Kielenhuollon oppimisessa tepastellaan usein ulkoa opettelemisen ja tapauskohtaisen tarkistamisen rajalla. Joitakin oikeinkirjoitussääntöjä ja periaatteita kannattaa opetella ulkoa, ja tietyt yksityiskohdat (kuten paikkakuntien nimien taivutus) on syytä tarkistaa joka kerta erikseen.
Journalistisen kielenhuollon kurssini Jyväskylän yliopistossa päättyy aina loppuvuodesta. Silloin on hyvä hetki kerrata uutiskielen kirjoittamisen periaatteita laatimani opetuslaulun avulla.
Jyväskylästä ovat peräisin monet koulu- ja joululaulut, jotka ovat levinneet entisen opettajaseminaarin ansiosta ympäri maata. Yksi tunnetuimpia kestosuosikkeja on Joulupuu on rakennettu. Sen sävelmällä olen jo kymmenisen vuotta laulattanut opiskelijoita. Lauluun ei tietysti saa mahtumaan paljonkaan, mutta muutamia muistettavia asioita kyllä. Sanat kuuluvat seuraavasti:
1. Uutiskielen tyylin tulee olla asiallista, sanastoltaan tunnettua, selvää, helppolukuista.
2. Asiatyyliin eivät sovi slangit, murteet, kapulat, anglismit tai svetisismit, oudot sananvalinnat.
3. Vaihtelevaan virkerytmiin ei pelkkiä päälauseita. Vältä lauseenvastikkeita, suosi sivulauseita.
4. Kerro ensin teemasana, sitten uutta asiaa. Kuka tekee? Mitä tekee? Näin voit auttaa lukijaa.
Kertauslaulu saa joka kerralla yhtä innostuneen vastaanoton. Moni ei heti hoksaakaan, kuinka tehokkaasti tähän tuttuun sävelmään yhdistetyt kirjoitusohjeet painuvat mieleen. Jotkut opiskelijani ovat vielä vuosienkin jälkeen kertoneet hyräilevänsä laulua toimitustöissä.
Voi kokeilla, jäisikö tämä päähän!
Ja jos joululaulut eivät oikein iske, vaihtoehtokin on. Uutiskielen tyylistä voi laulaa myös Partisaanivalssin sävelmällä.

Uusimmassa lehdessä
- Johtaisiko sota Suomessa itsesensuuriin? Ukrainan opit kertovat, mitä kriisi tarkoittaa toimituksille.
- Arkinen työkalu vai internet-ajan suurin mullistus? Mediatalot eivät halua myöhästyä AI-siirtymästä
- Median pitää korjata virheensä – ja päättäjien pitää luottaa mediaan
- Konsten att behålla kritisk distans även då du bastat med politiker