä moskeijaan ja maalasi uhkakuvia ”väestövaihdosta”, joka syrjäyttäisi valkoiset Yhdysvalloissa vähemmistöksi.

13 tuntia El Pason tapauksen jälkeen ammuttiin Daytonissa, Ohiossa. Siellä surmansa sai hyökkääjän sisar, yhdeksän muuta sekä hyökkääjä, jonka poliisi ampui. 24-vuotias mies kärsi mielenterveysongelmista, suhtautui aseisiin pakkomielteisesti ja naisiin vihamielisesti. Somekanavissaan hän tiettävästi kertoi olevansa vasemmistolainen ja levitti äärioikeistoa vastustavan antifan materiaalia. Miehen motiivi ei kuitenkaan poliisin tutkinnan perusteella vaikuta poliittiselta.

Saman vuorokauden sisään mahtui vielä joukkoampuminen Chicagossa, missä ohiajavasta autosta ampunut tekijä haavoitti seitsemää.

Tapauksia edelsi saman viikon alussa joukkoampuminen Kaliforniassa, missä 19-vuotias mies avasi tulen Gilroyn pikkukaupungissa järjestettävillä valkosipulifestivaaleissa. Siellä surmansa sai kolme sekä ampuja itse.

FBI tutkii Gilroyn ja El Pason tapauksia terrorismina. Oikeistolaisessa mediassa myös Daytonin tapausta on pyritty maalaamaan poliittiseksi, vasemmistolaiseksi terrorismiksi, vaikka suoranaisia viitteitä siitä ei ole.

Siinä näkyy Yhdysvaltain jakautunut mediakenttä, Tiittula sanoo.

Ampumistapausten juurisyiksi on tarjoiltu myös niitä perinteisiä: liikaa videopelaamista ja mielenterveysongelmia.

Paljon keskustelua on käyty maan aselainsäädännöstä. Joidenkin mielestä se on harhaanjohtava sivupolku. Esimerkiksi radikalismista irtipyrkiviä auttavaa Free Radicals Project -verkostoa johtava Christian Picciolini toivoo The Atlantic -lehden haastattelussa, että keskustelu kääntyisi aseiden saatavuudesta äärioikeiston toimintaan laajemmin. Hän uumoilee tilanteen menevän vain pahempaan suuntaan, ja terrori-iskut onnistuvat myös muilla kuin tuliaseilla.

Tiittula on aiheesta eri mieltä. Hänen mielestään maan asekulttuuri, aseiden määrä ja saatavuus ovat keskeisiä kysymyksiä tilanteeseen puuttumisessa. Kaikkiaan joukkoampumistapauksia on Yhdysvalloissa ollut tänä vuonna 302.

”Vaikea on ajatella, ettei se [asekulttuuri] olisi kaiken ytimessä.”

Hän ymmärtää mediaa siinä, että asekeskustelu on houkutteleva aihe. Kirjassaan hän käsittelee luvun verran sitä, miten aseista on tullut osa yhdysvaltalaista identiteettipolitiikkaa. Aselainsäädännön muuttaminen jakaa mielipiteet vahvasti.

”Asia on mustavalkoisen jyrkkä: toinen puolue haluaisi puuttua asiaan, toinen leiri taas on torpannut vuosikaudet kaiken, mikä siihen liittyy.”

Aiemmin muun muassa Yle Uutisissa, Iltalehdessä ja MTV Uutisissa työskennellyt Tiittula muutti perheineen Yhdysvaltoihin kolme vuotta sitten. Hän saapui keskelle vuoden 2016 presidentinvaalikampanjarumbaa ja alkoi seurata sitä journalistin mielenkiinnolla. Sinä aikana maassa on kärjistynyt jatkuvan provosoinnin kulttuuri, jossa presidentti kannattajineen lyö vettä myllyyn ja kääntää vastapuolen suuttumuksen edukseen. Medialle asetelma on tietysti herkullinen, Tiittula sanoo.

Havainnoista on syntynyt kaksi kirjaa, nyt julkaistun lisäksi vuosi sitten ilmestynyt Trumpin jälkeen, joka käsittelee presidentti-instituutiota. Tiittulalle on tärkeää yrittää ymmärtää, miten Trumpin kannattajat ajattelevat.

Hän myös uskoo oikeistopopulismin olevan kansainvälinen ilmiö, jonka kanssa painitaan vielä pitkään.

”Brittipolitiikka on mennyt koko ajan hullummaksi ja Eurooppa on täynnä pikkutrumppeja ja populisteja. Eikä Suomikaan ole immuuni ilmiölle”, Tiittula sanoo.

Suomalaismedialla on opittavaa muiden maiden journalistien virheistä.

”Jos joku valehtelee aina, ei hänelle kannata antaa journalistista etäisyyttä ja arvokkuutta. Jos omat silmät ja korvat näyttävät asian olevan jollain tavalla, ei sitä kannata softata”, Tiittula sanoo.

Ja jos väkivaltaisia iskuja tapahtuisi Suomessa, myös niistä tulisi puhua suoraan.

”Jos tekijän verkkoprofiilista löytyisi valkoista ylivaltaa kannattava manifesti, ei kannata sanoa, että tässä on kaveri, joka on pelannut liikaa videopelejä, vaan avata sitä, mikä se ideologia taustalla on ja miten hän on radikalisoitunut.”