Alma, MTV ja Basso Media hävisivät oikeusjuttuja

Maaliskuun alkupuoli oli menestyksekäs entisiä työnantajiaan vastaan oikeudessa riidelleille toimittajille. Hävinneenä osapuolena oli kolmessa oikeudenkäynnissä Alma Media, yhdessä MTV Sisällöt Oy (entinen MTV Oy) ja yhdessä Basso Media.

Alma hävisi kaksi juttua Rovaniemen hovioikeudessa, jonne se oli valittanut Kemi-Tornion käräjäoikeuden ratkaisuista. Alioikeus oli todennut Pohjolan Sanomien toimitussihteerin sekä lehtikuvaajan työsuhteiden irtisanomiset perusteettomiksi.

Käräjäoikeuden tapaan hovioikeudenneuvokset Tapio Kamppinen, Juhani Laurinolli ja Terhi Mokko katsoivat, ettei osa-aikaeläkkeellä olleiden irtisanottujen työmäärä tosiasiassa ollut vähentynyt. Taloudellista tai tuotannollista perustelua irtisanomisiin ei ollut.

Käräjäoikeuden tapaan hovioikeus katsoi, että kohtuullinen korvaus perusteettomasta irtisanomisesta on toimitussihteerille 20 kuukauden palkkaa vastaava rahamäärä ja lehtikuvaajalle 16 kuukauden palkkaa vastaava määrä.

Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus määräsi korvausta määriteltäessä otettavaksi huomioon osa-aikapalkan lisäksi myös osa-aikaeläkkeen osuuden ansioihin.

Lisäksi hovioikeus hyväksyi irtisanottujen väitteen ikäsyrjinnästä, josta käräjäoikeus ei ollut löytänyt näyttöä.

Lehtikuvaaja oli työsuhteen päättyessä 61-vuotias ja palvellut työnantajaansa 35 vuotta. Toimitussihteeri oli 60-vuotias ja toiminut alalla noin 40 vuotta.

Hovioikeus katsoi, että irtisanomisten tosiasiallinen peruste oli miesten ikä sekä osa-aikaeläkkeellä olo. Alma määrättiin maksamaan yhdenvertaisuuslain perusteella kummallekin hyvitystä 9 000 euroa.

Sen lisäksi Alman on korvattava toimitussihteerille työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä noin 75 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja noin 33 000 euroa. Työttömyysvakuutusrahastolle sen on maksettava noin 17 000 euroa irtisanotulle maksettujen ansiopäivärahojen vuoksi.

Lehtikuvaajalle työsuhteen perusteettomasta päättämisestä Alma Median on maksettava noin 61 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja noin 32 000 euroa. Työttömyysvakuutusrahastolle on maksettava noin 2 800 euroa.

Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen pitää tuomittuja korvauksia oikeuskäytäntöön nähden korkeina.

”Korvausten taso viestii, että oikeus suhtautuu hyvin negatiivisesti iäkkäiden työntekijöiden irtisanomiseen kyseenalaisin perustein. Työnantajan kannattaa vastedes miettiä irtisanomisen edellytyksiä, kuten ovatko työt todella vähentyneet, ja jos ovat, niin keneltä ne ovat vähentyneet”, Savolainen sanoo

 

Alma Media hävisi juttunsa myös Kainuun käräjäoikeudessa. Oikeuden mukaan Ylä-Kainuu-lehti oli irtisanonut 62-vuotiaan, pitkäaikaisen toimittajansa perusteettomasti.

Työantajan mukaan toimittaja oli lyönyt työtehtäviään laimin muun muassa antamalla juttuja myöhässä, minkä vuoksi lehden ilmestyminen oli viivästynyt.

Kolmen todistajana kuullun journalistin mukaan lehden myöhästymiset johtuivat kuitenkin lehtiuudistuksesta. Uudistuksen jälkeen työmäärä oli ollut ylimitoitettu ja epärealistinen, työpäivät 10–12-tuntisia.

Juttujen antamisesta myöhässäkään ei löytynyt näyttöä. Käräjätuomari Anne Moilasen ratkaisun mukaan toimittajan irtisanominen oli perusteeton ja kokonaisuutena arvioiden sekä toimittajan iänkin huomioon ottaen kohtuuton.

Oikeus katsoi kohtuulliseksi korvaukseksi toimittajalle 16 kuukauden palkkaa vastaavan rahamäärän. Alma tuomittiin maksamaan korvauksia noin 50 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja noin 20 000 euroa.

 

Helsingin käräjäoikeus otti nyt ensi kertaa kantaa MTV:n monimutkaisiin vuokratyö- ja alihankintajärjestelyihin. Oikeuden mukaan MTV Sisällöt irtisanoi online-tuottajansa perusteettomasti.

Vuonna 1968 syntyneen naisen tehtäviin kuului tv-ohjelmien, muun muassa draamasarjojen, internetsivujen sisällön tuottaminen. MTV:n mukaan irtisanomisperuste oli taloudellinen ja tuotannollinen ja tuottajan työtehtävät loppuivat.

MTV kertoi myös ryhtyneensä tilaamaan sisällöt alihankintana Nohau Productions -tuotantoyhtiöltä.

Käräjäoikeus kiinnitti huomiota siihen, että samassa yksikössä työskenteli samankaltaisissa tehtävissä sekä MTV:n omaa henkilöstöä että Nohau Productionsin ja henkilöstönvuokrausyritys Nouhau Professionalsin väkeä.

Käräjätuomari Merja Vainion mukaan MTV ei siis siirtynyt yksikössä kokonaisuudessaan ja pysyvästi alihankintaan. Nouhau-yhtiöiden työntekijät tekivät työnsä MTV:n tiloissa ja välineillä sekä oikeuden mukaan MTV:n työnjohdon alaisuudessa.

Nouhau Productionsin toimitusjohtaja on MTV:n Saksan-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen ja hallituksen puheenjohtaja hänen vaimonsa kauppatieteiden maisteri Virvatuulia Nurminen. Nouhau Professionalsissa toimitusjohtajana toimii Virvatuulia Nurminen ja hallituksen puheenjohtajana Tapio Nurminen.

Nurmiset kertoivat oleskelevansa puolet kuukaudesta Saksassa, mikä sekin käräjäoikeuden mukaan antoi viitteitä siitä, että alihankintana tehdyn työn johto oli MTV:n henkilöstön käsissä.

Käräjäoikeus katsoi, että kummankin Nouhaun työntekijät ovat tosiasiassa työntekijäasemaan rinnastettavassa asemassa myös MTV:hen nähden. Niinpä taloudellisten ja tuotannollisten syiden takia irtisanotun MTV:n työntekijän tilalle ei olisi saanut ottaa Nouhaun työntekijää.

Oikeuden mukaan väitetystä töiden uudelleenjärjestelystä ei ole aiheutunut irtisanotun tuottajan töiden tosiasiallista vähentymistä. Alihankinta ei myöskään tuonut kustannussäästöjä, joten taloudelliset tai tuotannolliset seikat eivät olleet irtisanomisen todellinen syy.

MTV tuomittiin maksamaan irtisanotulle tuottajalle korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä yhdeksän kuukauden palkkaa vastaava rahamäärä, noin 32 000 euroa, sekä korvaamaan hänen noin 17 000 euron oikeudenkäyntikulunsa.

 

Helsingin hovioikeus puolestaan piti enimmillään voimassa Basso Median palkkasaatavia koskevan Helsingin käräjäoikeuden päätöksen.

Riidassa oli kyse siitä, oliko jo lakkautetun Basso-lehden toimituspäällikköön noudatettava lehdistön yleissitovaa työehtosopimusta ja mikä hänen palkkaluokkansa oli.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tapaan, että Basso Mediassa oli tapahtuma-aikana vuosina 2010–12 noudatettava lehdistön tesiä ja että toimituspäällikölle piti maksaa ryhmän 3A mukaista palkkaa.

Basso Media joutuu korvaamaan entiselle toimituspäällikölle palkkasaatavia sekä maksamattomia vuosilomakorvauksia. Käräjäoikeudessa tuomittuihin korvauksiin tuli pieniä muutoksia sen vuoksi, että Basso oli jo suorittanut entiselle joitain maksuja.

Kaikissa viidessä oikeustapauksessa kantajille oli myönnetty Journalistiliiton oikeusturvavakuutuksen käyttöoikeus.